Yksinkertainen sydän | Page 3

puhua.
-- Leikkikää toki! -- hän sanoi.
He livistivät tiehensä.
Paul nousi ladon ylisille, pyydysteli lintuja, heitteli littua lammikolla tai
löi sauvallaan isoja tynnyreitä, jotka kumisivat kuin rumpu.
Virginie ruokki kaniineja, riensi poimimaan ruiskukkia, ja hänen
juostessaan nopeasti tulivat näkyviin hänen pienet koruompelulla
kaunistetut alushousunsa.
Eräänä elokuun-iltana palattiin kotia poikki niittyjen.
Uusikuu valaisi osan taivaanrantaa, ja usva liiteli harsovyön tavoin
Toucques-joen kiemurtelevilla rannoilla. Nurmikolla loikovat sonnit
katselivat levollisina noita neljää ohikulkijaa. Kolmannella niittysaralla
makaavista nousi jokunen ja asettui kehään heidän eteensä. -- Älkää
pelätkö mitään, -- sanoi Félicité.

Ja mutisten jotain valituksen tapaista hän hyväili lähinnä olevan sonnin
selkää; se teki kokokäännöksen ja muut sonnit seurasivat sen
esimerkkiä. Mutta kun he olivat kulkeneet seuraavan saran poikki,
nousi hirvittävä mylvintä. Se oli sonni, jonka peitti tomupilvi. Se riensi
molempia naisia kohti. Rouva lähti juoksemaan.
-- Ei, ei! Ei niin nopeasti!
He jouduttivat kuitenkin askeliaan ja kuulivat takanaan kaikuvaa
pärskyntää, joka lähestymistään lähestyi. Sonnin sorkat tömähtivät
maahan kuin vasarat; nyt se jo nelisten ryntäsi eteenpäin!
Félicité kääntyi ja tempasi maasta turpeita, joita viskeli sonnin silmille.
Se painoi alas turpansa, ravisti sarviaan ja vapisi raivosta, mylvien
hirvittävästi. Saavuttuaan niityn laidalle kahden pienokaisensa kanssa
rouva Aubain yritti epätoivoisesti päästä korkean penkereen yli.
Félicité hääri taaksepäin kulkien koko ajan sonnin edessä lakkaamatta
paiskaten sen silmille multaisia turpeita, jotka veivät siltä näön, ja
huutaen alinomaa:
-- Joutukaa, joutukaa!
Nyt rouva Aubain laskeutui alas ojaan, työnsi edellään Virginietä ja
Paulia, kaatui monta kertaa yrittäessään kiivetä penkerelle ja onnistui
siinä lopulta rajusti ponnisteltuaan.
Sonni oli ajanut Félicitén veräjän kohdalle. Sen vaahto pärskyi hänen
kasvoilleen, tuossa tuokiossa se olisi lävistänyt hänet sarvillaan. Mutta
hän pääsi pujahtamaan kahden seipään välitse, ja kookas elukka
pysähtyi vallan hämmästyneenä.
Tämä tapaus oli monena vuotena puheenaiheena Pont-l'Evêquessä.
Félicité ei ollenkaan ollut siitä ylpeä, hän kun ei edes aavistanut
tehneensä mitään sankarillista.
Virginie oli koko hänen huomionsa esineenä; -- sillä pelästyksestään
tyttö sai hermosairauden, ja lääkäri Poupart neuvoi parannuskeinona
Trouvillen merikylpyjä.

Siihen aikaan siellä ei käynyt paljon väkeä. Rouva Aubain otti selvän
oloista, kysyi neuvoa Bouraisilta ja ryhtyi valmistuksiin aivan kuin
pitkää matkaa varten.
Hänen matkalaukkunsa vietiin lähtöpäivän aattona Liébardin rattailla.
Seuraavana päivänä sitten sama mies toi kaksi hevosta, joista toisella
oli selässä naissatula sametilla päällystettyine selkänojineen, toisen
hevosen selkään oli pantu kokoonkääritty päällystakki, joka muodosti
istuimen tapaisen. Rouva Aubain nousi satulaan Liébardin taakse,
Félicité nousi Virginien kanssa toisen hevosen selkään, ja Paul keikahti
ratsastamaan herra Lechaptoisin aasin selkään, joka eläin oli luovutettu
matkaa varten sillä ehdolla, että sitä hyvästi hoidettaisiin.
Tie oli niin huono, että nuo kahdeksan kilometriä veivät kokonaista
kaksi tuntia. Hevoset vajosivat nilkkaan asti lokaan ja tekivät
ponnistellessaan siitä irti takaruumiillaan raivokkaita liikkeitä; toiste
niiden kaviot survoutuivat raitioihin; toiste niiden täytyi hypähtää.
Liébardin tamma seisahtui muutamissa paikoin äkkiä. Hän odotti
kärsivällisesti kunnes se taas lähti liikkeelle; ja hän puhui tien varrella
olevien maatilojen omistajista, liittäen heidän elämäkertaansa
siveellisiä mietteitä. Keskellä Toucquesia, kun kuljettiin krassikukkien
ympäröimien ikkunoiden ohitse, hän virkahti kohauttaen olkapäitään:
-- Siinä esimerkiksi asuu muudan rouva Lehoussais, joka sensijaan, että
olisi ottanut nuoren miehen... --
Félicité ei kuullut sen enempää; hevoset ravasivat eteenpäin, aasi nelisti.
Kaikki poikkesivat polulle, ristikkoportti avattiin, kaksi poikaa ilmestyi,
astuttiin alas juhtien selästä lantasäiliön kohdalla, ihan talon kynnyksen
edessä.
Muori Liébard oli kovin ihastuksissaan nähdessään emäntänsä. Hän
tarjosi vieraalleen aamiaista, johon kuului häränselkää, sisälmyssylttyä,
verimakkaraa, kanaviilokkia, kuohuvaa omenaviiniä, hedelmäkakkua,
viinaan kastettuja luumuja. Ja kaikkea tätä höystivät rouvalle lausutut
kohteliaisuudet, hän kun näytti niin terveeltä; niistä sai osansa niinikään
neiti, joka oli tullut "kovin sieväksi", ja herra Paul, joka oli "erityisesti
lihonut". Eikä unhoitettu vainajiakaan, lasten isovanhempia, jotka

Liébardit olivat tunteneet, he kun jo usean sukupolven aikana olivat
olleet perheen palveluksessa. Karjatalossa näkyi, kuten sen
asujamissakin, vanhuuden leima. Katto-orret olivat madonsyömät,
seinät savusta mustat ja ikkunat harmaat pölystä. Tammisessa kaapissa
oli kaikenlaisia astioita ja esineitä, kannuja, lautasia, tinavateja
sudenrautoja, keritsimiä; suunnattoman suuri käsiruisku sai lapset
hyvälle tuulelle. Kolmella pihalla ei ollut ainoatakaan puuta, jonka tyvi
ei ollut kääpäsienen peittämä, tai jonka oksilla ei ollut misteli-kimppua.
Tuuli oli viskellyt niitä maahan ison joukon. Ne olivat alkaneet
uudelleen kasvaa, ja kaikki ne nuokkuivat hedelmiensä painosta.
Olkikatot, jotka näyttivät ruskealta sametilta ja olivat epätasaisen
paksuja, saattoivat vastustaa rajuimpiakin tuulenpuuskia. Mutta
ratasvaja oli tuiki rappeutunut ja luhistumaisillaan. Rouva Aubain
lupasi miettiä korjauskeinoja ja käski satuloida ratsut matkaa varten.
Oltiin vielä puolen tunnin matkan päässä Trouvillesta. Pieni karavaani
astui alas kulkeakseen Écoren yli; tämä oli jyrkkä mereen pistävä kallio,
jonka juurella veneet laskivat maihin; ja muutamaa hetkeä myöhemmin,
satamasillan päässä, poikettiin "Kultakaritsa" ravintolan pihaan,
David-muorin luo.
Heti ensi päivistä alkaen Virginie ei enää tuntenut itseään niin heikoksi,
mikä muutos johtui ilmanvaihdoksesta ja kylvyistä. Hän otti
merikylpynsä uimapuvun puutteessa paita yllä; ja hänen hoitajansa puki
hänelle jälleen vaatteet ylle tullivartijan mökissä, jota kylpijät käyttivät
uimahuoneena.
Iltapäivällä kuljettiin aasi mukana Mustien kallioiden tuolle puolelle,
Hennequevillen seuduille. Polku kohosi aluksi kukkulaisten paikkojen
poikki, joita peitti puistonurmikkoon vivahtava ruohomatto, sitten se
saapui ylängölle, jolla vuorottelivat laitumet ja viljelystyön alaiset
pellot.