Velhovuorella | Page 8

KOHTAUS.
KAARLO. KUSTAA.
KUSTAA. Nyt ystäväiseni voit sinä syystä väittää, että täällä
Taalainmaalla voi sotkeutua mitä hullunkurisempiin seikkailuihin.
Aatteles, että Aksel-paronimme --.
KAARLO. Olen sekä nähnyt että kuullut kaikki tyyni, ja tunnustaa
täytyy että tämä tarina sai oivan lopun.
KUSTAA. Niinpä niinkin. Mutta tämä onnenpotkaus on tehnyt
kokonaan tyhjäksi meidän matkasuunnitelmamme... Jospa minäkin
joutuisin tuommoiseen hauskaan seikkailuun, niin olisin matkaani
kaikinpuolin tyytyväinen.

KAARLO. Kärsivällisyyttä! Kärsivällisyyttä! Ennen päivän koittoa on
toivosi toteutunut. (Luo katseensa sivulle.) Katsopas tuonne!
KUSTAA. Kaunis tyttö!
KAARLO. Hän itkee... Hyvä! Seikkailu tulee sitä vaihtelevammaksi.
KUSTAA. Hän tulee kuin kutsuttu! Minä riennän heti paikalleni. (Hän
pistäikse pensaan, Kaarlo kallion taakse. Riitta esiytyy Yrjöä
etsiskellen.)
KAHDESTOISTA KOHTAUS.
RIITTA. ENTISET (piiloutuneena).
RIITTA. Yrjöä ei kuulu... Minkätähden hän ei tule minulle päätöstä
ilmaisemaan? Voi Yrjö parka! Isä on minua kohtaan kovin ankara ja
säälimätön. Hän tietää kyllä hyvin, että minä vihaan tuota ilkeätä
Viulu-Hannua pahemmin kuin itse paholaista ja kuitenkin pakoittaa hän
minua hänelle vaimoksi menemään. Vaan ei! Ennen kuin rupean
Hannun vaimoksi, ennen siskoksi Vellamon neitosille tuonne kosken
vaahtoisen vaipan alle. (Kaarlo soittelee muutamia tahteja säveltä N:o
4.) Voi mitkä sävelet! Entä jos se olisi Ahti! Ennen muinoin oli hän
ystävällinen kaikkia niitä kohtaan, jotka kärsivät vääryyttä ja tarvitsivat
apua. Mitä jos minäkin uskoisin murheeni hänelle. Niin! Kun elämä on
kuolemaa kamalampi, täytyy uskaltaa kaikkea. -- Lapsuudessani kuulin
kauniin laulun, sen sävelet tunkeutukoot aina pyörteiden syvyyteen
saakka.
*Laulu N:o 10.*
Oi, haltija, aina soittosi soi sulokielin, kun tyyntyy yö! Mua koitoa etkö
sääliä voi? Niin raskaasti rintani lyö! Oi, Ahti, oi, Ahti, armosi suo ja
hoiva ja rauhaa mieleeni tuo! Sua kutsun!
KAARLO (piilostaan). Ken kutsuu Ahtia yön hiljaisuudessa?
RIITTA. Onneton tyttö raukka, jonka koko maailma on hyljännyt.

Kultani on riistetty pois ja minut on luvattu vaimoksi sille, jota minä
kaikkein enimmän vihaan. Minulla ei ole koko maailmassa ketään, joka
tahtoisi minua auttaa, ja sentähden rukoilen nyt sinun apuasi.
KAARLO. Mitä anot siis minulta, lapsukaiseni?
RIITTA. Sinä olet niin äärettömän rikas, linnasi on puhdasta kultaa ja
jalokivin koristeltu. Mutta Yrjö parkani on perin köyhä. Jos hänellä
olisi edes pieni maja, niin olisi onnemme täydellinen. -- Oi armias Ahti!
Älä salli heidän eroittaa meitä toisistamme! Tuo hyvä maksaa sinulle
ainoastaan pivon täyden kultaa ja sitähän sinulla on niin suunnattoman
suuri paljous. Oi, ole armias, äläkä salli kahden sydämmen joutua
ikuiseen onnettomuuteen!
KAARLO. Älä pelkää, lapsukaiseni! Sinun rukoukses hellyttää
kalliotkin säälin kyyneliin. Mahtava haltia on kuullut viattoman
pyyntösi ja tahtoo olla lempeä sinua kohtaan. (Syrjään Kustaalle,
ojentaen samassa kätensä hänelle.) Sinä tahdoit mihin hintaan tahansa
joutua seikkailuun. Hyvä! Nyt on sinulla tilaisuus.
KUSTAA (heittää hänelle suuren rahakukkaron). Lahjoittaa
rahakukkaroni. Luonnollisesti! (Yrjö tulee, vaan jää seisomaan
sanatonna Riitan eteen).
KAARLO (Yrjölle, rahakukkaroa osoittaen).
Tään kullan sulle Ahti lahjaks' suo: sun majahas se iki onnen tuo ja
ilokäet kukkumahan saa, ja murheen usvat poijes karkoittaa. Äl' lahjaa
kammo, vaikka vetten alta Sen sydänyöllä saatkin haltialta; sill' avun
siunatun mä sallin sille, ja siitä riemuitsen, kun viaton ja puhdas
lempivillä sydän on. Niin -- rakkaus ja lemmen liekki pyhä Se
leimutkohon maailmassa yhä! Sen hehkua, sen taivahista tulta ei
köyhyys, puute, sammuttaa saa sulta. Siks' aarteitteni ukset vaskiset sun
morsiolles olkoot avoimet!
(Antaa rahakukkaron Riitalle.)
KOLMASTOISTA KOHTAUS.

YRJÖ, RIITTA, (kohta sen jälkeen) LIISA, MATTI, HANNU Y. M.
RIITTA. Kas niin, Yrjö! Nyt ovat murheemme, päivät olleet ja
menneet. Voi, sinä antelias Ahti kulta!
YRJÖ. Niin, Jumalan kiitos! Nyt alkaa onnemme aika! Mutta minä en
voi käsittää, miten tämä kaikki tapahtui, ja parasta liekin, etten sitä
ollenkaan käsitä.
LIISA (tulee juosten). Joudu, joudu pois, Yrjö! Kaikki tulevat tänne, ja
jos Mattivaari tapaa sinut täällä Riitan luona, niin suuttuu hän vallan
silmittömäksi.
YRJÖ. Ei mitään vaaraa! Häntä en enää pelkää.
RIITTA. Voi, Liisa! Minä olen nyt niin iloinen ja onnellinen
*Laulu N:o 13.*
(Tanssikööri.)
Jo taukos tuolla tanssi Ja leikki loppui myös Ja tyhjäks jäi myös nummi.
Sua kiitän, Viulu-Hanssi! Sä oivasti teit työs Ja sompaa et sä helli.
Riemuin tanssittiin Hei, hei! Jalkaa poljettiin. Hei, hei! Nyt vuorella
rauhassa katsella voi Kun koittavi päivän koi.
MATTI (lähestyy Yrjöä, joka on jäänyt seisomaan Riitan viereen).
Oletko unhottanut, mitä sinulle vasta sanoin? Sinulla näyttää olevan
hyvin huono muisti.
YRJÖ. Ei, Mattivaari! Minulla on erittäinkin tarkka muisti! Ja aina
säilyy mielessäni jäähyväislauseesi: «Jospa sinulla vaan olisi niin
paljon rahaa, kuin Riitta saa myötäjäisiksi, niin saisit paikalla tytön
omaksesi.«
MATTI. Niin sanoin ja sanoissani pysyn myös.
YRJÖ. Katsoppas, Mattivaari, tätä kukkaroa! Katso tarkkaan! (Avaa
kukkaron näytellen rahoja Matille.) No, onko tässä mielestäsi tarpeeksi

suuri summa?
MATTI (hämmästyneenä). Mitä ihmeitä! Kirkasta kultaa! Ja tämä
kaikki on sinun?
RIITTA. Niin, sen on hän kunniallisesti saanut, sen voin vakuuttaa!
MATTI (Yrjölle). Sinähän olet siis upporikas! Mutta minkä tähden et
ilmoittanut sitä minulle, kun viimeksi asiasta puhelimme? Nyt täytyy
Riitan mennä Hannulle vaimoksi, sillä minä olen luvannut tyttäreni
hänelle ja tiedäthän, ettei Mattivaari sanaansa syö.
YRJÖ. Jollet paikalla luovu tytöstä, niin minä lyön sinut kuoliaaksi.
(Hyökkää Hannua vastaan).