Ylösnousemus III | Page 7

vallankumouksellisiin. Niin,--sanoi hän
rauhoittuen, ja lyhykäisyydessä kertoi historiansa loppuun.
Hän kuului kansanvaltaisten joukkoon jopa oli erään toimivan osaston
päällikkönäkin, jonka osaston tehtävänä oli terroriseerata hallitusta eli
saattaa sitä semmoiseen ahdistukseen, että se itse kieltäytyisi vallastaan
ja kutsuisi kansankokouksen. Tässä tarkoituksessa hän matkusteli
milloin Pietarissa, milloin ulkomailla, milloin Kievissä, milloin
Odessassa ja jokapaikassa oli hänellä menestystä. Eräs henkilö, johon
hän täydellisesti luotti, antoi hänet ilmi. Hänet vangittiin, tutkittiin,
pidettiin kaksi vuotta vankilassa ja tuomittiin kuolemaan, joka sitten
muutettiin elinkautisiin pakkotöihin.

Vankilassa hän sai keuhkotaudin, ja nykyisissä oloissa ei hänellä
näyttänyt olevan elettävänä kuin joku kuukausi. Hän tiesi sen eikä
katunut tekojaan, vaan sanoi, että jos hänellä olisi vielä toinen elämä,
niin hän käyttäisi sen samaan,--niiden olojen hävittämiseen, joissa oli
mahdollista se mitä hän oli nähnyt.
Tämän ihmisen historia ja lähestyminen häneen selittivät Nehljudofille
paljon semmoista mitä hän ei ollut ennen ymmärtänyt.

VII.
Sinä päivänä, jona majoituspaikasta lähdettäissä tuo rettelö tapahtui
vartioupseerin ja vankien välillä tuon lapsen tähden, heräsi Nehljudof.
oltuaan yötä kestikievarissa, myöhään ja viipyi vielä kirjoittamassa
kirjeitä, joita hän valmisti läänihallituksen kaupunkiin saapumisen
varalle, niin että hän läksi kestikievarista tavallista myöhemmin eikä
saavuttanut joukkokuntaa tiellä, kuten aina ennen, vaan tuli uuteen
majoituskylään hämärän aikana. Pantuaan ylleen kuivat vaatteet
kestikievarissa, jossa oli emäntänä vanhanpuolinen, lihava, tavattoman
paksu ja valkeakaulainen leski, tuli Nehljudof siistiin ruokasaliin, joka
oli monen monilla jumalankuvilla ja tauluilla koristettu, joi teensä ja
kiirehti majoituspaikkaan, pyytääkseen upseerilta tapaamisen lupaa.
Kuudessa edellisessä majoituspaikassa ei yksikään vartioupseereista,
vaikka olivat välillä vaihtuneet, päästäneet Nehljudofia majoitustaloon,
niin ettei hän ollut yli kuuteen viikkoon nähnyt Katjushaa. Tätä
ankaruutta piti noudattaa siksi, että odotettiin ylhäisen
vankilanpäällikön ohimatkustamista. Nyt oli tuo päällikkö jo ollut ja
mennyt, katsahtamattakaan majoituspaikkaan, ja Nehljudof toivoi, että
vartioupseeri, joka oli aamulla vastaanottanut joukkokunnan, sallii
hänen tavata vankeja, niinkuin muutkin olivat sallineet.
Emäntä tarjosi ajopeliä Nehljudofille matkaa varten majoituspaikkaan,
joka oli kylän toisessa päässä, mutta Nehljudof tahtoi mieluummin
kävellä. Nuori, leveäharteinen hyvinvoipa renki, tavattoman suurissa,
vastavoidelluissa ja tervalta haisevissa saappaissa, otti saattaakseen
hänet perille. Taivaalta tuli sadevitiä ja oli niin pimeä, että kun renki
meni parikin askelta edelle niissä paikain, missä ei ollut ikkunoista
tulevaa valoa, ei Nehljudof enää nähnyt häntä ja kuuli vaan hänen
saappaittensa läiskinnän syvässä liejussa. Päästyään torin ja kirkon ohi
ja kuljettuaan pitkän kadun päähän, jonka ikkunoista loisti kirkas valo,

tuli Nehljudof saattomiehensä jälessä kylän laitaan pilkkopimeään.
Mutta pian tässäkin pimeässä alkoi tuikkia sumussa säteileviä lyhtyjen
valoja, joita paloi majoitustalon luona. Punertavat tulet yhä suurenivat
ja kirkastuivat; tuli näkyviin vankila-aita ja vahtimiehen liikkuva
hahmo, juovikas tolppa ja vahtikoju. Vahtimies huusi tulijoille
tavallisen: »kuka siellä?» ja saatuaan tietää, ettei ollut omia, heittäytyi
niin ankaraksi, ettei olisi sallinut odottaa piikkiaidan luonakaan. Mutta
Nehljudofin saattomies ei ollut hätäpoikia.
--Mikä sinut nyt niin on äkiyttänyt?--sanoi hän hänelle.--Hoihkaseppa
aliupseerille, niin me tässä sillaikaa odotamme.
Vahtimies ei vastannut mitään, vaan huusi jotain pikkuportin kautta ja
pysähtyi tarkastamaan kuinka hartiakas renki puhdisti tikulla
Nehljudofin saappaita niihin tarttuneesta liasta. Aidan takaa kuului
mies- ja naisäänten meluavaa purinaa. Noin kolmen minutin kuluttua
rämähtivät portin raudat, se aukeni, ja pimeydestä tuli valoon vanhempi
aliupseeri, sinelli hartioilla, kysyen mitä oli asiaa. Nehljudof antoi
hänelle valmistamansa kirjelapun, jossa pyysi päästä puheille
yksityisessä asiassa, ja käski antamaan upseerille. Aliupseeri oli
vähemmän ankara kuin vahtisotamies, mutta sen sijaan hyvin utelias.
Hän tahtoi välttämättä tietää, mitä asiaa Nehljudofilla oli upseerille, ja
kuka hän oli; hän nähtävästi vainusi saalista eikä tahtonut sitä käsistään
päästää. Nehljudof sanoi vaan, että olipahan erityinen asia, ja että hän
kyllä kiittää, ja taas pyysi viemään lappua perille. Aliupseeri otti lapun
ja nyykäyttäen päätään meni. Jonkun ajan kuluttua hänen lähdettyään
portti jälleen rämähti auki ja siitä alkoi tulla ulos naisia, kantaen koreja,
leilejä, kannuja ja säkkejä: kovaäänisesti lavertaen erityistä siperialaista
murrettaan he koikkivat portin kynnyslaudan yli. Kaikki he olivat
puetut kaupunkilaiseen eikä maalaiseen malliin, palttoihin ja pikku
turkkeihin; hameet olivat korkealle ylös nostetut ja päät huiveihin
käärityt. Lyhdyn valossa he uteliaasti tarkastelivat Nehljudofia ja hänen
opastaan. Yksi heistä näytti ilostuvan tavattuaan leveäharteisen rengin
ja haukkui heti lempeästi häntä siperialaisilla haukkumasanoilla.
--Sinä sen riivattu, mitä sinä täällä teet?--puhui hän.
--Matkustavaista opastamassa,--vastasi renki.--Entäs sinä, mitä olit
tänne tuomassa?
--Maitoa, aamulla käskivät taas tulemaan.
--Eivätkö yöksi pyytäneetkään?--kysyi mies.

--Vai sinä sen,--huusi toinen nauraen,--lähde yhteen matkaan, saata
meidät kylään.
Mies sanoi hänelle vielä jotain semmoista, että paitsi naisia
vahtisotamieskin rupesi nauramaan, ja kääntyi sitten Nehljudofin
puoleen:
--Löydätteköhän yksin takaisin? Ette kai unohda?
--Kyllä, kyllä.
--Kun tulette kirkon ohi, niin kaksikerroksisesta talosta se on toinen.
Siinä on teille sauva,--sanoi hän antaen Nehljudofille sauvansa, jota
hän oli käyttänyt ja joka oli häntä pitempi, ja lotskuttaen suurine
saappaineen hävisi hän pimeyteen naisten kanssa.
Hänen äänensä kuului vielä naisäänten joukosta sumusta, kun portti
taas rämähti auki ja aliupseeri tuli pyytämään Nehljudofia upseerin
puheille.

VIII.
Tämä majoitusvankila oli samanlaatuinen kuin kaikki muutkin Siperian
tiellä olevat majoitusvankilat: pihassa, jota ympäröi teroitetuista
pölkyistä tehty pystyaita, oli kolme yksikerroksista asuinhuonetta.
Yhdessä niistä, kaikkein suurimmassa, jossa oli rautaristikoilla
varustetut ikkunat, olivat vangit. Toisessa oli