Unelmiensa uhri | Page 2

koskaan anna minun j?tt?? leikkikalujani saliin tai vierashuoneeseen. Siit? h?n toruu. Ja sitten siit?kin, jos en vaatteitani pid? hyvin, tai jos en ole kiltti ja kohtelias, kun on vieraita. Mutta sinut h?n kyll? antaa minulle.?
Eevi py?r?ytti iloisesti vanhaa hoitajaansa.
?No, no, ?l?h?n, hyv? lapsi, kermakuppi kaatuu! Katso, tuolla tulevat jo tohtorin vaunut!?
Eevi rynt?si ikkunaan. ?Ja Erkki ajaa, katso, katso Maija!?
Samassa py?r?htiv?t vaunut portaitten eteen, ja sis?piika kiiruhti niiaillen vieraita vastaanottamaan. Etehisen ovella n?kyi itse talon is?nt?, lyhyenl?nt?, pieni mies. Veitikkamaisuus pilkisti esiin h?nen suupielist?ns? ja h?nen silm?kulmiensa alta, mutta koko olento osotti vakaata pyrkimyst? esiinty? juhlallisena, -- joka seikka viel? suuresti lis?si huumoria h?nen esiintymisess??n. Juhlallisuus ei kuitenkaan ollut h?nelle luontaista. Se oli ainoastaan tulos h?nen vaimonsa kaksikymmenvuotisista ponnistuksista. Ruustinna Bj?rk oli nimitt?in syntyisin ?von? ja tunsi sek? oman arvonsa ett? miehens? arvon h?nen puolisonaan ja seurakunnan sielunpaimenena. Mutta kun rovasti itse auttamattoman usein t?m?n arvonsa unohti, sai h?nen vaimonsa k?ytt?? kaiken kasvattajakykyns? saadakseen miest??n sit? muistamaan.
Kun rovasti monet kohteliaat kumarrukset tehty??n oli auttanut p??llysvaatteet vierailtaan ja saattanut heit? saliin, esiintyi talon em?nt?. Arvokkaan yst?v?llisesti puristi h?n tohtorinnan molempia k?si?: ?O?ndligt v?lkomna, k?ra v?nner!?[1] -- Toinen k?si ojentui tohtorille, toisella tarjoili h?n paikkaa sohvassa.
[1] ?Sanomattoman tervetulleita, rakkaat yst?v?t.?
Tohtori Selmer, harteva, lihavanlainen vanhus asettui nojatuoliin, h?nen rouvansa ruustinnan viereen. Hetkisen juteltiin yhdess? suotuisasta suvis??st? ja vuodentulon toiveista. Sitten herrat vet?ytyiv?t omalle puolelleen. Tohtori asettui sohvan nurkkaan, rovasti keinutuoliin vastap??t?. Vasta nyt tunsivat he kumpikin asiain olevan niinkuin olla piti. Sill? niinkuin he nyt istuivat, niin olivat he lukemattomina iltoina yhdess? istuneet keskustellen milloin talousseikoista, milloin suuren maailman tapahtumista, tai kultaisen menneisyyden monista muistoista. Ja puheen v?liin pistettiin aina silloin t?ll?in mausteeksi sukkela sanansutkaus tahi kasku. T?m? oli herrojen huvi.
Rouvat istuivat sill?v?lin kahden salissa. He eiv?t viel? olleet puhelun p??ss? kiinni, kun Erkki astui sis??n. H?n oli ajomiehen? ollut hevosia riisumassa ja astui nyt huoneeseen posket punoittavina ja ruskeankiharainen tukka v?h?n silmill? varjostamassa h?nen korkeaa, valkoista otsaansa.
H?n oli todella kaunis poika. Tukka ja silm?t olivat ?idin, mutta kasvonpiirteet olivat pojalla paljoa s??nn?llisemm?t.
?No p?iv??, Erkki?, puheli ruustinna yst?v?llisesti. ?Nyth?n sinusta on tullut herra lyseolainen. Aiot pian l?hte? ja j?tt?? Eevin t?nne yksin. H?n on jo monet itkut itkenyt sen johdosta.?
Erkki hypisteli lakkiansa eik? tiennyt, mit? oikeastaan olisi pit?nyt vastata, kun ovi avautui ja samassa Eevi astui sis??n.
Niiattuaan tohtorinnalle k??ntyi h?n kohta iloisesti Erkkiin. -- ?P?iv??! Sep? hauskaa ett? tulit!? H?n ojensi k?tt?. ?L?hdet??n nyt heti!?
Ja niin he l?ksiv?t, Eevi edell?, Erkki per?ss? ulos leikkim??n.
Soinamon pappila sijaitsi kauniilla paikalla koivikkomets?n keskell?. Toisella puolen rakennusta oli maata raivattu puutarhaksi, jota aistikkaat istutukset kaunistivat. T?m? osa puutarhaa lehtimajoineen ja kukkaisryhmineen oli syyst? ruustinnan ylpeys ja rovastin silm?in ilo. Mutta kaunista oli kartanon toisellakin puolella. Kohta pihan toisella puolella oli korkea koivikko, jonka pappilaiset olivat puistoksi raivanneet. Koivut siell? olivat vanhoja, tuuheita riippakoivuja. Pienemm?t puut olivat pois karsitut, maassa kasvoi mehev? ruoho ja siell? t??ll? mets?kukkasia. Puiston kauneutta lis?si viel? kapea, virtainen vesi, joka hopeisena vy?n? kiersi sen toista laitaa, kauniisti kuvastaen pintaansa toisella puolen korkean koivikon, toisella vastaisen rannan jyrk?n kalliorinteen.
T?t? muutenkin runsasta luonnon kauneutta lis?si viel? l?heinen koski -- yksi Karjalan monia ja kauniita -- jonka juhlallinen kohina selv?sti kuului Soinamon suureen puistoon.
Erkki ja Eevi eiv?t aluksi l?hteneet puistoon. He j?iv?t pihalle etsien sielt? itselleen sopivaa leikkipaikkaa.
Rouvat juttelivat sill?v?lin salissa. Mutta puhe k?vi aluksi kankeasti, kunnes Kaisa tuli kahvia tarjoamaan.
Ruustinnan silm? enn?tti h?nt? tarkastamaan kiireest? kantap??h?n. Toipa h?n sittenkin toisenlaista leip?? kuin oli k?sketty. Senkin tyt?n tollukka, kyll? h?n viel? saisi siit? kuulla!
Kun kahvi oli juotu, vilkastui rouvien keskustelu huomattavasti. Osaltaan vaikutti siihen sekin, ett? puhe nyt k??ntyi heid?n lastensa kasvatukseen ja tulevaisuuteen, johon keskusteluun antoi etsim?tt?m?n aiheen se seikka, ett? Erkki pian ensi kertaa j?tt?isi vanhempainsa kodin.
?itien t?ten puhellessa lapsistaan, leikkiv?t n?m? kaikessa rauhassa suurella kivell? pihaportin edustalla. Erkki ja Eevi olivat pienest? pit?en leikkineet yhdess?. Kun heill? ei muuta ik?istens? seuraa ollutkaan, olivat he usein olleet yhdess? ja tunsivat toisensa perinpohjin. Eevi nuorempana ihaili suuresti leikkitoveriansa, Erkki sit? vastoin leikki oikeastaan vain toverinsa mieliksi milloin mit?kin, sen mukaan mit? Eevi milloinkin ehdotti.
Nyt olivat he rakentaneet itselleen taloja, toisen suurelle kivelle, toisen koivun juurelle. Kaksi nukkeperhett? asuivat niiss? naapureina. Oli syksy, ja toisesta talosta l?ksiv?t pojat kouluun.
?Meill? pit?? olla mies, joka kyyditsee lapsia?, sanoi Eevi p??tt?v?sti. ?Pyydet??n Heikki?.?
?Kuka on Heikki??
?Se on meid?n uusi juoksupoikamme. Pappa sanoo, ett? h?n on kovin viisas. H?n on tullut hyvin kaukaa. Heikki, Heikki ho--ooi!? Eevi huusi niin ett? kajahteli.
Heikki oli jo j?tt?nyt ylh?isen asemansa tynn?rin kannella ja oli juuri p??tt?nyt nauttia vapaudestaan. H?n oli hakenut itselleen nurkan kellarin katon takana, oli heitt?ytynyt mahalleen nurmelle, levitt?nyt ?Maamme?-kirjan eteens? ja alkanut sit? tutkia. Silloin kuului Eevin ??ni.
Heikki nousi vastahakoisesti, pudisti p??t??n ja rupesi kuuntelemaan mist?p?in ??ni kuului. ?Nyt niill? taas on jotain asiaa!? H?n pisti kirjan poveensa ja alkoi livist?? kartanolle, niin ett? paljaat s??rens? menness? vain vilahtivat.
?Tule t?nne?, komensi Eevi. Erkki nousi ja ojensi k?tt?. ?Tahdotko tulla leikkim??n kanssamme??
Heikin kasvot kirkastuivat.