Vanhoista kätköistä | Page 3

Aleksis löytäisi varakkaan tytön, joka hänelle
soveltuisi vaimoksi.
Aleksis, ollen perheen nuorin, hyvänlaitainen ja viaton, tyytyi nyt kuten
ainakin siihen, mitä kotona hänen tulevaisuudestansa päätettiin. Hän ei
tullut edes ajatelleeksi, että hän olisi oikeutettu punnitsemaan sisarusten
ehdotusta, josta syystä hän iloisesti ja ystävällisesti myöntyi heidän
tuumiinsa.

* * * * *
Aika kului ehkäisemättä edelleen, ja me olemme tavanneet Aleksin
oppilaana Mustialassa, jossa viimeisen, vuoden kurssi nyt hänelle oli
alkanut. Seuraavana kesänä hän olisi vapaa ja isäntänä omassa
talossaan -- tämä iloinen ajatus virkisti häntä, joten hän vastustamatta
mukaantui opiston ankariin ohjesääntöihin ja ahkerasti otti osaa
rasittaviin tehtäviin, vaikka hän kotona oli tottunut sangen suuriin
mukavuuksiin ja nauttinut hellintä huolenpitoa äitinsä puolelta, jonka
silmäteränä hänen nuorin rakastettavin poikansa oli.
* * * * *
Forssan tanssiaisten jälkeisenä päivänä muisteli Aleksis tuon tuostakin
työnsä ohella tummasilmäisen Reginan hentoa vartaloa ja hänen
hiljaista, totista olentoansa. Hän kummasteli hiukan, miksi tämä outo
tyttö niin usein juolahti hänen mieleensä. Hänhän oli vielä luvannut
kohdata häntä seuraavana pyhänä? -- No niin, mitä pahaa siinä voisi
olla!
Kuta lähemmäksi viikko lähestyi loppuansa, sitä useammin tuli hän
ajatelleeksi tuota pientä tyttöä, jonka kanssa hän Forssassa oli tanssinut.
Regina -- niin, hänestä oli tämä viikko niin kummallinen, että hän
kesken yksitoikkoista, mutta tarkkaavaisuutta kysyvää työtänsä
tehtaalla hämmästyneenä tuli itseltään kysyneeksi, onko hän oikein
valveillaan. Hän ei ollut iloinen eikä surullinenkaan, mutta hän muisteli
usein, että hänen oli kiittäminen Jumalaa -- mistä, sitä hän ei itselleen
selvittänyt, mutta koko hänen sielunsa oli täynnä nöyrää kiitollisuutta.
Hän oli kokenut jotakin, joka teki hyvää hänen sydämelleen, hänelle oli
oltu ystävällisiä, ja juuri Aleksis se oli, jok'ei ollut halveksinut häntä
niin kuin muut, tuo uljas, kaunis poika, jonka suopeat, ivalliset
silmäykset hän näki edessään ja jonka hieno sammallus kuului niin
omituisen hauskalta hänen korvissaan.
Kun hän illalla meni levolle ja ummisti silmänsä, näki hän
hurmautuneena pari raitista, verevää huulta lähestyvän omia huuliansa
-- hän, jok'ei eläessään maistanut ainoatakaan suudelmaa äidiltänsä.

Reginan äiti oli jo 28 vuoden vanha, kun hän joutui naimisiin erään
torpparin kanssa. Heidän avioliittonsa oli lyhytaikainen; tuo reipas mies
sairastui ankarasti ruttotautiin ja kuoli pari kuukautta häiden jälkeen.
Noin vuoden kuluttua hänen kuolemastaan antoi leski eräänä pimeänä
syysyönä naapuriensa hämmästykseksi hengen Reginalle, jonka
tavattoman tumma iho johti seudun ihmiset juoruten muistelemaan
muuatta mustilaisjoukkoa, joka vuoden alusta lyhyemmän ajan oli
oleskellut paikkakunnalla, ja siitä syystä kutsuttiin lasta aina
mustilaispenikaksi.
On ainakin varmaa, että äiti ei voinut kärsiä Reginaa. Hän hoiti lastaan
aina sen syntymisestä asti kaikella mahdollisella tavalla huonosti sekä
ruoski ja pieksi sitä, kun se tuli jonkun verran isommaksi. Tuo hento
olento näytti kuitenkin olevan elinvoimiltaan sitkeä ja luonteeltaan
tavallista kärsivällisempi, huolimatta siitä, että hänessä oli
mustalaisverta.
Kun Regina oli tullut 8 vuoden vanhaksi, ajoi hänen äitinsä hänet kotoa
pois ja, viskaten hänen jälkeensä leipäpalasen, käski tytön kerjäten
hankkia itselleen toimeentuloansa maailmassa. Jos hän palaisi, uhkasi
luonnoton äiti pieksävänsä hänet kuoliaaksi.
Regina ei ollut koskaan valittanut äitinsä kovuutta, joka hänestä tuntui
melkein luonnolliselta asialta, koska hän alusta asti oli sellaiseen
kohteluun tottunut. Pieni tyttö arveli kuitenkin nyt, kulkiessaan yksin
maailmassa tulematta ruoskituksi ja piestyksi, että hänellä oli parempi
olo, jos kohta ruoka väliin oli yhtä niukka kuin kotonakin.
Kerran hän joutui vanhanpuoleisen suopean vaimon haltuun, joka otti
lapsen hyväntahtoiseen hoitoonsa ja antoi hänen asua luonansa. Hän
opetti Reginalle lukemisen taitoa, joka nähtävästi huvitti pientä tyttöä,
sekä myöskin hurskasta ja yksinkertaista kristinoppia. Tällä ajalla tuli
Regina kaikessa umpimielisyydessään tuntemaan sitä tyyntä rauhaa,
sitä häiriytymätöntä lepoa, joka kuvastui vanhuksen koko olennosta,
vaikka hän ajoittain parantumattoman taudin tähden kärsi suuria
ruumiillisia tuskia. Vanhus oli aina tapaisensa, samanlainen niin
paremminvoipaisuutensa hetkinä ja välttämättömien tuskiensa
odotuksessa kuin itse kärsimyksissäänkin. Tätä Regina usein ajatteli ja

tuli vihdoin huomaamaan, että vanhuksen rauhan ja levon salaisuus oli
juuri hänen loppumattomassa kärsivällisyydessään. -- Tämmöiseen
kärsivällisyyteen oli Reginakin lapsuudestansa asti saanut tottua, ja se
olikin ainoa hyvä lahja äidiltä, eikä Regina tahtonut koskaan menettää
tätä kallisarvoista perintöä.
Vihdoin kiihtyivät vanhan naisen tuskat niin suuressa määrässä, että
hänet täytyi viedä sairaalaan, jossa hyväntahtoisesti koetettiin lieventää
vanhusraukan loppuhetkiä.
Regina, joka ei luonnollisestikaan voinut häntä seurata, sai taas
maantien kodikseen, mutta kauan ei viipynyt, ennenkuin hän kyllästyi
kerjäämiseen. Ja kun hän juuri tähän aikaan kulki Tammelan pitäjän
läpi, hankki hän itselleen, vaikka olikin vielä nuori ja heikko, paikan
sikäläisessä Forssan pumpulitehtaassa.
Hiljaisena ja uutterana toimitti hän täällä tehtävänsä ja ansaitsi niukan
leipänsä. Niiden monien, puoleksi haaksirikkoisten tyttöjen joukosta,
jotka täällä työskentelivät, huomattiin tuskin tuota umpimielistä,
turvatonta naista. Tumman ihonsa takia hän tuon tuostakin sai kuulla
häväistyssanoja, mutta siihenhän Regina oli lapsuudestansa saakka
tottunut.
Pitkä työviikko oli kulunut loppuun, ja pyhä oli taas käsissä. Päivä oli
auringonpaisteinen ja viileä, ilman painostavaa lämpöä.
Mustialassa oli hiljaista ja tyyntä. Ne pojat, jotka eivät olleet lomalla,
venyttelivät vuoteillaan, muutamat olivat nukahtaneet, ja toiset
miettivät, kuinka parhaiten saataisiin päivä loppumaan.
Silloin muisteli Aleksis, että Regina oli luvannut tulla tapaamaan häntä
kuuden ajoissa. Kello oli jo viisi. Toveriensa huomaamatta hän poistui
huoneesta,