Yhdyselämää | Page 2

anna laupiain k?sin?.*
-- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- --
Se kohtalo, joka Jonas Lien tuotannolle ulkomailla tuli h?nen el?ess??n -- Lie kuoli v. 1908 -- ei ollut h?nen ansioidensa mukainen. Aikana, jolloin k??nnet??n melkein kuumeenomaisella kiihkolla, jolloin koko maailman silm?t olivat suunnattuina runoilijan kotimaata ja sen kirjallisuutta kohden, on Pohjolan suurinta romaanitaiteilijaa tutustutettu muunkieliselle lukijakunnalle vain katkonaisesti; h?n on ollut miltei huomaaton.
Osaksi olivat siihen olotkin syyn?.
Kun Norjan p?iv? koitti, oli teatterin valtaistuin tyhj?n?. Itseoikeutettuna sille koroitettiin Henrik Ibsen. Jonas Lielle, romaanin mestarille, muodostuivat olot toisenlaisiksi. Ei vain se ollut ratkaisevana, ett? romaanikirjailijan on aina vaikeampi tunkeutua esille ja saavuttaa huomiota. Yht? ratkaisevaa oli, ett? Europassa oli romaanin hallitsijapaikka t?ytetty. Kun Jonas Lien taide s?teili keskip?iv?nkorkeudessaan pohjoismaissa, piti Emile Zola, jonka nerokkain vastustaja Jonas Lie oli, viel? koko Europpaa otteessaan, h?nen v?kev? k?tens? ei viel? ollut hellitt?nyt yll?tetty? niskaamme. Ja sill'aikaa kuin Emile Zola hallitsi l?nness?, astuivat id?st? esiin mahtavat ven?l?iset -- hallitsijajoukko, joka hallitsijansanoin puhui suunnattomasta uudesta maasta, puolisivistyksest?, joka pani meid?t kummastelemaan...
Tosiaankin liikaa olisi ollut, jos romaanikirjailija, joka tuli syrj?isest? sopesta, olisi sy?ssyt taisteluun...
Eik? Jonas Lie itse tehnyt kerrassaan mit??n tullakseen ?n?hdyksi?. H?n eli monet vuodet keskuksissa: Stuttgartissa, Dresdeniss?, Hampurissa. Mutta vieraallakin maalla h?n pysyi omassa kodissaan, jossa Norjan lippu riippui maanpakolaisen vuoteen p??ll?, ja ne nelj? sein??, joiden sis?ll? h?n asui, miss? ikin? h?n muukalaismaassa olikin, pysyiv?t palasena Norjaa, jolle h?n ei ollut koskaan uskoton -- kaikkein v?himm?n, tunkeutuakseen n?k?is?lle.
H?n tarkkasi -- ?kaksisilm?isen? nerona?, joka h?n oli, -- ulkomaiden yhteiskuntaa neron juurtajaksaisella ter?vyydell?; mutta h?nen ei tehnyt mielens? pyrki? t?h?n yhteiskuntaan. Niinkuin yksinistuja meren rannalla t?hy?? ulapan yli, niin katseli Jonas Lie sit? yhteiskuntaa, jossa h?n eli.
Sen kirjallisuuden h?n tunsi ja sen kirjallisuuden sankarit.
Uskon kyll?, ett? h?n hiljaisessa sopukassaan vertaili itse??n heihin, noihin toisiin, jotka silloin hallitsivat romaanin taiteessa. Mutta kilpailu ei h?nt? vieh?tt?nyt.
Ylv??n? ja hiljaisena h?n pysyi pohjolan mestarina. Ja jos meid?n rakkautemme h?nt? kohtaan pysyy, tahdomme h?nt? siit? kymmenkertaisesti kunnioittaa:
Kunnia nerolle, jonka ominaisin l?hde oli syd?n!
*Herman Bang.*

I.
Tuo mies, jonka olkihatun alta punertavanruskea tukka pisti esiin, oli M?rk, Jakob M?rk; h?n oli asianajaja ja vast'ik??n muuttanut paikkakunnalle. Ja puoli kuukautta oli tuo pitk? vaaleaverinen nainen, joka valkea hattu p??ss? niin reippaasti asteli h?nen rinnallaan, k?si pistettyn? h?nen kainaloonsa, ollut rouva M?rk, rouva Letta M?rk -- h?n kirjoitti muuten nimens? kirjeisiin ja nimikortteihin Alette. Mutta h?nen miehens? kutsui h?nt? joka tapauksessa Letaksi ja samoin yst?v?tt?ret, veljet ja serkutkin. H?nen notkeassa, solakassa vartalossaan oli jotakin, johon tuo nimi niin hyvin soveltui, v?itti Jakob.
Vastanaineet n?yttiv?t erinomaisen tyytyv?isilt? siin? sillalla kulkiessaan. He olivat n?ht?v?sti p??tt?neet pysytell? koko ajan mahdollisimman l?hell? kaidepuuta ja tekeytyiv?t kovin totisiksi, kun vastaan tuli joku, jonka oli heit? v?istett?v?.
Niin, he olivat todellakin erinomaisen hyv?ll?, oikein rep?isev?n iloisella tuulella!... He olivat juuri k?yneet asemalla saattamassa set? ja t?ti Vosgraffia sek? Tobias-serkkua -- Aletten korkea-arvoisia sukulaisia; ukko Vosgraff oli oikeusneuvos --, ojentaneet heille kukkia ja liikutetun n?k?isin? j?tt?neet hyv?stit ja kaiken lis?ksi pyyt?neet heit? -- Lettahan sit? niin hartaasti oli tehnyt, v?itti Jakob harmistuneena -- pian taas k?ym??n heid?n luonaan; nyt he olivat viipyneet vain kuusi p?iv??, mutta seuraavalla kerralla --.
N?in? kuutena p?iv?n? he olivat enn?tt?neet kiusata is?nt?v?kens? melkeinp? kuoliaaksi, kiusata heit? hitaasti, lakkaamatta -- kukin kohdaltaan, set?, t?ti ja Tobiaskin -- ei ollut ajattelemistakaan p??st? rauhaan tai olla kahden edes minuuttiakaan koko aikana.
Heti ensimm?isen? p?iv?n? he olivat oikop??t? rient?neet vierailuille -- set? piti n?et v?ltt?m?tt?m?n? tehd? tuttavuuksia ja Tobias-serkkua taas houkuttelivat runsaat kestitykset ja leikinlasku pikkukaupunkilaisten kustannuksella -- eiv?tk? he hellitt?neet, ennenkuin oli k?yty paikkakunnan kaikissa perheiss?. Ja koska n?ilt? tietysti taas oli odotettava vastak?yntej?, oli t?ti Vosgraff j?rjest?nyt koko talon aivan uuteen kuntoon ja asettanut n?ytteille nuoren parin kaikki h??lahjat ja uudet kauniit kapineet -- mik? nyt oikeastaan oli hyvinkin hauskaa; Letta ei ainakaan voinut ajatella parempaa tapaa saada ne yhdell? kertaa n?ytetyiksi. Ja set? ja t?ti, jotka olivat Aletten kummeja ja jotka niin runsaalla tuhlaavaisuudella olivat huolehtineet h?nen my?t?j?isist??n aivan kuin he -- lapsettomat kun olivat -- olisivat pit?neet h?nt? omana tytt?ren??n, he nauttivatkin suuresti vieraiden osoittamasta ihailusta.
Sed?lle ja t?dille oli tietysti kaiken p?iv?? pidett?v? seuraa milloin sis?ll?, milloin puutarhassa, ja kun he joskus olivat poissa tai lep?iliv?t makuuhuoneessa -- nuori pari oli luovuttanut heille omansa -- heti Tobias, joka muuten maata loikoili tai lueskeli, ilmestyi siihen sukkeluuksineen. Huh! sen kauheampaa Letta ei tiet?nyt kuin Tobiaksen sukkeluudet, joille tietysti oli naurettava. Ja miten olikaan, Tobias otti Jakobia k?sivarresta ja kuljetti h?net mukanaan.
?Pois ovat menneet, pois ovat menneet, pois, pois? Letta sitten hyr?ili astellessaan tahdissa...
He kiirehtiv?t katsomatta ymp?rilleen, ilakoiden ja leikki? laskien, pitkin suurta komeaa siltaa, molemmat saman iloisen ajatuksen valtaamana, joka sai syd?men riemusta sykkim??n -- oma koti taas vapaana ja tyhj?n? ja yksin heit? varten!... Tanssia h?n, Letta, tahtoo l?pi huoneiden, kun kotiin p??see. -- -- --
Ilmeist? salakavaluutta he siin? harjoittivat liketess??n ik?v??, puheliasta kenraaliajutanttia, jonka tiesiv?t vannoneen, ett? nuoreen somaan rouva M?rkiin voisi, hitto vie,