Valkeat kaupungit

A free download from www.dertz.in

The Project Gutenberg EBook of Valkeat kaupungit, by V. A.
Koskenniemi
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org
Title: Valkeat kaupungit
Author: V. A. Koskenniemi
Release Date: December 16, 2006 [EBook #20118]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
0. START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VALKEAT
KAUPUNGIT ***
Produced by Tapio Riikonen
VALKEAT KAUPUNGIT
Kirj.
V. A. Koskenniemi
WSOY, Porvoo, 1908.
SISÄLLYS:
Oodi tähdille
Valkeat kaupungit
Kevät keralla päiväin kuulakkain --

Ihme
Rannalta
Ystävälleni ullakkokamarissa
Kulkuset

Syyskuun sonetti
Jääkukkia
Huhtikuussa
Ranunculus
Vanha

syyslaulu
Kaksi komeettaa
Pyhiinvaeltaja
Säkeitä kuutamossa

Erämaan virta
Nukkuvat kentät
Talviaamu
Pikkurunoja

Nimettömät sankarit
Vainajain marssi
Jeftan tytär
Jobin ikävä

Kirjanoppineet
Bertran de Born
Mun armaani pieni geisha on --

Nuori Pan
Seppä
OODI TÄHDILLE
Niin autioksi käynyt on takanain
ja äänettömäks, kaikki on loitonnut,
mik' oli rakkahinta mulle --
tähdet te, tähdet te palatte vielä!
Miss' on nyt kaikki kallihit unelmat?
Kuin paleltuneet linnut ne
pudonneet
on maahan voimattomin siivin.
Kauas ei raukeat voimat kanna.
Niin paljon, paljon hukkahan kulunut
on tyhjyydessä päivien
harmajain
ja rytmiin riutuvaisen laulun
mennyt on nuoruuteni voima.
On eessä outo taival ja mykkä yö
ja tuska tuntematon ja lauluton --
ja aamunnousuun viel' on aikaa,
tähdet te, tähdet te, kuinka kauan?
VALKEAT KAUPUNGIT
Nään usein unessa ma kaupungin.
Mun on kuin ois se jumalille luotu,

mun koskaan sinne astua ei suotu,
mut unessa sen tunnen
kuitenkin.
Yöt suven valkeat on yllä sen
ja outo valo välkkyy ikkunoista,
niin
yksin päivänsätehet ei loista,
ei kiilto raukenevain ruskojen.
Siell' elää nuoruuteni unelmat
ja elon yksinkertaisuus ja rauha.
Vain

ulapalta kulkee tuuli lauha
ja laineet laiturihin kuolevat.
Sa rauha valkeoiden kaupunkein,
oot osa elämäni unelmasta.
Miks
yksin laulussa saat loistos vasta
ja missä, missä on mun nuoruutein?
KEVÄT KERALLA PÄIVÄIN KUULAKKAIN --
Kevät keralla päiväin kuulakkain
tänä vuonna on palannut varhain

yli kaupunkien valkeain
ja vihreiden kirkkotarhain.
Suven muistoin, lapsuusunelmin
joka tutun talon se kultaa
ja se
siunaa kevään kukkasin
myös kirkkomaiden multaa.
Ja mun on kuin mun murheeni onnea ois
ja on rintani painoa vailla.

Saman tuntea myös jos vainajat vois
ja isät kirkkomailla!
IHME
Tule aamuun hymyilevään,
tule tuoksuun syreenein!
Ens kukkasista
kevään
ens seppelen ma tein.
Kevätlintujen laulussa helää
kaikk'
elämän ihanuus.
On sille, ken varjossa elää,
joka suvi ihme uus.
Kuin nuotiossa hiilet
on nousu aamunkoin.
Valaa kirkontornin tiilet

se hehkuvin purppuroin.
Suvi kukkien loiston lupaa
ja kypsät
hedelmät.
Taas rakennan toivon tupaa,
unet vanhat heräävät.
Tätä aamua odotin, armain,
yöt monet unettomat,
sadekuurot kun
pilvin harmain
ohi kiitäen kulkivat.
Nyt loistavan nään ma sen
tuolla
suven suurin toivehin.
Tänä aamuna tahtoisin kuolla
sun
syliis, armahin!
RANNALTA
1
On suuri sun rantas autius,
sitä sentään ikävöin: --
miten villisorsan

valitus
soi kaislikossa öin...
Joku yksinäinen, eksynyt,
joka vilua vaikeroi,
jok' on kaislikossa
kierrellyt
eik' emoa löytää voi.
Sun harmajata aaltoas
olen katsonut kyynelein:
ens surunsa itkenyt
rannallas
mun on oma nuoruutein.
On syvään sun kuvasi painunut
ja sitä ikävöin.
Olen villisorsaa
kuunnellut
ma siellä monin öin...
2
Iltaruskon loimu läikehtii,
hetkeks veden pintaan vielä jää se.

Venhe valkamassa uneksii
ulapoista, joit'ei koskaan nää se.
Ja ma iltaruskoon katselen
ja ma olen sairas ikävästä
kaikkeen, jota
koskaan saa ma en,
kaikkeen, joka katos elämästä.
YSTÄVÄLLENI ULLAKKOKAMARISSA
Kuin kohtalosi linnun tumma siipi
sun ylles katon räystäs ojentuu,

sen alla yö ja tyhjyys uneksuu
ja linnut väsyneet sen suojaan hiipi.
Jo syksy lehdet puiston puista riipi
ja kaupunkimme hämyyn verhouu.

Se, minkä kesä antoi, kuoleentuu
ja talven tuloa jo tervehtiipi.
Mun ystäväni, etkö kieltänyt
jo ole parastasi, omintasi
ja katuin
yksinäistä nuoruuttas
sa elämäsi osaa itkenyt,
yön varjon verhoissa sun ikkunasi
tai
kyyhkyn valitusta kuullessas?
KULKUSET
Miten kummasti kulkuset soivat!
Monen riemun vienehet

ne on luotani -- ja toivat
monen illan murehet.
Moni ystävä lähtenyt luota,
moni saapunut vieras mies.
Sydän, hetkeäsi vuota:
sinun myös käy täältä ties,
kun on kerran aika se eessä,
jota vavisten vuottanut oon:
kun ajan ma kalman reessä
ulos kuolon kuutamoon.
Mut kun vie hän mun maahansa loittoon,
jot'ei nähnyt yksikään,
taas kaivannen kulkusten soittoon
ja iltain ikävään.
SYYSKUUN SONETTI
Niin oomme, armas, syksyyn saapuneet,
syystuulet vaahterissa
vaikeroivat,
ja ilottomin lauluin iltaan soivat
nyt sähkölangat kuni
kanteleet.
Me oomme itkeneet ja iloinneet,
me oomme huulin, jotka hurman
joivat,
min kerran kauneus ja nuoruus loivat,
ens epäilyksen kalkin
maistaneet.
Oi harmautta illan ikävän,
kun loistaa lyhdyt vain, yön mykkä vahti

niin suurin, sumentunein katsehin,
ja yli sielujemme elämän
ja kuolon leppymätön lepää mahti
kuin
syyskuun ilta yli kaupungin!
JÄÄKUKKIA
Jääkukkaset ikkunalla,
te vuoteni viimeiset
kukat, joihin ei
koskenut halla,
te olette jäänehet.
Te tulitte tummin illoin
yön-valvojan ikkunaan.
Ken teitä on
lempinyt milloin
ei kylmene konsanaan.

Oh! kevättä, kesää monta
on kulkenut kukkasin,
jääkukkaa
tuoksutonta
enin lemmin ma kuitenkin.
Ilo, nuoruus sen loistossa nukkuu,
kuin koskaan ei herätä vois
ne
päivään, mi hämyyn hukkuu,
ja kesään, mi katoo pois.
HUHTIKUUSSA
Hivuttavat sateet huhtikuun
rytmien ja runoin tahtiin soivat.
Tietä
kesään, maahan luvattuun,
taivaan kateet vallat vartioivat.
Niinkuin
lapsi äidin rintaan halaa,
kaikki nuoruus kesään ikävöi,
missä
polttavana päivä palaa,
missä kaikki kukkii, hedelmöi.
Kell' on voimaa vuottaa suvehen,
hällä hedelmän on onni parhain.

Ah, mut kevätsateet lyövät sen,
joka päänsä nosti liian varhain.

Koskaan puhkea ei täyteen kukkaan
nuoruus huhtikuussa heräävän.

Niinkuin kallis viini vuotaa hukkaan
ihanaisin onni elämän.
RANUNCULUS
Ranunculus, kultakukka,
hän keväällä nosti nuoren pään.

Ranunculus, kultakukka,
oli hurmaantunut elämään.
Oli päässään kultakruunu,
yli katsoi hän nurmikon keväisen:
oli
prinssiksi hän luotu
ja kuninkaaksi kukkien.
Ranunculus, kultakukka,
hän kuninkuudestaan unelmoi,
ja kuluivat
kevät ja kesä
ja syksyn vihurit soi.
Kuin unesta heräten katsoi
hän syksyn outoon pimeyteen.

Ranunculus, kultakukka,
hän huomasi kruununsa kalvenneen.
Ranunculus, kultakukka,
hänen