Veljekset | Page 4

päivällisetkin. Mutta nyt kestivät alustavat toimetkin jo niinkauan,
että selvästi piti ajatella syöntiä. Joku tuttu, jonka puoleen hän kääntyi
neuvoa kysymään, arveli, että olisi käskettävä ruualle ei ainoastaan
näitä herroja vaan myöskin muutamia varakkaampia rusthollareita,
jotka olivat joko pesän velkojia tai mahdollisia irtaimiston ostajia.
Sitäpaitsi arveli sama neuvonantaja välttämättömäksi tarjota ryyppyä ja
sitten joko viinaa tai konjakkia kahviin sekotettuna. Paitsi sitä, että se
oli yleinen tapa tämmöisissä huutokauppatilaisuuksissa, -- sanoi hän, --
oli se tarpeen paremman ostohalunkin virittämiseksi.
Äiti hätääntyi. Hän ei ollut tämmöistä yhtään ajatellut. Kuten tavallista,
hänen silmänsä menivät hajalle ja posket alkoivat punottaa. Kädet
edellänsä, valmiina asiain järjestelemiseen hän, voimatta päättää mikä
olisi tärkein ja ensin tehtävä, rupesi hääräilemään yhtaikaa kaikkialla.
Sekä äidistä että heistä pojista näytti, että he olivat nyt tietämättään
yhtäkkiä joutuneet korkeimman esivallan eteen, joka heitä piti
kourissaan, vaati kuuliaisuutta ja ylhäältäpäin katseli kuinka he
suoriutuvat tehtävästänsä. Kysymys, kuinka he suoriutuvat, teki tämän
hetken elämän tärkeimmäksi ja ratkaisevimmaksi hetkeksi. Sen mukaan
kuin äidin pula ehti tulla tunnetuksi ilmestyi yhä useampia
neuvonantajia ja apulaisia, alkoivat kuiskutukset ja osaaottavat
päänpudistukset nurkissa; muutamat tulivat kyökkiin asti, vihkiytyivät
kaikkien erikoiskohtien perille, ottivat tärkeän ilmeen päällensä ja

alkoivat puuhata, antaen ylemmyytensä tuntua asiaan vihkimättömien
rinnalla. Ihmeellisellä tavalla, tarmokkaiden, kiihkeiden,
kekseliäisyydestä kilpailevien kyökkineuvottelujen jälkeen, kun
jokainen, aivan kuin kaikki olisi riippunut hänen päättäväisyydestään,
huolestunut ilme kasvoissansa, oli rientänyt omalle suunnallensa, --
ilmestyi vähän ajan perästä eri tahoilta sekä paistit, lohet, puuttuvat
eturuuat että tarpeelliset ryyppyviinat ja konjakki kahvia varten. Nämä
viime mainitut oli Gabriel jostain hankkinut. Hän oli tullut
hengästyneenä pihan yli, läiskyvät aineet puteleissa. Ja kyökissä nousi
vielä suurempi puhelemisen melu, kun jokainen nyt kertoi mistä oli
mitäkin saanut ja kuinka vähästä oli riippunut, ettei olisi saanut ja
mikäs sitten neuvoksi! Äiti määräsi nyt jokaiselle pojista mitä kunkin
oli tehtävä. Johanneksen ja Henrikin oli pitäminen seuraa ja
palveleminen tiedonannoilla molempia herroja, avaaminen voudin
kanssa aittoja ja ullakoita ja osoittaminen sisällä kaikkien kalleimpien
tavarain säilytyspaikkaa; isävainajan kirjastoa, äidin vanhoilla
tavaroilla täytettyjä kirstuja ja vierashuoneen ja makuuhuoneen
huonekaluja. Gabriel lähetettiin hankkimaan karafiinejä ja viinilaseja ja
ostamaan tupakkiaineita. Uuno oli yleisenä juoksupoikana.
Vihdoin kello 11 oli aamiainen onnellisesti katettuna, ruokasalin ovet
avautuivat ja mamma ilmestyi saliin, joka oli täynnä istuvaa miesväkeä,
naurua, puhelua ja tupakinsavua. -- Kuinka pienenä ja näkymättömänä
oli kellertävä koti-harmoonio heidän nojaavien käsivarsiensa ja ristiin
pantujen jalkojensa keskellä, sinisen tupakinsavun takana, mullin
mallin viskeltyjen lakkien alla. Jospa nyt olisi avautunut aurinkoisen
kanslian ovi, -- sali oli verannankaton vuoksi aina hämärä, -- ja pappa
tullut sieltä arvokkaana astuen. Hän olisi varmaan, joka suunnalle
kumartaen, ystävällisesti ja kummastellen tervehtinyt tätä suurta
vierasjoukkoa. Mutta vieraat olisivat kaikki kunnioituksesta hiljenneet
ja heidän olisi pitänyt nousta seisaallensa. He olisivat hävenneet eivätkä
olisi tienneet kuinka hiipiä pois, he olisivat, piiloutuen toinen toisensa
selän taakse, lähteneet ja jättäneet salin tyhjäksi, ja sitten olisi taas
pantu järjestykseen ja alettu elää entistä hiljaista elämätä. Mutta ei
mitään isää enää koskaan tullut kansliasta. Hän oli poissa. Sen sijaan
seisoi äiti hämillään, punottavana ruokasalin avatussa ovessa, aivan
kuin anteeksi pyytämässä siitä, että oli saanut aamiaisen valmiiksi ja

uskalsi nyt tarjota sitä vieraille!
Vasta sittenkuin molemmat herrat ja muut pöytävieraat olivat ottaneet
ryypyn ja tyytyväisinä alkaneet aamiaisen, tuli äitiin ja heihin poikiin
rauhallisempi tunne: vieraiden suosio tuntui vähän jo voitetulta ja ne
näyttivät rupeavan ikäänkuin kallistumaan talon puolelle. Mitä
enemmän toimitusmiehet ottivat ryyppyjä, sitä vähemmän ankarilta ja
pelottavilta he näyttivät. Ilomieli oli aamiaisen syötyä kaikissa vieraissa
niin vallalla, että olisi luullut heidän valmistuvan tanssikemuihin.
Nähtyään kuinka hämillään äiti ja pojat heidän tähtensä olivat,
asettuivat kaupunkilaiset herrat vielä enemmän niinkuin kotiinsa ja
koettivat alentuvalla tuttavallisuudella lieventää jäykkää väliä. Vanha
herra koetti saada erittäinkin Johannesta nauramaan sukkeluuksillensa.
Ja Johannes, kiitollisuudesta, nauroi! Kuitenkin oli Johanneksen suu
hyvin luonnottomasti viistoon väännyksissä, kun hän, tutkien vanhan
herran silmistä oman naurunsa vaikutusta, ääneensä hahatti. Oli
Henrikin sitten kaikin voimin koettanut osoittaa, että häntä myöskin
nauratti, -- ettei heissä kummassakaan suinkaan ollut semmoisia helliä
tunteita hajoavaa kotia kohtaan, jotka olisivat estäneet heitä puhumasta
pilaa, viheltelemästä ja nauramasta.
Aamiaisen jälkeen alkoi huutokauppa ylimmilleen nousseen iloisuuden,
pilapuheiden, sikarinsavun ja rähinän keskellä. Vanha herra rupesi
sihteeriksi pihalle tuodun pöydän ääreen. Nuorempi otti vasaran ja
rupesi huutavalla äänellä pitämään jotain pilasaarnaa, alkaen sanoilla:
"koska me nyt olemme kokoontuneet..." ja höystäen järjetöntä loruansa
jokaiselle tunnetuilla sanasutkauksilla. Kaikki nauroivat luonnottoman
kovalla äänellä, ja kehuivat hänen suurta kykyänsä huutokaupan
pidossa, hän kun ilveili vaan narratakseen ihmiset hyvälle ostotuulelle.
Hän huusi vähä väliä nimeltä milloin mitäkin ympärillä seisovista, teki
hänet ensin yleisen naurun alaiseksi ja asetti sitten niin, että tämän ei
auttanut muu kuin lunastaa itsensä häpeästä korottamalla viimeksi
tarjottua hintaa. Näin vähitellen muodostui kaksi puoluetta: ne, jotka
olivat hyvillä ostoksilla jo saavuttaneet herrain suosion, -- jotka
ylistelivät myytäviä tavaroita; ja ne, jotka koettivat pilkata ja alentaa
kaikkea, mikä oli vasaran alla. Ja näin pappilan kotoiset esineet
joutuivat kaikkien arvostelun, ivan, pilapuheiden ja halveksivien

kosketusten alaisiksi. Tämä henki pääsi erittäinkin vallalle silloin kuin
vinniltä tuotiin alas romutavarat. Ostajille ne