Vaaralla - Kuvia laitakaupungilta | Page 6

t?m?n n?k?inen.--Kuulkaa, istukaa nyt v?h?n, ettette kaikkea unta vie.?
?Elk?? houkutelkokaan?, tikasi vieras kuin vihoissaan ja huiskautti paremmaksi vakuudeksi kielt?v?sti k?sill??n.
?Tuossa on meid?n Jannen kirje, toin sen Nikkil?lle luettavaksi. Kyll? sin? saat selv?n siit?, joka olet mainio kirjamies.--Hyv?sti vain.?
?Hyv?sti, hyv?sti. Kiitoksia vain nyt ensinn?kin. Oli siunattu asia, ett? sain rahat. Tottapahan tavalla tai toisella saan taas maksetuksi. Kiitoksia paljon vain ensinn?kin?, ev?steli em?nt? hyv?? vierasta, joka jo laskeusi rappusia ja p??t??n pidellen tiuski Viion leskelle, joka j?ljest? meni:
?Se on ihme ja kumma, etten muista, ett? olen p??t?ni pitempi muita.?
?Se oli siunattu asia?, hyvitteli Nikkil?n em?nt?. ?On niit? hyvi? ihmisi? maailmassa. Se Liisakin, jota niin kaikki moittivat, ja t?m? tyt?n tyller?kin joka lupasi rukoilla Jumalalta apua meille?, hyv?ili em?nt? Elsaa kaulasta pidellen ja Nikkil?lle selitti:
?T?m? ?sken kuiski minulle, ett? min? rukoilen Jumalaa, niin se l?hett?? teille rahaa.?
?Joko sin? rukoilit?? kysyi Nikkil?.
?En min? viel?, illalla min? olisin rukoillut?, selitti Elsa ujostellen ja v?h?n pahoillaan, kun tuli apu ennen kuin h?n kerkesi rukoilla.
Em?nt? asettui ty?h?ns? suu makeassa hymyss? ja silm?t r?p?ttiv?t. Nikkil? makasi sel?ll??n k?det ristiss? p??n alla ja katseli miettiv?isen? kattoon. Elsa istahti ikkunan pieleen ja silm?ili ulos. Oli aivan kuin ei kell??n olisi ollut sanaa sanottavaa.
Ilma oli selke?mpi, vaan viel? n?kyi kadunpuoleiseen ikkunaan synkk? pilvi, rakennusten takaa ammotti kuin musta holvi, jota kirkas ja kaunisv?rinen sateenkaari n?ytti kannattelevan.
?Nikkil?, ette usko!?
?No mit???
?Niin kaunis sateenkaari.?
?Ohhoh.?
?Jos min? olisin enkeli, niin min? juoksentelisin tuota sateenkaarta my?ten ja tuolla korkeimmalla kohdalla istuisin, katselisin t?nne maahan ja heiluttelisin jalkojani.?
?Niink? ne enkelit tekev?t??
?En tied?, vaan niin min? tekisi.?
?Etk? muuta tekisik??n??
?Joo. K?visin Jumalan asioilla. Kuulkaapa! Min? tahtoisin Jumalalta rahaa ja toisin teille. Ja Helunalle toisin kultaisen verolipun ruskeassa samettinauhassa...?
Em?nt? nauroi syd?mens? pohjasta ja Nikkil?kin koetti, mink? ryinn?lt??n saattoi.
?Poliisitpa ottaisivat pois sen verolipun ja sakottaisivat meit?. Verolippu pit?? lunastaa maistraatista, ei se kelpaa taivaasta, vaikka Jumalan maahan se on, jossa lehm?t laitumella k?yv?t.?
?Min?p? sanoisin Jumalalle, niin se rankaisisi poliiseja ja sit? toista. Mutta kuulkaapa viel?. Min? toisin lakkiverkaakin ja...?
?Sin? olisit hyv? enkeli?, arveli Nikkil?.
?Ja min? k?visin t??ll? usein, ?idin luona ja teid?n, ja sanoisin ?idille is?lt? terveisi? ja teille Jannelta.?
?Kun toisit Jannen t?nne meille, niin se vasta olisi. Meid?n olisi niin hupainen sitte olla ja helpompi el??. Ei tarvitsisi sinunkaan sitte verorahoja tuoda, terveytt? vain?, tuumasi Nikkil?.
?Ei Jannea saisi sielt? tuoda.?
?Miksi ei??
?Sen pit?? veisata Jumalalle kiitosta.?
Nikkil? ei virkkanut siihen mit??n, laittausi vain istumaan mukavasti ja rupesi lukemaan Latun Jannen kirjett?.
?Niin on onni onnellisten kuin kev?inen p?iv?n nousu?, sanoi Nikkil? hiljaisesti ja vaipui syviin mietteisiin.
?Nikkil??, havautti h?net Elsa.
?Mit??, tikasi Nikkil?.
?Jopa olette taas yrmyn?.?
?Enp?h?n ole.?
?No kertokaa sitten taas jotakin.?
?No mit? min? kertoisin??
?Jotakin.?
?No min? kerron?, sanoi Nikkil? ja muuttui iloiseksi aina Elsan kanssa rupattaessaan. Ja v?h?n mietitty??n kertoi h?n:
?Oli pieni tytt?, jonka is? ja ?iti olivat kuolleet, eik? ollut koko maailmassa ket??n, joka olisi h?nt? el?tt?nyt ja hoitanut. H?n l?hti yksin k?velem??n mets??n. K?veli koko p?iv?n, ja kun ilta tuli, niin haki h?n pehme?n sammalm?tt??n ja paneutui siihen nukkumaan. Linnut kun n?kiv?t, ett? pieni siev? tytt? siin? makasi, niin kokoontuivat kaikki siihen puuhun, jonka juurella se m?t?s oli, jossa tytt? makasi, ja alkoivat laulaa niin kauniisti yhteen ??neen, ettei tytt? eik? kukaan ollut kuullut niin kaunista laulua. Ja siihen se tytt? sitten nukkui. Aamulla kun her?si, aurinko paistoi ja linnut viel?kin lauloivat.
Mutta tyt?ll? oli n?lk?. H?n aikoi l?hte? k?velem??n ajatellen, ett? kyll? sielt? joku talo l?ytyy, kun viel? pikkuisen menee eteenp?in. Sielt? pyyt?? ruokaa. Mutta kun siin? nousi istumaan ja juuri oli l?hd?ss?, n?kikin h?n siin? puussa kaksi pient? tytt??. Ne olivat hyvin, hyvin pieni?, ja valkoiset vaatteet oli toisella ja toisella siniset ja kultahelmet kaulassa kummallakin, ja kun tarkkaan katsoi, n?kyi niill? hienot valkoiset siivet hartioilla. Ne nakkelivat toisilleen omenia ja nauroivat. Sitten ne sille tyt?llekin nakkasivat niit? omenia, ja kun sill? oli n?lk?, niin haukkasi h?n heti ja se oli niin makeaa, ettei h?n ollut koskaan sy?nyt mit??n niin makeaa.
Sitten ne pikkutyt?t lentiv?t pois siit? puusta ja p??t??n ny?k?ytteliv?t ja nauroivat sille tyt?lle ja tytt?kin l?hti k?velem??n, kun oli tarpeekseen sy?nyt niit? omenia, joita ne pudottivat. Sitten kun tytt? oli hyvin kauan k?vellyt, tuli h?n muutamaan taloon. Ja h?nell? taas oli n?lk?, niin sanoi sen talon em?nn?lle, ett?: 'antakaapa em?nt? kulta mulle ruokaa'.
Se em?nt? sanoi ett?: 'saat tulla meille paimentamaan lehmi?', ja antoi ruokaa ja sitten tytt? j?i siihen taloon paimeneksi.
Kun h?n kulki lehm?in kanssa mets?ss?, niin lauleli h?n aina. Vaan l?hti sitten kerran k?velem??n ja j?tti sy?m??n lehm?t. Kun oli v?h?n k?vellyt, tuli vastaan hyvin kaunis lampi. Sen lammen rannalla kasvoi hyvin kauniita kukkia niin paljon, ett? p??lle t?ytyi astua, ja omenapuita siell? oli my?s sen lammen ymp?rill?. Siihen tytt? istui rannalle ja alkoi laulella, mutta kuulikin samassa soittoa, hyvin kaunista. Sielt? kuului soitto sen lammen toiselta puolelta, ja kun tytt? sinne katsoi, niin n?ki h?n siell? kauniin puutarhan. Ja siell? puutarhan keskell? istui poika ja soitti kannelta. Punainen samettiviitta sill? oli hartioilla ja musta, kiher? tukka valui valkoiselle kaulalle ja