Valkaman perhe | Page 3

virstoja.
Ilta-auringon viimeiset s?teet punasivat kaupungin talojen ikkunoita, kun Arnold katsahti taaksensa. Samassa h?n k??nsi per?simen koko saranaan, ja Asra teki kauniin kaaren k??nt?en keulansa takaisin kaupunkia kohti.
Aurinko oli jo korkealla taivaalla, kun Asra j?lleen n?htiin Valkamaa kohti vilist?v?n.
Mutta pieness? kammiossaan pormestarin talossa valvoi Ester y?n ollessa puolessa. H?n istui mukavassa nojatuolissaan nojaten kyyn?sp?ill? p?yt?? vasten, leuka k?sien v?liss?. Valkoisten sormien lomista n?kyi poskien punertava silkinhieno hipi?.
El?m? vilisti nopeasti h?nen sielunsa silmiss?.
Kansakoulunopettaja oli is? ollut, uuttera ty?mies, naapurien lemmikki ja Esterin hell? huoltaja. Lapsuudessa oli meri aina n?ytellyt lakkap?it? laineitaan kotirannassa; alastomille kallioille olivat taajat lintuparvet laskeutuneet tuulten ja myrskyjen suojaan. Kodin ikkunasta oli ihan selv??n n?hnyt, miten ne siell? vaahtojen keskell? tepastelivat, milloin lentoon lehahtivat, taas laskeutuakseen.
Mutta poissa oli entinen koti. ?iti oli jo kauvan haudan hiljaisuudessa lev?nnyt, is? sinne vuosi sitten siirtynyt.
Entinen koulutalo, meri ja alastomat kalliot olivat vain j?ljell? tuolla hyvin kaukana, kaukana...
Ik??nkuin lastu veist?ess? puun kupeesta singahtaa oli Esterkin vierotettu is?st??n turvattomana maailman kolkkia kiert?m??n. Miten toisenlaista oli kaikki t??ll? sis?maassa. Eiv?t laineet loiskineet rantoja vastaan samalla voimalla, eiv?t linnut tepastelleet yht? ketter?sti t??ll? kuin siell?...
Mutta h?n oli suudellut t??ll? vierasta miest?. Siell? ei.
Ester katsoi kuvaan ja hym?hti.
Rakkaus, miten voimakas, miten omituinen on rakkaus. H?n s?ps?hti. N?ytti kuin kiiluvat silm?t olisivat h?nt? t?hystelleet... Ei se ollut mit??n. Kuva oli p?yd?ll? jalustassaan. Vernerin silm?t katselivat h?neen niin tyynesti ja lepytt?v?sti.
Verner oli kaunis mies, h?n oli naisten ihailema suosikki. Kaikissa huveissa, kaikissa juhlatilaisuuksissa naiset h?nt? hempeydell??n kokivat lumota, nauroivat, laskivat leikki? ja kilvan suositella pyysiv?t. Verner oli hyv? mies...
Ja Ester avasi laatikon. Siin? Vernerin antamat kultaketjut, kello, sormus, rannerengas, solki... H?n oli rikas.
-- Olen iloinen, ett? voin sinut huolettomana el?tt??; t?m? on kaikki sinua varten ja sinun, oli Verner kerran sanonut n?ytelless??n Valkaman kartanon rikkauksia.
Ester rakasti Verneri?. Ei h?n sit? oikein itsek??n ymm?rt?nyt, mist? syyst?. P??asiahan oli, ett? rakasti, ett? osasi antaa vastarakkautta. H?n oikein ik?v?i nyt Verneri?; h?nen olisi pit?nyt saada kuiskata nyt juuri Vernerin korvaan: rakastan sinua niin ??rett?m?sti. Mutta h?n kirjoittaa sen heti, vie kirjeen postiin, Verner saa sen huomenna.
Ja niin Ester tekikin. H?n suuteli viel? kirjekuorta ennenkuin pani sen talon sein?ll? riippuvaan postilaatikkoon.
Sitten h?n riisuutui, katsoi kerran peiliin, sammutti tulen ja heitt?ytyi s?nkyyn. H?n nukkui pian, mutta her?si kohta kiljahtaen. H?nen editseen oli unissa kulkenut kaksi kiiluvaa silm??. Mutta kun h?n oli kynttil?n sytytt?nyt, tuli rauhallinen uni.

3.
-- Oooo! Siin?p? sulhasmieskin tulee, r?h?htiv?t kaikki herrat kun yhdest? suusta n?hdess??n Arnoldin astuvan kaupungin hotellin valaistuun kahvilahuoneeseen.
Arnold oli mielitty seurakumppali herroille, varsinkin k?yhemmille, sill? h?n oli aulis tarjooja. Kaikki muuten h?nest? pitiv?t avomielisen?, auliina ja vilpitt?m?n? toverina. Herrat nousivat, tervehtiv?t ja varustivat Arnoldille paikan p?yd?n p??h?n.
-- Kerroppa kuulumisia, puhui pormestari.
-- Olin ?sken morsiameni luona. Siell? kului aika sangen hupaisesti, vastasi Arnold.
-- Arvaahan tuon! Sittep? oletkin t?ytt?nyt velvollisuutesi kuin kunnon mies ainakin. Sopii istua hyv?ll? omallatunnolla, sanoi pormestari.
-- Sen omantunnon kanssa on v?h?n niin ja n?in, virkkoi Arnold. Mutta kun on kerran tullut, niin t?ytynee, t?ytynee, h?n jatkoi n?ytt?ytyen huolettomalta.
Mutta h?n tilasi kahvia ja konjakkia koko joukolle. Ja sit? maisteltua haihtui katumus, ja iloinen nauru ja leikkis?t puheet t?yttiv?t savuisen huoneen.
-- Arnold, sanoi er?s nuorehko hienopiirteinen mies h?nt? olalle ly?den, etk? ole huomannut, ett? hotelliin on tullut uusi tarjoilijatar. Vai etk? heist? en?? v?lit?? Odotapas, kun kutsun h?net -- h?n on kaunis tytt?.
Ja ennenkuin Arnold oli ehtinyt tajuta asiaa, saapui tarjoilijatar. H?n oli pitk?n solakka, vaaleaverinen nainen, jonka kasvonpiirteet eiv?t olleet vastenmieliset.
-- Neiti Irma, jos saan luvan esitt??.
Arnold kohotti lasinsa, joi ja istuutui. Irmalle tarjottiin my?skin lasi -- h?n j?i herrojen seuraan nauramaan ja ilkamoimaan. Arnold tuli ensin totiseksi, mutta sitten h?nen katseensa alkoi viipy? Irmassa.
Irma istui er??n maisterin syliss?. Kauvan tuijotti Arnold Irmaan, tempasi h?net vihdoin luokseen ja suuteli h?nt?.
-- Noin min? naisen otan, h?n virkkoi ja asetti Irman polvilleen.
Irma katseli ensin kummastuneena, mutta pian h?n alkoi viihty? komean tummasilm?isen valloittajansa huostassa. Toiset kohottivat lasinsa, ja niin juotiin "pulskan parin" kunniaksi.
Arnold kaivoi taskustansa jotakin ja pisti Irman k?teen. K?si oli l?mmin ja se puristi hell?sti saamaansa esinett?. Kun Irma p?yd?n alla tarkasteli salavihkaa lahjaansa, n?ki h?n pikku rasiassa kultaisen soljen. Kiitokseksi tarttui h?nen k?tens? Arnoldin k?teen.
Ja kuiskutellen nuo kaksi asiansa sopivat. Lopuksi kysyi Arnold:
-- Niink??
Irma ny?k?ytti p??t??n hell?nmy?nt?v?sti.
V?hitellen v?syi seura. Toiset poistuivat hotellista, toiset heitt?ytyiv?t sohville. Mutta Arnold siirtyi sivuhuoneeseen -- --.
Kun h?n aamulla l?hti kotiinsa, otti h?n miehen purtta ohjaamaan. Itse h?n vaipui huopapeitteiden v?liin Asran pohjalle.
* * * * *
-- Herra vallesmanni, nyt olemme kotirannassa, puheli Arvi is?nn?lleen hiljaisella ??nell? kuin anteeksi pyydellen.
Arnold nousi purren pohjalta, k?mpi laiturille ja kulki kotiinsa. P?? oli raskas ja omatunto alkoi ty?ns?. H?n oli matkalla melkoisesti selvinnyt.
H?n katsoi isoon peiliin, mutta h?mm?styi ja vet?ytyi takaisin. Kasvot olivat p?h?ttyneet, silm?nalukset kuopalla, hivukset p?rr?ss?. H?nen suunsa vet?ytyi v??r?ksi ja hampaidensa v?list? h?n kuin sylkem?ll? p??sti raa'an kirosanan.
-- Paha ei sinua ikin? kahleistaan p??st?, h?n huudahti rintaansa ly?den.
H?n hengitti raskaasti ja raivostui, iski nyrkkins? p?yt??n. Lasilla varustetut valokuvatelineet hyp?htiv?t korkealle ja vieriv?t helisten