Valkaman perhe | Page 2

oli tapahtunut jotain merkillist?. Vierasten joukossa oli ollut nainen, jonka Arnold n?ki ensi kerran el?ess??n. Se oli istunut er??n sohvan vieress? tuolilla, noussut siit? niin solakasti ja kauniisti, kun h?net Arnoldille esitettiin.
-- Neiti Ester Lilieroos...
Arnold muisti sen niin selv??n. H?n oli puristanut Esterin k?tt? niin l?mpym?sti, ett? l?hell?olevat sen huomasivat. Ja sitten ... sitten alkoi valloitus.
-- Pelasta minut, Ester, pelasta... huokasi Arnold, ja h?nen kasvonsa kirkastuivat.
Talven kuluessa oli Arnold usein k?ynyt Esteri? tervehtim?ss?, lahjoittanut h?nelle uusia pukuja, koruja ja kirjoja. Vihdoin he p??siv?t l?hemmin tutuiksi. Mutta kerran sitten heid?n ajellessaan yritti Arnold Esteri? suutelemaan... Nuolen nopeudella hypp?si Ester reest? ja katosi illan h?m?r??n.
Arnold suuttui, oli pitk?t ajat Esteri? etsim?tt?, sill? sellainen nolaus oli h?nelle sattunut -- ensi kerran.
Ylpe? oli Arnold. H?n tahtoi hyvityst?, laittoi pidot pitojen per?st?, kutsui vieraat ja k?vi itse orhillaan Esterin noutamassa, sill? Ester ei sovinnon tultuakaan suostunut l?htem??n Arnoldin kanssa kahden kesken yksin?iseen Valkamaan.
Kerran -- Arnold s?ps?hti t?t? muistellessaan -- kun tanssin j?lkeen vieraat vet?ytyiv?t v?synein? nukkumaan, oli Arnold, rohkean iloisella tuulella ollessaan, kutsunut Esterin yksin?iseen huoneeseen.
-- Minulla on sinulle salaisuus, oli Arnold sanonut.
-- Mik? se on? Ester iloisen uteliaana oli kysynyt.
-- Tulehan!
-- Tulen!
Ja Arnold oli ottanut esille p?yt?ns? laatikosta kultaisen rannerenkaan. Se soveltui niin mukavasti Esterin ranteeseen.
-- T?m? on ollut niin kauvan minulla, ota se muistoksi minulta.
-- Minulle se on liian komea.
-- Etk? huoli siit??
-- Jos v?ltt?m?tt?m?sti tahdot.
-- Tahdon!
Alas katsoi Ester, kiihke?n? h?nt? vaani Arnoldin katse. Esterin k?si vapisi, kun h?n kiitoksia lausui, sitten ovelle k??ntyi poistuakseen.
-- Ester, emmek? ole yst?vi??
-- Olemme!
Esterin ??ni v?r?hteli. Arnold karkasi kiinni h?neen, mutta Esterin vapiseva k?si ehk?isi suutelon. Peremm?ksi talutti Arnold Esteri?, mutta silloin singahti kultainen rengas sein??n ja putosi kimmahtaen lattialle.
-- Katso, tuossa on korusi, sanoi Ester varmasti sormellaan osottaen, sitten ovesta katosi ja salin yli juoksi.
Seuraavana p?iv?n? ei Arnoldin tarvinnut Esteri? saattaa. Ennen muiden her??mist? h?n oli poistunut.
Mutta sitten p??si?isen? sai Arnold h?nelt? ensi suutelon. Ester antoi sen sen j?lkeen, kun Arnold oli vakuuttanut h?nt? rakastavansa aina kuolemaan saakka...
Arnold oli sittenkin voittanut, mutta t?m? voitto oli tuottanut h?nelle velvollisuuksia, h?nen mielest??n nyt hauskoja velvollisuuksia.
Pursi oli kulkenut sillan alatse ja kaartoi niemen k?rke?, jonka takaa kaupunki pist?ytyi n?kyviin.

2.
Ester Lilieroos oli kotiopettajattarena pormestarin perheess?. H?n oli saanut pienen siev?n huoneen asuttavakseen. Se oli h?nen oma valtakuntansa, jossa h?n sai j?rjest?? kaikki oman makunsa mukaan ja jossa h?n yksin ilonsa hymyi ja ik?v?ns? itki.
Ester oli kaunis ja miellytt?v?. Taivaan sinest? olivat h?nen syv?t, isot silm?ns? ja hiuspalmikon vienon vaalea v?ri sopi niin hyvin somistamaan h?nen valkoista kaulaansa. Rinta kohosi kaartuvana ja leuvan p??ss? oli herkk? kuoppa, posket olivat pehmoiset kuin sametti. Kun h?neen katsoi, niin luuli n?kev?ns? kes?illan haaleankaihoisan h?m?r?n.
H?n istui p?yt?ns? ??ress? katsellen tummaverisen miehen kuvaa. Kirje oli toisessa k?dess?. "Rakastuin sinuun ensi n?kem?st?. Etk? muista, kuinka k?tt?si puristin, kun sinulle minut esiteltiin", niin oli kirjeess?.
Muistihan Ester sen varsin hyvin, mutta h?n ei sit? ymm?rt?nyt silloin. Ja h?n jatkoi lukemistaan:
"Sit? suuremmalla syyll? voit ymm?rt?? tulisuuttani noina parina kertana, kun en jaksanut hillit? itse?ni."
Ester katsoi kuvaan j?lleen. Tuo mies, jonka kuva oli h?nell? edess??n, rakasti h?nt? niin tulisesti. H?n painoi kuvan rintaansa vasten ja kohotti katseensa korkeuteen...
Ovi oli hiljaa avautunut, ja Verner Arnold seisoi kynnyksell? ihannoiden rukoilevaa morsiantaan.
-- Verner, kuinka sin? minua s?ik?ytit, huudahti Ester ja heitt?ytyi h?nen kaulaansa.
-- O, miten olet kaunis, Ester!
He istuutuivat sohvalle. Ester nojasi h?neen luottavasti. Vernerin hengitys oli kuuma. Mutta keskustelu sujui huonosti.
-- Katso minun t?it?ni, Verner!
Ja Ester otti esille ison koruompeluksen, k??nteli sit? Vernerin edess? selitt?en h?nelle, mit? oli jo ommeltu ja mit? oli viel? j?lell?. H?n oikein innostui puhumaan. Verner ei vastannut h?nen kysymyksiins?, Verner ei kuullut h?nen puhettansa, h?n vain tuijotti Esteriin.
-- Miksi et sano mit??n, etk? pid? t?st?...?
Mutta kun Ester katsahti h?neen, putosi ty? h?nen k?dest??n lattialle ja tiet?m?tt??n h?n per?ytyi pari askelta.
-- Verner...!
-- Ei Ester, ei se ole mit??n. Kuule, tule syliini, tule! puhui Verner.
Ja h?n veti Esterin syliins?, katseli h?neen tulta s?ihkyvin silmin, suuteli h?nen kaulaansa, rintaansa...
-- Verner, min? pelk??n sinua.
-- Et saa pelj?t?. Min? rakastan sinua, minulla on sinua aina ik?v?, katkera kaiho t?ytt?? rintani joka hetki, kun en sinua saa n?hd?.
-- Mik? sinua vaivaa?
-- Ik?v?, tuska, loppumaton tuska. Kuule, Ester, l?hde nyt Valkamaan kanssani, l?hde, olethan sin? minun, minun...
Mutta punastuen vastasi Ester:
-- En viel?, Verner.
-- Sinun t?ytyy.
Ester painoi p??ns? Vernerin rintaa vasten ja alkoi nyyhki?. Verner suuteli kuiviksi h?nen kyyneleens?, asetti h?net sohvalle istumaan, sytytti paperossin ja alkoi keskustelun.
-- Ester, anna anteeksi, mutta sin? olit niin sanomattoman kaunis. Annathan anteeksi?
-- Mielell?ni!
Ja h?nen silm?ns? s?ken?iv?t ilosta.
-- Mutta todellakin, l?hde nyt Valkamaan. Saatan sinut huomenna takaisin, sanoi Verner.
-- Hyv? Verner, ei se nyt sovi, minulla on t??ll? viel? t?n??n ty?t?. Ja onhan sitten aikaa olla yhdess?. Tulen pyh?ksi, jos aamulla haet ja illalla tuot takaisin.
-- Tietysti. Mutta pid? my?skin sanasi.
-- Pid?n!
Auringon l?hetess? taivaanrantaa heitti Verner hyv?stit, astui purteensa ja ohjasi kotia kohti. H?n istui miettiv?n? per?simess?, puisteli v?list? p??t?ns? ja hym?hteli itsekseen ep?selvi? sanoja. Asra oli jo kulkenut useita