Yhdyselämää | Page 8

hänenkin ystäviään. He olivat asuneet samassa huoneessa ja vähistä
penneistään auttaneet toisiaan siihen aikaan, kuin toinen lueskeli

yliopistossa ja toinen harjoittelihen teknikoksi; he olivat tunteneet
toisensa läpikotaisin, ja Jörgen Basberg Bervenin nimi toistui kuin
loppukerto kaikessa, mitä Jakob kuvaili elämästään, siitä elämästä, jota
hän oli elänyt, ennenkuin kohtasi hänet, Aletten.
Tuollainen vanha toveri, joka oli tuntenut Jakobin aina pojasta asti --
suhde askarrutti suuressa määrin hänen mielikuvitustaan. Minkä
näköinen hän oli? Ja mitähän hän pitäisi hänestä, Jakobin vaimosta? --
Jakobin paras ystävä, hänhän oli kuin osa Jakobista, hänen
hyväksymistään hän toivoi ja hänen suosionsa hänen välttämättömästi
oli voitettava.
Nämä ajatukset jännittivät nuoren rouvan mieltä enemmän kuin hän
tahtoi itselleenkään myöntää, ja koko päivän hän puuhaili
vastaanottovalmistuksissa.
Tuon »parhaan» ystävän katseen hän näki edessään kaikessa, mitä hän
teki -- näki sen tutkivan ja tarkastavan häntä päästäkseen selville siitä,
oliko vaimo, jonka Jakob oli saanut, kyllin hyvä ja arvokas hänelle.
Hänen piti pari kertaa mennä konttoriin Jakobin luo ja kiertää
käsivartensa hänen kaulaansa. Ei hän mitään erityistä halunnut, hän
sanoi. »Tahdoin vain tietää, että omistan sinut, että pidät minusta oikein,
oikein koko sydämestäsi, enemmän kuin kenestäkään muusta koko
maailmassa -- pidäthän?...»
Ja illallispöydän hän järjestäisi niin hienosti ja samalla yksinkertaisesti
sekä ruoan että tarjoilun puolesta -- ei mikään viittaisi siihen, että hän
tahtoi näyttää uutta kotiaan tai muuten kerskailla. Kaiken olisi oltava
vain niin kovin kodikasta ja jokapäiväistä.
Siksipä hän useita kertoja tarkasteli itseään makuuhuoneen peilistä,
tokko pieni soma hiuskoriste sopii -- muutamia vaaleanpunaisia
silkkinauhasilmukoita vain...
Kun Jakob illalla vihdoin oli lähtenyt asemalle ystäväänsä noutamaan,
kuljeskeli hän levottomana huoneesta toiseen, puettuna keveään
vaaleaan pumpulihameeseen, kaulassa pitsiröyhelöt. Hän tiesi, että

illallinen oli valmiina, että teekeittiö hehkuvine hiilineen porisi
tarjoilupöydällä ja palvelustyttö valkoinen esiliina edessään vain
odotteli keittiössä tuodakseen ruoat pöytään.
Hän pysähtyi vielä parisen kertaa peilin eteen korjailemaan tukkaansa.
Miten kauan kestikin, ennenkuin juna tänä iltana saapui!
Hän kurkisteli vähän väliä ikkunasta, selaili nuotteja ja antoi sormien
liukua koskettimilla -- jos hän ehkä laulaisi illalla -- ja käänsi ikkunalla
olevan ruusun huoneeseen päin.
Nyt kuului vihdoinkin junan porhallus alhaalta, -- viisi minuuttia yli
kahdeksan kuten tavallista...
Miten huvitettu Jakob näyttikään olevan ajaessaan vanhoissa kieseissä
ystävänsä rinnalla. Berven oli varmaankin kertonut jotakin hauskaa,
jolle he molemmat nauroivat niin makeasti...
Ja kohta tämän jälkeen hän kuuli Jakobin puhuvan portaissa kovalla
äänellä -- siinä oli jotakin poikamaisen vallatonta; he nauroivat
kumpikin omalla tavallaan, Berven ikäänkuin yskähtäen väliin.
»Tässä hän nyt on, Letta», kuului Jakobin ääni ovelta, ja sisään astui,
kasvoissaan vielä äskeinen iloisuus, tummaihoinen, jotenkin pitkä,
kapea herrasmies.
Aletten huomio kiintyi heti ruskeihin, veitikkamaisesti tutkiviin silmiin;
hänen nauraessaan loistivat hampaat valkoisina lyhyen, mustan parran
alta.
»Hyvää iltaa, rouva, -- tulenko häi-häiritsemään Teitä?»... Jörgen
Berven änkytti hieman, kun hänen mielensä oli liikutettu. »Sähkötinkö
liian kursailemattomasti? Tunnustakaa vain; tulin perästä päin sitä
ajatelleeksi ... ajattelen näet aina perästä päin.»
»Jakob ei ole puhunut muusta kuin Teistä koko päivän, ja tietysti minä
olen ollut kovin utelias.»

»Ettekö ole ollenkaan suuttunut siitä, että näin muitta mutkitta käytän
entisiä oikeuksiani miehenne suhteen? Katsokaa, olen ollut naimisissa
hänen kanssaan ennen Teitä, hyvä rouva. En siksi, että minä millään
tavalla tahtoisin kilpailla Teidän kanssanne; lasken aseeni, kuten
näette.» -- Hän puhui hieman hermostuneen kovaäänisesti.
»Minä tiedänkin sangen paljon Teistä jo etukäteen; luulen tuntevani
Teidät jokseenkin hyvin.»
»Niin, Jakobin kautta. Ja tietysti hän on vain kiittänyt? Mutta siihen ei
Teidän pidä luottaa, rouva! Jakob on aina ollut kokonaan vailla
arvostelukykyä, kun hän kerran pitää jostakin ihmisestä. Tulee vain
osata asettua hänen suhteensa oikealle kannalle; silloin saattaa pidellä
häntä vaikka pahoinkin, -- jaa -- jaa -- niin että lienee ihan ilo olla
hänen kanssaan naimisissa.»
»Tuo ei herätä minussa paljon kunnioitusta vanhaan tuttavuuteenne»,
arveli Alette. »Ei Jakobia ollenkaan voi pidellä noin miten tahansa.»
»Ah, minä ymmärrän -- Te näette hänet vielä ensimmäisen rakkauden
ruusuisessa hohteessa! -- Mutta ettekö tiedä, rouva Mörk, että
vilpittömyyden katkera manteli kuuluu jokaisen talouden
maustevarastoon? Kuherruskuukauden jälkeen kuuluu se
maustelaatikko vedettävän esille avioliiton höystämiseksi -- samasta
syystä kuin Jumala on suolannut meriveden, joka muuten ei kestäisi,
vaan pilaantuisi.»
»Jakob ja minä tunnemme toisemme. Olemme alusta alkaen olleet
vilpittömiä, sanomalla julki toistemme viat.»
»Niin, mitä parhaimmassa valossa tietysti...» Berven hymyili. »Minulle
on kuitenkin ansioksi luettava, että olen käyttäytynyt säädyllisesti häntä
kohtaan, ja jätän hänet toisiin käsiin, jotka -- niin, jotka kyllä --»
»Mitä jotka kyllä?» -- Alette katsoi häntä vaativasti silmiin. »Sanokaa
vain?... Minkälaisiin käsiin?»
»Herran tähden, olen jo aikoja sitten huomannut, että kätenne ovat

kauniit, rouva, ja otaksuttavasti myöskin voimakkaat.»
»Vai niin -- vai olette sen huomannut?»
»Ja Teidän silmänne panevat minut uskomaan, että kätenne osaavat olla
hyvät. Mutta katsokaa, rouva Mörk, avioliitossa tarvitaan suorastaan
laupiaita käsiä.»
»Kerro hänelle, Letta», huusi Jakob, joka oli kulkenut edestakaisin
ripustamassa päällysvaatteita naulakkoon, »että meillä on savustettua
lohta ja munakokkelia ja sitäpaitsi vielä muutakin hyvää, niin saat
nähdä, miten leppeäksi hän tulee.»
»Sanokaa minulle, herra Berven», puhui Alette vähän myöhemmin
tarjotessaan vieraalle illallispöydässä teetä -- »uskotteko, rehellisesti
sanoen, oikeastaan