Väkevin

ꥴV?kevin

The Project Gutenberg EBook of V?kevin, by Herman Bang This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: V?kevin Kummallinen kertomus
Author: Herman Bang
Translator: Juho Ahava
Release Date: July 5, 2005 [EBook #16212]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK V?KEVIN ***

Produced by Matti J?rvinen, Tuija Lindholm and Distributed Proofreaders Europe.

V?KEVIN
KUMMALLINEN KERTOMUS
Herman Bang
Tanskasta suomentanut Juho Ahava
Ensimm?isen kerran julkaissut Arvi A. Karisto 1908.

Herman Bang (s. 1858) on herkk?hermoinen ja tuulien tuutima tanskalainen kirjailija, julaissut runoja, romaaneja, kertomuksia ja n?ytelmi?. Sit? paitsi on h?n toiminut kriitikkona, luennoitsijana, n?yttelij?n? ja teatteriregiss?rin?. Aikaisemmin kuulunut realistiseen suuntaan, tietysti silloinkaan voimatta kielt?? hermokasta ja haavemielist? luonnettaan, mutta on viimeaikaisissa teoksissaan, joihin kuuluu 1907 julaistu novelli "V?kevin" (Staerkest) syventynyt yh? enemm?n mystillisyyteen.

Istuimme "el?intieteellisess? puutarhassa" ravintolan edess?. Valkoset kukat loistivat mailleen vaipuvan auringon paisteessa omituisella ja r?ike?ll? hohteella -- kukat saavat fosforin hohteen ukkosilman edell? -- kuten miss?kin tulihelyiss??n. Edess?mme suuressa lammikossa leikkiv?t flamingot levottomina lepattavine, vaaleanpunaisine siipineen, jotka olivat kuin k?mmek?t vedenpinnan ylitse kohonneina ja liehuivat tuulenhenk?yksiss?. Ja korppikotkien kirkuna -- kun kumarruimme eteenp?in p?yt?mme ylitse, saatoimme n?hd? ne, pimeneviss?, varjojen kietomissa h?keiss??n, joissa ne ojentelivat paljaita, kummituksenn?k?isi? kaulojaan -- viilteli kuin v??nt?kairan vinkuna torvisoittokunnan melun l?vitse.
Fran?ois Carville, joka alinomaa (levotonna kuin nainen rajuilman edell?) siveli koneellisesti ja hermostuneesti otsaansa k?dell??n, sanoi:
-- Mit? ne soittavat?
-- Salomea.
Vastaaja oli Raolo Bratianu.
-- Kuinka salamat ovat vaaleita, sanoi Francis Ewelyn ja siirsi viheri?? lasiaan.
Leimahti uusi salama -- vain valkosena juovana v?r?j?v?in lehtien yll?, ja kerj?l?iset ammottelevine kurkkuineen p??stiv?t uuden ja j?lleen uuden salaman v?l?ht?ess? nurisevan valituksen, ja saukot palavine silmineen ja vavisten kauttaaltaan limaisine ruumiineen, valittivat m?k?tt?v?ll? ??nell?.
-- Mit? ne soittavat? kysyi Fran?ois Carville uudestaan ja liikutteli lakkaamatta k?si??n.
-- Salomea, sanoi Raolo uudestaan ja puhalteli alinomaa egyptil?isen paperossin savua sulettujen huultensa v?litse, ik??nkuin tahtoisi t?ytt?? ukkosilman sen vaaleansinisill? ja moninkertaisilla kiemuroilla.
-- Kuinka koivut loistavat, sanoi Ewelyn hiljaa.
-- Niin, sanoi Raolo, jalopeurain valituksen kohotessa rautah?keist?, korahdellen kuin sotaurhon hengitys, kun h?nell? painajainen ratsastaa.
-- Koivut ovat neroja puiden keskuudessa.
-- Tulkaa!
Fran?ois se n?in huusi puoli??neen ja vaikeni j?lleen -- samassa kuin repe?v? r?j?hdys iski alas jyrisev?lt? taivaalta, pannen kaikkien h?kkien rautaristikot r?m?j?m??n ja kitajamaan. Ja yhdell? kertaa, kaikista rautaverkoista, kaikista h?keist? ja lammikoista ja tuhansista suojuksista parahti esiin tuhansien el?inten, petojen, lintujen ja matelijain huuto, yksi ainoa huuto parahti esiin ja hajosi j?lleen tuhansiksi ??niksi elefanttien v?risten nostaessa vapisevat k?rs?ns? ja koleasti mylviess?, ja norsunluuhampaiden v?lkkyess? v?l?hteleviss? salamoissa.
Lammikkojen ylitse r?pyttiv?t flamingot lamautuneine siipineen, ja pel?styneet korppikotkat piilottivat paljaat p??ns? ja laahasivat ruumiitaan h?kkien santaa my?ten.
-- Istukaa, sanoi Raolo tuimasti, ja musiikin yh? kaikuessa torvista, sanoi h?n:
-- Kuulkaa toki Salomea.
Uuden salaman leimahtaessa nostivat kaikki sadat p?ll?t ??nett?m?t siipens? ja vinkuivat kuin rutonly?m?t rotat -- ja maakotka putosi h?kin huipulta, putosi halki ilman, sill? siipens? eiv?t sit? kantaneet, putosi kuin mik?kin kuollut.
Ja loitommalla valitti kamelikurki kuten ulvova koira, ja Menelikin leijona oli noussut kauhistuneena riippumaan h?kkins? rautaristikoista -- helakanpunaisena, ik??nkuin valuen verta.
Olimme kaikki vaiti.
Sitte kuulimme viel? hirvien hennon vingunnan -- kun soitto vaikeni.
-- Tulkaa, menk??mme sis?lle, sanoi Ewelyn.
-- Nyt alkaa sataa.
Ensim?iset pisarat putoilivat raskaina p?yd?n pintaa vastaan, ja me nousimme.
-- Tule, Carville, sanoin ovelta.
-- Tule, Carville, toistin, ja h?n tuli.
Ainoastaan Raolo Bratianu j?i seisomaan valkoisen h?kin eteen ja antoi sateen virtailla yl?sp?in k??nnetyille kasvoilleen, jalopeurain mylvinn?n kuollessa ?killisess? hiljaisuudessa kuin hitaasti haihtuva huokaus.
Istuuduimme er??seen nurkkaan, tilasimme ruokaa, ja se tuli, ja me emme sy?neet, mutta unhotimme ruokalajit lautasillemme -- kun Fran?ois Carville, joka istui perimm?isen? nurkassa, hyvin solakka ruumis painuneena kokoon melkein myttyyn, alkoi puhua Ceylonista, merkillisen kiihtyneen? (me olimme kaikki kiihtyneit?, ik??nkuin kaikkien pelonv?risytt?m?in el?inten parunta ja tummat varjot olisivat kutsuneet kaikki kasaankietoutuneet salaisuudet esiin; ja kaikki muistelmat, ja kaikki muistot, joilla ovat turvonneet huulet, olivat ne kutsuneet esiin r?meist?, joissa n?m? lep??v?t: ja ne ojenteleikse tietoisuudessamme, kuten k??rme ojenteleikse mutaisessa virranuomassa, lipoen kielt? suussaan) -- Fran?ois Carville alkoi puhua Ceylonista ja Intiasta ja budhalaisten kasvoista ja fakireista, itsens? kiduttajista, jotka hautauttivat itsens? el?vin?.
-- Heid?n tahtonsa, sanoi h?n (ja valkoset k?det, joita h?n piti puristettuna polviensa ymp?ri, n?yttiv?t viel? valkosemmilta): Heid?n tahtonsa tappaa heid?n oman ruumiinsa, jotta se muuttuu j?yk?ksi ja kylm?ksi. Ja tarvitsematta vet?? henke??n, he eiv?t tarvitse mit??n ruokaa eiv?tk? auringon valoa.
-- Niin, niin, olen n?hnyt sen, sanoi h?n kiihke?sti Raoloon k??ntyen.
-- Mutta min? uskon teit?, vastasi Bratianu hymyillen, mutta pohjoismaalainen herra oli k??nt?nyt ruskettuneet kasvonsa Fran?ois Carvilleen ja katseli h?nt? lakkaamatta.
Mutta Fran?ois Carville jatkoi kertomustaan:
-- Olen n?hnyt, kuinka heid?t haudattiin ja kuinka he olivat aivan kuolleen n?k?isi? -- kuolleen, vaikka he kuitenkin eliv?t.
Pohjolan mies liikutti huuliaan:
-- Tahto on v?kev?. Se voi tappaakin.
-- Kuolevain tahto on v?kev?, sanoi Ewelyn (ja h?nkin puhui omituisen h?tik?iv?sti, ik??nkuin sanat olisivat tulleet ilman ett? h?n oikeastaan tahtoi niit? sanoa ja vastoin h?nen tahtoaan):
-- Se selitt?? kaikki kummitusjutut.
-- Kummitusjutut, sanoi Raolo. Kuinka