Vanhoista kätköistä | Page 9

ei keskusteluaineita
puuttunut, vieraat kun olivat eri pitäjistä tulleet, ja jokaisella oli

paikkakunnaltaan jotain uutta kerrottavana. Yksi näistä uusista
rengeistä oli Forssasta ja tiesi puolestaan jutella, että eräs köyhä
tehtaannainen siellä, jota tavallisesti nimitettiin mustalaistytöksi ja
jonka nimi muutoin oli Regina, hiljainen ja siivo tyttö sitä paitse, oli
siihen määrään lumonnut erään työnjohtajan, että tämä oli häneen
kerrassaan pikeytynyt, vieläpä tyttöä kosinutkin. Mutta tyttö oli ollut
kyllin järjetön vastatakseen, ett'ei hän ikinä enää naimisiin menoa
ajattele.
Sill'aikaa kun sydämen pohjasta naurettiin tuota hullunkurista tyttöä,
tarttui Aleksis toisen kerran viinapulloon, kaatoi omaan lasiinsa ja antoi
pullon sitten kiertää ympäri pöytää. Tyhjentäessänsä lasinsa, virkkoi
hän äänekkäästi: »Sen tytön maljan me juomme pohjaan!» Niin kävikin
ja vieläpä vieraille yhtä suureksi mielihyväksi kuin äskettäin, eikä
kukaan paitsi Aleksin sisaret, jotka pöydässä toimittivat emännän
virkaa, tietänyt, että malja täydessä totuudessa tyhjennettiin.
Joulun aikana saapui sisarten kirjallisesta kehoituksesta hänen veljensä
Frans taloon, ja Aleksis, joka ei ollut huomaavinaan niitä salaperäisiä,
pitkällisiä neuvotteluja, joita sisarukset suljettujen ovien takana pitivät,
otti hänet sydämellisesti vastaan.
Iidan puuhat eivät tarkoittaneet enempää eikä vähempää -- päättäen
siitä mitä veli Aleksille myöhemmin uskoi -- kuin tämän asettamista
holhuunalaiseksi, hän kun muka oli kykenemätön omaisuuttaan
hoitamaan, mutta Frans, joka omasta kokemuksestaan tiesi, että
ankaralla ja vakavallakin miehellä on kyllin tekemistä koettaessaan
tehdä vastarintaa naisen vehkeilyille, ymmärsi nuoren veljensä
surkuteltavan suhteen kolmeen naiseen, jotka katsoivat itsellään olevan
taloon osaa ja voivansa velvoittaa nuorimman veljensä myöntymään
heidän aikeihinsa. Nämät halpamaiset vehkeet Frans teki tyhjiksi.
Sen sijaan keksittiin uusi keino, millä Aleksis mahdollisesti oli
suostutettava sisarten naittamispuuhiin. Päätettiin, että Maria,
välinpitämätön kun oli kaikesta maallisesta, muuttaisi talosta ja samalla
sanoisi irti sen 6,000 markan suuruisen lainan, jolla hän talonostossa oli
avustanut.

Aleksis hankki kuitenkin ilman suurempia vaikeuksia tämän summan
antamalla kiinnityksen taloonsa, mutta hankalammaksi kävivät olot
hänelle, joka ei suinkaan ollut mikään liikemies, kun taloon jääneet
sisaret sittemmin aina kun tilaisuutta oli noudattivat armottomasti tätä
menettelytapaa, jos kohtakin pienemmässä muodossa. Kaksi peräkkäin
seurannutta katovuotta tuotti hänelle vieläkin enemmän hankaluuksia,
ja Aleksis oli sitä paitsi maanviljelyksensä edistämiseksi pakoitettu
kiinnitystä vastaan hankkimaan sangen suuren lainan.
Harvat olivat hänellä nyttemmin levollisuuden päivät, levollisimmat
ehkä ne päivät, jolloin hän Urjalassa palveli viimeistä
asevelvollisuuskauttaan. Silloin sisaret kuten ennenkin häntä valvoivat,
ja rikas Amaliakin kävi häntä tervehtimässä. Amalia lähestyi nyt 27:ttä
ikävuottaan eikä kuitenkaan ollut löytänyt makunsa mukaista kosijaa
huolimatta siitä kultaisesta syötistä, joka kiilsi hänen »koukkujensa»
nenässä.
* * * * *
Kun Aleksis oli suorittanut asevelvollisuutensa ja palasi kotiin,
päättivät sisaret, että nyt, kun veli oli päässyt 24 vuoden ikään, oli
heidän viimeinen, suurin valttinsa liikkeelle pantava.
Siinä tarkoituksessa astuivat molemmat eräänä syyskuun iltapäivänä
veljen huoneeseen ja, tuotuaan esille moniaita tekosyitä
puolustuksekseen, ilmoittivat olevansa pakoitettuja sanomaan irti
kaikki rahat, jotka hänellä vielä oli heiltä lainassa. He olivat muka
kuitenkin kyllin ystävälliset samalla kertaa neuvomaan hänelle varman
keinon, jonka kautta hän voisi pelastua taloudellisesta ahdinkotilastaan,
jättämällä hänelle kirjeen, jonka Amalia oli Iidalle kirjoittanut. Siinä
kirjeessä rikas tyttö selitti ystävättärelleen, että hän piti Aleksia kaikkia
muita kosiomiehiään parempana ja että hän heti myöntyisi sulhaseen
sekä samalla antaisi hänen vapaasti käyttää melkoista äidinperintöään,
jonka hän jo oli haltuunsa ottanut.
Aleksis kuunteli heitä vaijeten ja vakavana. Kun he alkoivat lukea
Amalian kirjettä, sulki hän silmänsä ja pyyhkäisi kädellään otsaansa.
Kun he olivat lopettaneet lukemisen ja aikoivat antautua suullisesti

asiaa selvittelemään, pyysi hän aivan lyhyesti saada olla tämän illan
yksin, hän ei muka voinut hyvin eikä mitään iltaruokaa halunnut.
Sisaret iskivät toisilleen silmää ja poistuivat sitten huoneesta sanaa
puhumatta. Ehkä heidänkin sydämessään vienommat sävelet olivat
päässeet soimaan, sillä he eivät saattaneet olla huomaamatta, että
heidän nuori veljensä kärsi katkerasti, vaikka hän tukahdutti kaikki
valitukset.
Kun Aleksis jäi yksin, lukitsi hän huoneensa ovet, ja siellä sisällä oli
kaikki ääneti. Hän tunsi sydämessään ruumiillista pahoinvointia. Se ei
suinkaan ollut ensimäinen kerta, mutta tähän asti hän ei ollut siihen
huomiotansa kiinnittänyt. Nyt hän meni pöydän ääreen istumaan, nojasi
kyynäspäät siihen ja kallisti päänsä käsiensä varaan. Tällä tavalla hän
istui ainakin puoli tuntia, katkerien ajatusten ja kaivertavien tunteiden
kiusaamana.
Viheltäen jotain runonpätkää nousi hän vihdoin seisoalleen ja alkoi
kävellä edestakaisin huoneessaan. Hänen kauniit, lapselliset kasvonsa
eivät koskaan olleet lempeämmät kuin nyt, kun hän kyyneltynein
silmin katseli syksyn moniväriseen loisteeseen pukeutuneita vaahteroita,
kellastuneita koivuja ja tuota kylmän sinistä ulappaa, jota laskeutuva
syyskuun aurinko valaisi, aurinko, joka ikäänkuin jätti rakkaat
jäähyväiset kesälle. Hänen kasvojensa piirteet lensivät katkeraan
hymyyn. Hän avasi lapepiironkinsa luukun ja otti sieltä konjakkipullon
ja lasin, jonka hän täytti reunoja myöten. Hän nosti sen ja antoi
auringon säteiden loistaa läpi tuon tulisen juoman, jonka hän sitten
yhdellä henkäyksellä kaatoi suuhunsa.
Hän tyhjensi vielä muutamia lasillisia tätä huumaavaa juomaa, sieppasi
sitten rakkaan harmonikkansa ja istahti keinutuoliin. Hän soitti toisen
lempisävelmänsä toisen perästä, aina tuon tuostakin lasiinsa turvautuen.
Kun auringonterä oli lähennyt taivaanrantaa ja alkoi vaipua sen taakse,
hän täytti ja tyhjensi, vaikka jo oli täydessä humalassa, vielä pari lasia
ja soitti sen jälkeen »Forssan-valssin». Tämä kaikui nyt kerta toisen
perästä, yhä tunteellisempana ja