Tuomo sedän tupa | Page 5

"Ei niin, setä Tuomo", sanoi hän innokkaasti, "nyt tulee h, vaikka
pitikin tulla k." Ja asian selvitykseksi hän kirjoitti taululle koko rivin k
ja h kirjaimia.
"Kah kummaa", sanoi Tuomo setä ja silmäili nuorta opettajaansa
ihmetellen ja kunnioittaen. Sitten hän tarttui rihveliin uudestaan ja kävi
taas uutterasti harjoittelemaan.
Sillä aikaa oli illallinen valmistunut ja Chloe täti kutsui suosikkinsa
nuoren Yrjö herran jakamaan heidän ateriaansa.
Hän ei suinkaan kursaillut, sillä hän tunsi Chloe tädin piirakat ja kakut
ja oli heti valmis ottamaan eteensä suuren kappaleen maissikakkua.
Illallinen syötiin hilpeästi keskustellen ja pakinoiden. Chloe täti piti
nuorinta polvellaan ja varoitteli silloin tällöin vanhempia lapsiaan
olemaan hiljaa, sillä kuuma afrikalainen veri ei sallinut heidän istua
maltillisesti pöydän ääressä. Välistä he kieriskelivät keskellä lattiaa,
välistä taas konttasivat pöydän alle ja vetivät pikku siskoa jaloista.
Syötyänsä leikki Tuomo setä pikku tyttönsä kanssa, jotta Chloe täti
rauhassa saisi ruveta siivoamaan huonetta ja tehdä pieniä valmistuksia
hartaushetkeä varten, joka illempana oli pidettävä heidän tuvassaan.

Tuoleista ja istumasijoista oli tosin puute, mutta Chloe täti ei ollut
neuvoton. Tyhjiä tynnyriä vieritettiin tupaan ja niiden yli asetettiin
laudanpätkiä, sankoja ja saavia käännettiin ylöalasin ja näin saatiin
kyllin istunpaikkoja.
Hetken päästä keräytyi tupaan kirjava joukko. Siellä oli sekä vanhoja
harmaapäitä että nuoria vilkkusilmiä. Toiset olivat oman kartanon
väkeä, toiset taas olivat tulleet naapuritaloista kuullaksensa Tuomo
sedän puhuvan Jumalan sanaa ja selittävän raamattua. Hänen sanansa
olivat niin lämpimät, yksinkertaiset ja sydämmelliset, että tekivät paljoa
syvemmän vaikutuksen, kuin monen oppineen saarna. Varsinkin oli
Tuomo setä vahva rukouksessa. Sanat vuotivat ihan virtana hänen
huuliltaan ja tuntuivat tulevan suoraapäätä sydämmen syvyydestä. Eräs
vanha neekeri lausuikin kerran, että Tuomo sedän rukous varmaankin
kohosi suoraan taivaaseen.
Puheiden välillä laulettiin joko virsiä tahi muita hengellisiä lauluja.
Siinä oli eloisuutta ja innostusta. Neekerit näkyivät erittäin rakastavan
sellaisia lauluja, jotka väririkkaissa kuvissa puhuivat uudesta
Jerusalemista, Kaanaasta ja Jordanin rannoista. Niiden loppusäkeet
toistettiin aina voimalla ja vakuutuksella.
Myöskin Yrjö herra oli ollut kokouksessa mukana ja luki viimeiseksi
yleisön kehoituksesta kappaleita Ilmestysraamatusta liittäen lukuunsa
lyhyitä selityksiä, joita oli oppinut hurskaalta äidiltään.
Jotenkin myöhään erosi seurue Tuomo sedän luota, mutta tämä ei
sittenkään heti mennyt levolle, vaan luki ja lauleskeli vielä kauvan
aikaa sen jälkeen itsekseen. Seuraus siitä oli, että sekä hän että Chloe
täti heti kuulivat Elisan naputuksen ja lähenivät kummastuneina
ikkunaa.
"Mitähän ihmeitä nyt on tapahtunut", huusi Chloe havaitessaan Elisan
ikkunan takana. "Laske hänet sisään, ukkoseni", lisäsi hän, mutta
samassa jo pakolainen astuikin tupaan.
"Taivas varjelkoon! Mikä Teitä vaivaa, oletteko sairas", päivitteli
Chloe nähdessään Elisan kalpeat kasvot ja palavat silmät. "Ihan Te

säikäytätte minut pahan päiväsesti." Ja Chloen mustat silmät pyörivät
hämmästyksestä.
Elisa kertoi lyhyesti ja kiireesti kaikki, mitä oli sinä iltana kuullut,
isäntänsä päätöksen, emäntänsä rukoukset palvelijansa puolesta, herra
Haleyn tulon seuraavana päivänä.
Kuuntelijat olivat tuskin käsittää ja uskoa näin hämmästyttäviä uutisia.
Tuomo setä seisoi siinä ojennetuin käsin ja tuijottavin silmin, kunnes
vihdoin aivan kuin hervottomana vajosi tuoliin ja painoi päätään
polviaan vasten.
"Jumala armahtakoon meitä", huokasi Chloe. "Mitä ukkoni sitten on
tehnyt, koska isäntä voi kohdella häntä tällä tavalla?"
"Ei mitään, ei kerrassaan mitään", vakuutti Elisa, "mutta isäntä sanoi
olevansa sellaisessa rahanpulassa, että joko Tuomo ja minun Harryni
olivat myytävät, tahi koko kartano ja kaikki muut... Mutta minä en voi
ajatella lastani tuon miehen käsissä ja siksi pakenen. Jos erehdyn tässä,
on Jumala sen minulle anteeksi antava, mutta en voi toisin tehdä."
"Sinun pitää mennä mukaan, ukko", sanoi nyt Chloe kiihkeästi. "Aiotko
todella odottaa siksi, että vievät sinut alas virtaa myöten sinne, missä
orjia tapetaan joukottain nälkään ja ylen raskaaseen työhön. Vielä on
aikaa. Riennä nyt! Minä panen kalusi kokoon."
Tuomo setä kohotti päätään hitaasti ja sanoi tyynesti, vaikka samassa
surullisesti: "En minä aio lähteä. Elisan paon pidän luonnollisena; sitä
en millään ehdolla tahdo estää. Mutta kuulithan sinä, mitä äsken
kerrottiin, että joko minä tahi kaikki muut kartanossa ovat myytävät.
Miksi en silloin uhraisi itseäni. Isäntäni on aina tarvitessa löytänyt
minut paikaltani; en ole vielä koskaan hänen luottamustansa pettänyt,
enkä aio sitä vast'edeskään tehdä. Isäntää ei saa moittia, kyllä hän pitää
huolta sinusta ja noista pikku-raukoista."
Hän kääntyi vuodetta kohti, missä pienet villapäät rauhaisasti
nukkuivat. Mutta tämä näky teki lopun hänen tehdystä tyyneydestään.

Hän kätki päänsä suuriin käsiinsä ja nyyhkytykset, jotka panivat koko
ruumiin väräjämään, täyttivät tuvan.
Viimein sanoi Elisa matalalla äänellä: "Aika rientää, minun on
lähteminen. Koettakaa saada sanaa miehelleni ja tervehtikää häntä.
Kertokaa hänelle paostani ja että koetan päästä Kanadaan. Kun hänet
viimeiseksi tapasin, en voinut aavistaakkaan tällaisia... Ja sanokaa
myöskin hänelle, että jos emme enää tässä elämässä tapaisi
toisiamme" ..... ääni petti, eikä hän voinut jatkaa. Hän kääntyi oveen
päin ja sai viimein itkusta tukahdetulla äänellä kuiskatuksi: "sanokaa,
että hän aina elää, niin että kohtaamme toisemme taivaassa."
Sitten hän katosi pimeään yöhön.

III.
Ei voi kuvitella onnettomampaa ja säälittävämpää henkilöä, kuin Elisa,
kun hän kulki kylmänä talviyönä outoa tulevaisuutta kohti kalvava
tunne rinnassaan. Kaikki hänen ajatuksensa olivat sekaisin. Hän näki
kuin unissa tutut paikat, puut, laaksot, niityt ja