Unelmiensa uhri | Page 9

asti. Palvelijoita piti opastaa, huoneita j?rjest??, puutarha panna kuntoon. Ja kaikki oli teht?v? tavalla, joka pit?j?l?isi? h?mm?stytt?isi ja heille osottaisi uuden ruustinnan tavatonta ty?kyky? ja kelpoisuutta.
Kun koti-askareista v?h?n selvittiin, alkoivat kyl?ilyt, ja niit? seurasi vieras tulva, joka ei ottanut loppuakseen koko kes?n?, sill? kaikki kiiruhtivat vastaamaan uuden rovastinsa vierailuja.
N?yr?n? ja kuuliaisena noudatti rovasti itse vaimonsa m??r?yksi? miettien mieless??n mit? miettik??n n?ist? muuttuneista olosuhteista. Mutta Eevi ei is?ns? tavoin hiljaisena mukautunut oloihin. H?n ik?v?i Soinamoa y?t p?iv?t ja t?lle ik?v?lleen antautui h?n hillitsem?tt?m?sti. Kotit?in??n ei h?nest? ollut apua mink??nmoista ja vieraistakaan h?n ei v?litt?nyt, sill? h?n ei seurapiirist? l?yt?nyt semmoisia, jotka olisivat h?nt? huvittaneet. Ruustinna oli onneton, suri ja nuhteli, nuhteli ja suri, eik? tiennyt kumpiko oli suurempi, suru vai suuttumus.
?Anna h?nen olla?, pyyteli rovasti, ?h?n on lapsi viel?. Kyll? ymm?rryst? karttuu, kun karttuu vuosia.?
?Taitaa j??d? tulematta, kun ei sit? jo ole kuulunut. Mist? lie saanutkaan semmoisen luonnon. Toisenmoinen min? olin.?
Rovasti huokasi eik? virkkanut mit??n, mutta kyynel kieri h?nelle silm??n. H?n muisti virran v?lkett? ja kosken lumivalkeita vaahtoja tuolla entisess? kauniissa kodissa Karjalassa, h?n kuuli lintujen aamulaulua ja n?ki Soinamon korkeat koivut, kuinka ne kullankarvaisina kimaltelivat nousevan auringon valossa. --
H?n ymm?rsi tyt?rt??n niin hyvin.
Mutta sill?v?lin istui Eevi yksin puutarhassa. H?n oli tapansa mukaan paennut t?nne saadakseen t??ll? rauhassa ik?v??ns? itke?. Sit? olikin h?n tehnyt koko syd?mest?ns?, kunnes viimein ?kki? keskeytti itkunsa ja j?i kuuntelemaan. ??ni? kuului aivan l?heisyydest?.
?Katso, tuossa istuu se meid?n rovastin tyt?r! Ainoa kuuluu olevan.?
?Vai ainoa! Mutta kaunispa on kuin herranenkeli, ja semmoiset sill? on silm?tkin!?
Vaimot, jotka olivat pys?htyneet puutarhan aitaukselle, jatkoivat matkaansa. Mutta Eevi oli kuin unesta her?nnyt. ?Kaunis kuin herranenkeli -- -- ja semmoiset silm?tkin!?
Olivatko ne siis todella niin kauniit? Niinh?n ihmiset ennenkin olivat sanoneet. Mutta nyt ne olivat itkeytyneet, ja se aina rumensi.
Eevi pyyhki silmi??n. Noin! Ehken ne nyt olivat v?h?n paremman n?k?iset, vaikka tuntuivatkin paksuilta ja kankeilta?
Tyhm?? oikeastaan oli itke? ne n?in punaisiksi ja rumiksi. Mit?h?n, jos h?n sen sijaan kirkkaina loisi ne kaikkiin, jotta ne kertoisivat mik? l?mmin syd?n h?nen povessaan sykki, miten t?ynn? tunteita ja toiveita h?nen mielens? oli? Silloin voisi h?n my?skin saavuttaa yst?vyytt? ja rakkautta ja sit? juuri h?n kaipasi.
Mutta mit? siit? kaikesta sittek??n, nyt kun h?n oli kaukana Soinamosta, kaukana yst?vist?, tovereista, ja -- ja -- Erkist?.
Taas tuli itku. -- -- Kyll?h?n t??ll?kin p?in saattoi l?yty? sellaisia, jotka h?nt? k?sitt?isiv?t, mutta uudet yst?v?t eiv?t olleet vanhojen veroisia, eik? Eevi voinut unhoittaa, ei vaikka --
Kun silmi? taas rupesi kirvelem??n, t?ytyi Eevin vihdoinkin lakata itkem?st?. Silloin johtui uudelleen mieleen ett? sittenkin oli hauskaa kun nuo silm?t olivat niin kauniit! Jos ei nyt muuta iloa ollutkaan, taisi kuitenkin v?h?n miellytt??.
Jo samana iltana laski Eevi v?h?n leikki? is?ns? kanssa ja kun kuuli, ett? is?n huoneessa oli vieraita, meni h?n sis?lle teet? tarjoamaan, uusi, siev? esiliina edess??n.
Huomisp?iv?n? tosin ik?v? ja itkut uudistuivat, mutta nuo h?nen itserakkauttaan hivelev?t sanat olivat kuitenkin osaksi ainakin palauttaneet h?net nykyisyyteen ja sen oloihin.
Loppukes?ll? saapui pastori Salo rovastilaan, tulollaan her?tt?en suurta uteliaisuutta sek? pappilassa ett? pit?j?ll?. H?n oli todella omituinen mies, tuo uusi apulainen. Tavallaan h?n her?tti hyvin v?h?n huomiota, tavallaan paljonkin. H?n oli kasvultaan keskikokoinen, hoikka ja v?h?n kumaraselk?inen. H?nen kasvonsa olivat kapeat ja ter?v?piirteiset, silm?t suuret, surumieliset, ja suun ymp?rill? oli k?rsiv? ilme. Kun h?n istui ajatuksiinsa vaipuneena, n?ytti h?n surumieliselt? ja sairaloiselta, ja jos h?n ovissa tai huoneissa kulki toisten ohi, v?istyi h?n arkana syrj??n aivan kuin olisi h?n tahtonut kutistua olemattomaksi, jott'ei suinkaan joutuisi kenenk??n tielle. Jos joku vieras h?nt? puhutteli, vastasi h?n hiljaa, melkein ujostellen, mutta jos seurustelu k?vi tuttavallisemmaksi, saattoi h?n pian leikiksi pist??. Silloin veitikkamaisuus v?l?hti h?nen surumielisiss? silmiss??n, ja kasvoihin ilmeni lapsellinen ilo.
Ruustinna oli h?nest? antanut arvostelunsa ?v?h?p?t?inen?, ja Eevi oli huulet nyrp?ll??n selitt?nyt is?lleen, ett? uusi apulainen ei ollutkaan ensink??n ?intressantti?.
?Mist?p? h?neen hienous olisi tullutkaan?, arveli ruustinna, ?syd?nmaalta on h?n kotoisin ja kirjainsa ??ress? kasvanut.?
?Mutta hyv? ja palvelevainen h?n on?, huomautti rovasti. ?Ja sen min? sanon teille, ett? on h?ness? muutakin kuin arkuutta ja my?ntyv?isyytt?. Salon lapsessa on tarmoa, siit? olen jo oireita n?hnyt.?
Rovasti oli oikeassa. Se ilmeni kohta Heikin ensi saarnasta. Ujous oli silloin h?nest? kadonnut, hellyys ja hiljaisuus oli kaukana. H?nen puheessaan oli pontta ja voimaa. Se tunki kuin hyvin t?hd?tty ase kuulijain syd?miin ja k?vi ter?v?n? miekkana l?pi luiden ja ytimien.
Ihmetellen kuunteli seurakunta nuorta pappiansa. H?n oli heille kuin huutavan ??ni korvessa, parannussaarnaaja, joka nuhdesanojansa kaiutti kaikille, niin ylh?isille kuin alhaisille.
?Enk? ollut oikeassa?, sanoi rovasti kotimatkalla. Ruustinna my?nsi, mutta ei halunnut jatkaa puhetta sen pitemm?lle. T?m?n p?iv?n saarna oli ollut niin ?ottavaa?, Ei tehnyt ensink??n mieli keskustella.
Eevi puolestaan tuskin kuulikaan is?ns? huomautusta. H?n oli kokonaan unohtanut kaiken h?nt? ymp?r?iv?n. H?n muisti vain rippikoulu-aikaansa, Hanna-t?din neuvoja ja monta entist?, nyt jo unohtunutta ajatusta.
Taas, oli edess? tuo sama: Jumalan tahdon totteleminen, uhrautuminen ja kielt?ymys toisella puolen, toisella oikeus unelmoida ja nauttia el?m?st?. Peloittavan ankara oli tuo valitsemisen v?ltt?m?tt?myys. ?Ei kenk??n voi palvella kahta Herraa.? Jyrkk?n? ja peruuttamattomana esiintyi siin? totuus.
Eevi oli