Vanhan päiväkirjan lehtiä | Page 9

h?nen huomautuksensa ja vaatimuksensa eiv?t auta. Ilmeisesti Emilie ?konstailee? sangen paljon, sek? aikaisemmin ett? my?hemmin, niin, v?list? se menee runoilijan mielest? liiankin pitk?lle ja saattaa huomata, ett? kapinanhenki on h?net vallannut; mutta Emilien tarvitsee vain sanoa: ?anteeksi?, ja suorastaan liikuttavan helposti lannistaa tuo voimakas mies suuttumuksensa ja mukautuu. Se todistaa sek? kiintymyst? ett? kunnioitusta, mutta osoittaa my?skin, kuinka riippuvainen h?n on Emilien tunteista ja kuinka vaikea h?nen on olla ilman t?t?.
P?iv?kirjanotteet antavat niukasti tietoa siit?, mit? aiheita heid?n keskusteluissaan k?siteltiin. Sensijaan ne koskettelevat sit? enemm?n tilanteita, enemm?n tai v?hemm?n ohimenevi?, joissa helli? sanoja ja rakkaudenosoituksia vaihdettiin. T?m? vaikuttaisi, ainakin mit? tulee ensimm?iseen kauteen, enimm?kseen leikilt? ja kuhertelulta, ellemme koko ajan n?kisi taustassa Runebergin korkeaa hahmoa, joka tosin laskee leikki? Emilien kanssa, jopa Emiliest? itsest??nkin, on hyvin ihastunut h?nen ilmestykseens? ja h?nen hyv?ilyihins?, mutta samalla suojaa h?nt?, sanoo kauniita ja tyyni? sanoja h?nen vaikutuksestaan h?neen, ymp?r?i h?nen h?ilyv?n olemuksensa miehisen ylemmyytens? ilmakeh?ll?. Kaikki t?m? ilmenee yh? voimakkaammin korostettuna toisena kautena, kun pakollinen v?liaika on antanut suhteelle selvemp?? valaistusta. Emme nytk??n kuule Runebergin lausuvan paljoa, ja siit?h?n Emilie saa aihetta, kuten olemme n?hneet, kerran toisensa per??n kysy? itselt??n, kuinka vakavia ja pysyvi? runoilijan tunteet oikeastaan ovat. Luonnollisesti ei Runebergin tunteessa ollut mit??n riuduttavaa eik? sentimentaalista -- sellainen oli h?nen terveelle luonnolleen t?ysin vierasta -- mutta k?y kuitenkin selville, ett? h?n rehellisesti piti Emiliest? ja, totuttuaan n?kem??n h?net joka p?iv? kodissaan sin? aikana, jolloin h?n oli Porvoossa, tunsi kaipausta, kun h?n ei tullut. Nyt tulee Emilie Bj?rksténist? entist? enemm?n h?nen uskottu yst?v?ns?, my?skin h?nen runouteensa n?hden. Kuitenkin tuntuu samalla kertaa, kuin runoilijan tunteet, ainakin ajoittain, saisivat h?nen l?sn?ollessaan yh? kiihke?mpi? muotoja; ei niin, ett? h?n ajattelisi mit??n ep?ritarillista -- mik??n sellainen ei koko h?nen el?m?ns? aikana saanut sijaa h?nen tietoisuudessaan -- tai tahtoisi tehd? h?nelle pahaa, mutta Emilieh?n toistaa usein, kuinka runoilija moittivasti on puhunut h?nen kylmyydest??n, ja t?ss? luulee huomaavansn sek? ihmettely? ett? kenties v?list? er??nlaista katkeruutta siit?, ett? h?n ei runoilijaa ymm?rt?nyt. Jokainen mielenliikutus -- ei ainoastaan vastav?itteet -- sai Runebergin kuohuksiin. Fredrik Pacius sanoo viel? 60-luvulla, ett? ?Runeberg oli mukana, nuorekkaana kuten aina? (Maria Beaurain: Fredrik Pacius, s. 250); h?n oli siis yh? s?ilytt?nyt vilkkautensa ja reippautensa. Emilie Bj?rkstén puolestaan tuli vuosien vieriess? yh? enemm?n pelk?st??n ??lylliseksi?, ja silminn?ht?v?sti saa h?ness? tapahtuva lopullinen murros juuri t?st? alkunsa. Mutta vaikka runoilija v?list? oli intohimoinen siin? m??rin, ett? h?n peloitti Emilien luotaan ja t?m?n t?ytyi paeta, niin h?n pakotti toisaalta itsens? heti sen j?lkeen t?ydelliseen itsehillint??n siit?kin syyst?, ett? pelk?si menett?v?ns? h?net, ja rauha oli palautettu. Mutta purkaukset alkoivat lopulta k?yd? liian tiheiksi Emilien viilenev?lle luonnolle. Silloin t?m? kirjoittaa sen kirjeen, jossa h?n hartaasti pyyt?? runoilijaa vihdoinkin auttamaan h?nt? saamaan rauhan.
Sellaisena n?en p?iv?kirjan kuvauksen mukaan t?m?n suhteen, mit? tulee Runebergin omaan osuuteen siin?. Palaan siihen, mit? olen t?m?n kirjoitelman alussa sanonut: se kuva, jonka olemme runoilijasta s?ilytt?neet, on tullut t?ydellisemm?ksi h?nen inhimilliseen olemukseensa n?hden ja sen kautta vain k?ynyt rikkaammaksi. H?nell? oli toden totta varaa maksaa tunne-el?myksen tarpeensa riist?m?tt? mit??n kenelt?k??n muulta ja tuottamatta omalle sielulleen vahinkoa. T?ss? puheena oleva suhde vaihtelee tunnevoimaansa, joskaan ei laatuunsa n?hden; se voi ilmet? viattomana leikkin? ja se voi myllert?? ilmoille myrskyj?, se huipentuu l?helle suurta ratkaisua ja se p??ttyy hiljaiseen sopusointuun. Mutta kaikissa vaiheissa seisoo runoilija sen yl?puolella, samalla kertaa kuin h?n liitt?? siihen syd?mens? ominaisuudet, sen voimakkaan l?mm?n, sen puhtauden ja sen ritarillisuuden. Jos tulee kysymykseen jonkun ?syy?, ottaa h?n sen omalle osalleen parjaushaluisen yhteiskunnan edess?, joka tahtoo k?yd? Emilien kimppuun, ja kun t?m? viel? viimeisin? aikoina tuntee omantunnonvaivoja ja tunnustaa ne h?nelle, lupaa h?n toisessa maailmassa ?vastata heid?n molempien puolesta?.
* * * * *
Eik? sitten todellakaan voi huomata mit??n j?lki? kaikesta t?st? Runebergin t?m?naikaisessa runoudessa?
Paljoa niit? ei tosiaankaan ole, mutta niit? l?ytyy kuitenkin. On luonnollisesti vaikea sanoa, miss? m??rin Runebergin vilkasta tuotteliaisuutta 1840-luvulla voidaan pit?? sen l?mp?aallon aiheuttamana, joka Emilien kautta tuli h?nen olemukseensa, vaikkakin on syyt? otaksua, ett? niin oli asian laita, eritt?inkin kun siihen vertaa h?nen pient? tuotantoaan niin? vuosina, jolloin he v?h?n sen j?lkeen olivat erossa. Mutta t?ydell? varmuudella voi joka tapauksessa t?h?n yhteyteen asettaa sen merkitt?v?n runon, joka on ainoa laatuaan h?nen my?hemm?ll? kaudellaan ja joka julkaistiin (salanimell?, se on huomattava) kalenterissa Necken 1849 sek? oli siis syntynyt ajankohtana, jolloin suhteet olivat k?rjistyneet ja johtaneet tuohon edell? viitattuun v?liaikaan kev?tkes?ll? edellisen? vuonna -- ?Otaliga v?gor vandra?. Otan vapauden t?h?n lainata, mit? el?m?kerrassa (II, s. 183) olen sanonut t?st? runosta: ?Viel? merkitt?v?mpi on se kuitenkin todistuksena puhtaasti inhimillisest? aaltoilusta syd?mess?, jonka liikkeit? niin harvoin aavisti tuon tyvenen ylevyyden alla, joka oli miehen niinkuin runoilijankin voimakkain luonteen piirre. Se vaikuttaa n?in ollen melkein vapauttavasti, ja se ilmaisee, ett? ei ainoastaan hengen suuruus loitontanut runoilijaa ymp?rist?st??n, vaan my?skin h?nen tunteittensa voima joka oli liekehtiv? palo noiden h?nen ymp?rill??n 'valtameress?' vaeltavien lukemattomien, yksitoikkoisten aaltojen viileyteen verrattuna. P?iv?kirjanotteet n?ytt?v?t minusta nyt vahvistavan erittelyn oikeaksi.
N?iss? otteissa mainitaan er?s pieni ainekirjoitus: ?Mill? edellytyksill? voi toivoa avioliiton