Valkeat kaupungit | Page 3

lauluninto?sankarin tekoa pyhitt?? voi.
Kas korkeampi kunnia urhon on,?ei kuolemattomuutta h?n pyyt?nyt,?jonk' antaa j?lkipolven maine:?nimien kulta on katinkultaa.
Te nimett?m?t sankarit, jotka nyt?jo ootte kaikki kuolohon k?ynehet,?te, jotka j??tte unholahan,?mist? ei paluun polkua johda,
te nimett?m?t vainajat, teid?n on?se kuolemattomuus, jota vied? voi?ei kiitt?m?t?n j?lkiaika:?tekonne kuolematon el??.
Ei konsanansa kuole h?n kokonaan,?ken eest? korkeamman on uhrannut,?mit' oli kallihinta h?lle,?uhrannut vilpitt?min mielin.
H?n ain' on el?v? ajasta aikahan,?h?n astuu vuosisatojen armeijaan,?jok' kulkee ihanampaa kohti?aikaa, suurempata kuin meid?n.
On liian k?yh?t kukkaset mainehen?ja liian kalvas loisto on laakerin.?Niit' ?ll?s urholle sa tarjoo.?Urhon on kunnia korkeampi.
VAINAJAIN MARSSI
Me olemme kunniavahti?vuossatojen nukkuvain,?me olemme korkein mahti?yli toden ja unelmain.?Meit' taistelusta sy?st??ei tainnut kuolokaan.?Yl?s vuosisatain y?st??me nousemme rintamaan.
Me seisomme siell?, kussa?ylin taistelun melske soi.?Moni uupuu taistelussa,?me emme uupua voi.?Monen miekan rauta ruostuu,?mut meid?n ei milloinkaan.?Moni sovintohon suostuu,?me emme konsanaan.
Oma uskomme meid?t johti?ohi kuolon h?m?r?in.?Me kuljemme p?iv?? kohti?ja valkeutta p?in.?Ajan my?h?n soturi, sulla?jos lie sama m??r? ja tie,?voit rintamaamme tulla,?yli aikain se voittoon vie.
JEFTAN TYT?R
Sun kiitos Jahve korkehin:?on ly?ty lapset Ammonin.?Nyt juhlahan kuin h?iss?!?On aseet voiton kantaneet?ja kaikki viiniryp?leet?on kyps?t viinimaissa.
On naisten kohdut siunatut?ja maa on kasvun kantanut?ja siemen uusi it??,?mut mik? ihanampi ois?kuin antaa kerran kaikki pois,?kun kaikki voisi pit???
Kun korjuuv?ki kotiin k?y?ja ilta y?ksi h?m?rt?y,?k?yn uhrivuorta kohti.?Mun tehd? syd?meni soi,?mit' tuhannet ne unelmoi,?mut harva tehd? tohti.
Te Israelin tytt?ret,?nyt soimaan harput, kantelet?ja runot riemuisimmat!?Ken nuorna kulkee kuolohon?suur rauha rinnassansa on?ja unet ihanimmat.
Niin el?nyt oon nuoruuden?ma itkien ja iloiten,?mut laulaen ma l?hden,?kun korjuuaikaan hedelm?in?ma kuolemahan seppelp?in?k?yn korkeamman t?hden!
JOBIN IK?V?
Olet, Herra, sa armossa siunannut?mun huoneeni monin verroin,?olet vaimot ja lapset antanut?ja karjaa kaksin kerroin.
Olen taas id?n maiden ma mahtavin,?joka p?iv? mun valtani varttuu,?mut katso, Herra, kuitenkin?minun murheeni kuorma karttuu.
En ole ma en?? entinen,?en itseeni voi luottaa.?Paras oisi mun kulkea korpehen?ja siell? mun p?iv??ni vuottaa.
En taloni kunnialla voi?min? ostaa mieleni rauhaa,?kun ep?ilyksen ??net soi?ja tuomion pasuuna pauhaa.
Ja tuskaa sen haavan polttelon,?min l?it sa, ei paranna mik??n.?Ja mun tuskani yksin se omaani on?ja se kasvaa i?st? ik??n.
KIRJANOPPINEET
Me olemme liian monta?ja hyv?? kirjaa lukeneet,?mont' y?t? unetonta?sanan aarteita turhaan tutkailleet.
On selk?mme k?yristyneet?ja aatos jo raukeaksi k?y,?on silm?mme h?m?rtyneet,?mutta viel? ei Jahven merkki? n?y.
Ja kansa jo tuntee, ett??ei meilt? se lohdun voimaa saa,?se kaipaa el?m?n mett?,?mutta henget?n kirjain kuolettaa.
Ja Natsarealaista?jo tuhannet uskoen kuuntelee,?h?n on luopunut isien laista?ja h?n harhaan vie ja villitsee.
Mut on suussaan kuin salama Herran?ja kuin balsamin lohtu on ??ness??n.?H?n on el?nyt korvessa kerran,?miss? sairaat terveiks l??kit??n.
Vuoks kirjan monen ja hyv?n?toden suuremman liemme me unohtaneet,?ikiviisauden l?hteen syv?n?ohi sokkoina harhaten kulkeneet.
H?n on kuullut Jordanin juoksun,?h?n on katsonut tummuutta seedripunn,?h?n on tuntenut liljain tuoksun?ja nukkunut lintujen lauleluun.
H?n ??ress? tumman kaivon?on pilvien kulkua katsellut,?h?n t?hti? tyyni? taivon?on sykkivin syd?min seurannut.
H?ll' on nuoruus ja n?yryys ja hyvyys,?h?ll' on voimaa voiton ja taistelun,?h?ll' on luonnon loputon syvyys,?joka ei ole en?? mun, ei sun.
Sanaa tutkien lohdutonta?me olemme varhain v?syneet,?me olemme liian monta?ja hyv?? kirjaa lukeneet.
BERTRAN DE BORN
Yl?s, miekkoset, ja laivaan,?p?in rantaa vihollisen!?Pian toisemme portilla taivaan?me tapaamme jokainen.
Mut hetkinen mulle suokaa.?Mit? kerron, te kuunnelkaa.?Sana heimolleni te tuokaa,?kun mun tomuni k?tkee maa.
Moni uskoton jo kasti?verin kalpani kirkkahan.?Pyh?? Neitsytt? kuoloon asti?ja risti? puolustan.
Mut tietk??, on mieleni poissa,?ei retkell? ristin tien,?unen kalpean kuutamoissa?syd?nrunoni ratsut vien.
Sin? p?iv?, mi mailles painut,?ole todistaja sen:?ylin mulle jok' uneni ainut,?joka sointu s?kehen.
H?nen, toden ankaran Herran,?jok' on s??t?nyt ristin tien,?olen tuomion saava ma kerran?ja ma kadotettu lien.
Mut en ostanut unteni hintaan?ole iloja taivahan.?Mies my? ei kallihintaan?niin halpaan palkkahan.
Mut jos mielin h?n mulle antaa,?mit? teille h?n antava on,?voin p??ni ma pystyss? kantaa?yl?s taivahan ilohon.
Ja kun kerran t??lt? m? l?hden,?sama miksi mun vereni juoks:?olen laulanut laulun t?hden?ja taistellut taistelun vuoks.
Yl?s, miekkoset, ja laivaan,?p?in rantaa vihollisen!?Pian toisemme portilla taivaan?me tapaamme jokainen.
MUN ARMAANI PIENI GEISHA ON --
Mun armaani pieni geisha on,?h?n on aamunnousun ja Mikadon maasta.?H?n her?? luuttujen soittohon?y?n unesta onnekkaasta.
H?ll' on otsa kuin kirkkahin puolikuu,?kun h?n kapean kupeensa tanssihin vy?tt??,?h?n onnenunia uneksuu?ja kultakaloja sy?tt??.
Ja h?n kuulee mun huulteni kuiskailun?monin illoin, kun luuttunsa s?velet hel??:??Oi geisha, niin kaunis on lempes sun,?niin ihanata on el??!?
H?ll' on kukkeus kaihovan nuoruuden,?h?ll' on punaiset kynnet kuin taivahan rusko,?h?ll' on pitk?t ripset silmien?ja lempe?, tyyni usko:
H?nen sielunsa nukkuu Nirvanaan?kuin kukkaset katoovat kirsikkapuista?ja palaa kerran maailmaan?eik' en?? itse??n muista.
NUORI PAN
H?n oli vallaton nuori Pan,?h?n oli sukua suurta:?h?n olihan jumalten juurta?ja h?n eli kuin poika kuninkaan.
Oli paljon h?n saanut is?lt??n,?oli perinyt huojuvan hongikon?ja s?teet kirkkaat auringon?ja suuren uskon el?m??n.
H?n oli niin raikas mielelt??n?ja h?n rakasti kukkeutta maan?ja taivaan kaarevuutta?ja p?iv??, aina uutta,?ja ly?nti? verens? voimakkaan.
Oli salolla seuranansa?vain metsien mykk? kansa.?H?n karhun keralla painia l?i?ja suden kanssa h?n kilpaa juoksi,?ja jos joskus h?n mets?st? ik?v?i,?h?n samosi meren luoksi?ja rannan paadelle istuen?h?n katseli nousua laineiden?ja syvyytt? meren vihre?n?ja h?n tunsi ihanan ik?v?n?ja h?n tunsi sen syv?ll? povessaan,?ett' oli h?n poika kuninkaan.
Mut kerran kyl?lle saapuen?h?n n?hd? sai ihmisen tytt?ren.
Ja h?n j?lleen kulki korpehen,?mut ollut ei en?? entinen.?Niin paljon hetkess? muuttui.?H?n kauas kyl?lle ik?v?i.?Ja kun karhun kanssa h?n painia l?i,?h?n ensi kerran suuttui.?Luo kaipas h?n ihmisen tytt?ren?ja k?den kosketusta sen,?ja sen ilveksen-pehme?t liikkehet?ja sen tyhj?in silm?in katsehet?ne menneet ei en?? mielest??n,?ja h?n pakeni korven h?m?r??n?ja h?n soitteli surunsa julki,?mut