Työmiehen vaimo | Page 9

olla, taikka noidun sinut suin syteen, päin
saveen, jotta silmäsi kellelleen jäävät.
RISTO. Ethän sinä edes osaa noitua. (_Ottaa häntä vyötäisiltä_.)

HOMSANTUU (_repäisee itsensä irti ja viskelee häntä perunoilla_).
Tuossa saat, tuossa, tuossa ja tuossa--
RISTO. Voi, lasta. Perunoillako luulet aikamiehen voittavasi?
(_Koettaa taas ottaa hänestä kiinni_.)
HOMSANTUU (_ottaa hiekkaa maasta ja viskaa häntä silmiin_). Entäs
nyt--entäs nyt--?
RISTO. Älä hemmetissä! Pahus, kun sokaisi minulta silmät.
HOMSANTUU. Saitko vihdoinkin tarpeeksesi.
TOPPO. No, Risto, tappiollehan sinä taisit joutuakin.
RISTO. Ole ilkkumatta. Tässä on tosi edessä.
HOMSANTUU. Kunpa kirvelisikin vähän aikaa. Muistat silloin antaa
minun vastedes olla rauhassa.
TOPPO. Olisit totellut minua ja pysynyt anniskelussa.
RISTO. Auttakaa, hyvät ihmiset. Eikö kellään ole vettä tai
maitopisaraa?
(_Ihmisiä kokoontuu ympärille. Homsantuu istuu kärryinsä reunalle_.)
ERÄS EUKKO. Mikä silmille on tullut?
RISTO. Tyttö tuolla viskasi ne täyteen hiekkaa ja multaa.
EUKKO. Kuka tyttö?
HOMSANTUU. Minä.
ÄÄNI VÄKIJOUKOSTA. Mustalainen, pakana.
TOINEN. Selkäsaunan sietäisit, mokoma.
EUKKO. Istu tuonne kärryille, niin saan katsoa niitä tarkemmin.
(Homsantuu nousee ja antaa sijaa.)
RISTO. Niin ne polttavat kuin tulessa.
EUKKO. Ihmekö se on. Hyvä Jumala, silkka verihän niistä lähtee. Elä
mies poloinen, hiero niitä enää. Voi, voi. Ei näistä ikinä kalua tule,
näistä silmistä.
TOPPO. Oho? Jokohan tottakin niin hullusti kävi.
EUKKO. Sokeaksi tulee mies parka auttamatta. Sanokaa minua
valehtelijaksi.
HOMSANTUU. Sokeaksi? Tuleeko hän sokeaksi?--Se ei ole totta.
ÄÄNI VÄKIJOUKOSTA. Kyllä Sauna-Anna tietää. Hän on hyvä
silmäin katsoja.
HOMSANTUU. Eihän näkö niin vähästä voi mennä. EUKKO. Tule
katsomaan. Silmät ovat kuin veripallot juuri.
RISTO. Onko nyt mielesi hyvä, Kerttu? Voi, saakeli, kuinka niitä

kirveltää.
HOMSANTUU. Pankaa niihin jotakin.
EUKKO. Mitäs tässä nyt osaan niihin panna.
HOMSANTUU. Rohtoa, voidetta. Ettekö tiedä neuvoa mitään.
EUKKO. Kyllä, jos vain on rahaa.
HOMSANTUU. Sitä saadaan. Sitä hankin vaikka kiven kolosta. (Ottaa
povestaan rahakukkaron.) Tuossa aluksi. Lähettäkää joku apteekkiin.
Uuteen apteekkiin, joka on tässä lähinnä. Pian, pian! Minä sillä välin
toimitan enemmän rahaa. Eikö kukaan osta perunoita!
(_Eukko kuiskaa jotakin eräälle pojalle, joka lähtee menemään_.)
HOMSANTUU. Juokse, poika, juokse minkä ennätät.
RISTO. Tuska vaan nousee nousemistansa. Kyllä minulta nyt
silmä-kullat menivät.
HOMSANTUU. Älä hätäile vielä. Odotetaan. Kohta tuo poika rohdot.
Ehkä niistä on apua. Kun saat paljon rohtoja, oikein paljon. (_Juoksee
perälle, jossa muutamia herroja seisoo tupakkaa polttaen_.)
ÄÄNI VÄKIJOUKOSTA. Tulipas tytölle hätä.
TOINEN. Se on tietty. Johan nyt vähemmästäkin.
HOMSANTUU. Hyvät herrat, annatteko minulle rahaa? Minä tanssin
teille niin ihmeen kauniin mustalais-tanssin.
ENSIMMÄINEN HERRA. Tusan till vacker fiicka.
TOINEN HERRA. Zigenerska, tror jag.
HOMSANTUU. Annatteko minulle rahaa?
ENSIMMÄINEN HERRA. Så innerlight hon ber.
KOLMAS HERRA. Nej, men se på de ögonen!
NELJÄS HERRA. Charmant!
HOMSANTUU. Hyvät herrat, saanko tanssia teille?
ENSIMMÄINEN HERRA. Vi låta henne dansa.
TOINEN HERRA. Ja, ja, naturligtvis.
KOLMAS HERRA. Ypperligt!
NELJÄS HERRA. Tanssi, tanssi. Sinä kaunis tyttö. Me anta raha!
Kaunis tyttö sa paljon raha. Paljon raha. HOMSANTUU. (_viskaa
kärryt tieltään_). TEHKÄÄ SIJAA JA LAULAKAA!
(_Väkijoukko laulaa. Homsantuu tanssii_.)
Ilta on raitis, hauska on hyppely. Sävel on kaunis vilkas vippely.
Tulkaapa tänne mua katsomaan, teille ma tanssin ja laulan vaan. Ma
hyppelen ja laulelen. ma hyppelen ja laulelen.

Musta mun tukka, kaunis mun vartalo. Köyhä oon raukka, kurja
kohtalo, päivällä tanssin ja iloitsen, öisin ma itken ja huokailen. Niin
öisin itken, huokailen, vaan nyt mä nauran tanssien.
(Kokoaa rahaa esiliinaansa ja vie ne Ristolle.)
Esirippu.

KOLMAS NÄYTÖS
_Metsäinen seutu. Oikealla heinälato. Kuu loistaa._
HOMSANTUU (_tulee oikealta_). Pois täältä, kauas kauas pois.--Aina
sinne, missä ei kuu kumota eikä aurinko paista. Taikka järven pohjaan
tuonne, niin syvälle mutaan, ettei aallotkaan sieltä kadonnutta löytäisi.
Mitä minä maailmassa teen? Ei minulla ole täällä sijaa; ei yksikään
ihminen minua kaipaa eikä itke. Miksi, Jumala, loit näin kurjan
olennon, josta ei kenellekään ole iloa, ja jota ei kukaan, kukaan, ei
kukaan rakasta. (_Heittäytyy puun juurelle vasempaan ja puhkeaa
haikeaan itkuun_.
--_Vasemmalta tulee mustalaisjoukko, Helka edellä, Hagert, Ilona ja
heidän kaksi lastansa jäljessä_.)
HELKA. Hei, tulkaa tänne! Täällä on lato, jossa saamme oivallisen
yösijan. Heinissä makaamme tuolla paremmin kuin höyhentyynyillä.
ILONA. Muori, näetkö tuolla on joku pitkällään puun alla.
HELKA. Totta maar', siellä on ihminen. Hei, kuka se?
HOMSANTUU. Maan mato, tuonen toukka, kalojen ruoka.
HELKA. Kies'avita, jopa sinä olet meitä melkein kurjempi. Mistä olet,
poloinen?
HOMSANTUU. Mistäkö olen? Niin, sanoisin, jos tietäisin. Onko
turvattomalla tupaa, onko onnettomalla katosta? Sorsalla on sijansa,
Allilla tyynet asunnot, mutta kovaosaisella on vaan korpi kotona, salo
saunana ja aidan soppi suojana.
ILONA (_Hagertille_). Kuuletko, Hagert, hänen puhettaan? Ei hänellä
ole kotoa enempää kuin meilläkään.
HAGERT. Ole hiljaa. Luuletko hänen sittenkään tahtovan tulla meidän
seuraamme.
HELKA. Kovin näytät vielä nuorelta ja kuitenkin olet jo noin onneton.
Eikö sinulla ole ketään maailmassa, joka sinusta pitäisi huolta?
Vanhempia, sukulaisia, taikka tuttuja edes? HOMSANTUU. Ei ketään.
Äitini on tiellä tietymättömällä, isäni lepää nurmen alla kirkkomaassa.

Tuttuja ei ole muita kun taivaan tuiskut ja tuulet, ystäviä ei armaampia
kuin ahon ainaiset ahavat. Mutta mitäpä siitä. Ne eivät kumminkaan
suotta soimaa, eivätkä niin kovalasti petä kuin ihmiset.
HELKA. Totta, lapseni, totta!