Tuomio | Page 8

saaren taa ... karjan kellot kalkattavat, vasikat ynyy...?
AILI. Pyyhkien silmi??n. Is? parka...
HANNA. H?n koetti kyll? taistella sit? vastaan. H?n piti sit? heikkoutena ja soimasi siit? itse??n. Se oli h?nest? miehuuttomuutta tuollainen koti-ik?v?--niinkuin h?n olisi tunnustanut itsens? voitetuksi. Sent?hden h?n kai kerrankin peruutti pyynt?ns?, etten veisi h?nt? h?nen kuoltuaan kotimaahan.
AILI. Ettet...?--mutta mikset?
HANNA. Ei ollut en?? muka v?li? sill?, miss? semmoinen raukka kuin h?n kuoltuaan makaa.
AILI. Semmoinen raukka kuin h?n...
HANNA. Ei ansainnut h?n muka p??st? is?nmaahansa el?v?n? eik? kuolleena.
YRJ?. Ettei h?n olisi ansainnut? Is?!
HANNA. Ainoastaan silloin t?ll?in onnistui minun viime aikoina saada h?net t?st? masennuksesta nostetuksi. Silloin ei h?n taas n?hnyt mit??n esteit? is?nmaan asian pikaiselle voitolle. H?n oli varmasti vakuutettu siit?, ett? t??ll?, ett? Ven?j?ll?, ett? koko maailmassa pian t?ytyy tapahtua jotakin, joka muuttaa kaikki ... ?siell?, kaikkialla on semmoinen pinnistys, puristus kuin meren j??ss? ... yht'?kki? se murtautuu, kohoaa, murskaa, hautaa alleen.?
On tehnyt sanainsa mukaisia liikkeit?.
YRJ?. On tehnyt vaistomaisesti samat liikkeet. Kohoo--murskaa--mit? h?n tarkoitti?
HANNA. Tuskin h?n tiesi sit? itsek??n. Se oli kai vain semmoista tunnetta, toivoa, tarvetta edes joskus uskoa johonkin, lohduttaa itse??n jollakin. Silloin kulki h?n kuin onnellisessa huumeessa. H?nen optimismillaan ei ollut mit??n rajoja. ?Nuoriso on jatkava meid?n ty?t?mme, Hanna! Aili ja Yrj? ja ne muut--min? n?in erotessamme sen heid?n silmist??n, ett? he lupasivat sen tehd?. Meid?n asiamme on hyviss? k?siss?, Hanna.?
AILI. Katkerasti. Lupasivat, niin--mutta eiv?t ole mit??n voineet.
YRJ?. Samoin. Ei mit??n en??.
HANNA. Er??n? y?n?--en tied? oliko h?n valveillaan, vai kulkiko unessa--kuulin h?nen puhuvan niinkuin nuorisolle, oppilailleen: ?Elk?? taipuko, elk?? antako hiuskarvankaan vertaa my?ten, elk?? v?istyk? tuumaakaan, seisokaa rinta rintaa vasten, nuoret sankarit Termopyleen! Voitto on meid?n!?
AILI. Juuri niinkuin...
Osoittaen kuvaa.
HANNA. Juuri niinkuin silloin, kun h?n tuossa, v?h?? ennen l?ht???n, noin puhui oppilailleen, korkealla p??, rystyt p?yt?? vasten, niinkuin h?nen tapansa oli.
YRJ?. Is? unohti Efialteet.
HANNA. H?n muisti ne huomenna taas. Joka postihan niist? toi uusia tietoja. Tietoja yh? lis??ntyv?st? eripuraisuudesta, hajaannuksesta, luisumisesta, turmeluksesta, ilmiannoista ja petoksista--ne olivat kaikista pahinta myrkky? h?nen mielelleen ja terveydelleen.
AILI. Ei olisi meid?n pit?nyt kirjoittaa niin tarkkaan siit? kaikesta.
HANNA. Yht?kki?, kuin pinnistyksest? laueten. Lapset!--te ette saa tuomita is??!
YRJ?. Mek??
AILI. Mist??
HANNA. H?n koetti--h?n koetti, mutta n?ht?v?sti h?n ei en?? jaksanut ... t?ytyyh?n teid?n saada se kuitenkin tiet??... Suurella ponnistuksella, taistellen liikutustaan vastaan. Is? ... is? p??tti itse p?iv?ns?.
AILI. Mit? sin? sanot, ?iti?
YRJ?. Is??
HANNA. Niin.
Hetken ??nett?myys.
YRJ?. Hiljaa. Kuinka se tapahtui?
HANNA. H?n ampui.
YRJ? ja AILI. Ampui?
Pitempi vaitiolo.
HANNA. Onko t??ll? ehk? viime aikoina tapahtunut jotakin tavallista enemm?n mielt? j?rkytt?v??? Jotakin, joka olisi saanut h?ness? ep?toivon ja pahan mielen pisaran vuotamaan yli?
AILI. En tied? mit??n erityist? siihen aikaan. Mutta tuskinhan on ollut sit? p?iv??, ettei jokin uusi h?pe? olisi saanut poskia punastumaan.
HANNA. Kysyn siksi, ett? h?n oli saanut useita kirjeit? sin? p?iv?n?. H?n oli itse noutanut ne poliisikamarista. Mutta ehkette tahdo...
AILI. Tarttuen ?iti??n k?teen. Ei, ei, kerro nyt vain, jos itse jaksat.
HANNA. Peitt?? hetkeksi silm?ns? toisella k?dell?, kuuluvasti, liikutuksella.
Oli niin surkeata meid?n eromme. Palattuaan poliisikamarista sulkeutui h?n ensin huoneeseensa, tuli sitten luokseni, niinkuin olisi aikonut puhua jotakin kanssani, mutta keskeytti itsens?, enk? min?k??n tullut kysyneeksi, mit? h?nell? mahdollisesti olisi ollut syd?mell??n, kun h?n usein teki noin. H?n nousi ja meni takaisin huoneeseensa, mutta tuli sielt? melkein samassa, puki kiireesti ja ik??nkuin vihaisin liikkein, niinkuin h?nen tapansa v?list? oli, palttoon ylleen ja meni. N?in ikkunasta, ett? h?n meni kadun poikki postilaatikolle ja pisti siihen kirjeen. Se oli suuri keltainen kuori.
Hetken kuluttua h?n taas palasi. H?n hengitti raskaasti, oli aivan kalpea ja vapisi. ?Sinun t?ytyy panna pitk?ksesi?, sanoin min?. ?Min? panenkin?, sanoi h?n s?vyis?sti, melkein avuttomasti, ?mutta anna minulle ensin tupakkaa.?
AILI. Mit?, ?iti?
HANNA. Tupakkaa; h?n oli p??tt?nyt heitt?? pois polttamisen ja j?tt?nyt tupakkansa minun talteeni, ett? antaisin h?nelle vain suurimmassa tuskassa. Katsoin, ett? minun piti nyt niinkuin ainakin ensin vastustaa. ?Etk? nyt taas ole heikko, seh?n on pahinta myrkky? sinun terveydellesi?, sanoin. Mutta silloin h?n sai kuin jonkinlaisen hermokohtauksen.--?Heikko! heikko!? kuohahti h?n. ?Tietysti, min? olen heikko, seh?n on selv?, ett? min? olen heikko ja sin?, vain sin? olet luja! Mutta siit? huolimatta sanon min?, ett? t?st? p?iv?st? on sinun holhoustoimesi lopussa. Min? teen itseni kanssa juuri niinkuin itse tahdon!?--?Enh?n min? suinkaan ole pyrkinyt sinun holhoojaksesi, itseh?n sin? pyysit?, sanoin min?.--?Sinulla ei ole mit??n sanomista, vaikka min? myrkytt?isin itseni.?--?Myrkyt? sitten!? sanoin min? ja annoin h?nelle kotelonsa. H?n ei ottanut sit?, vaan nousi ja meni huoneeseensa. Ovella h?n viel? k??ntyi ja virkkoi: ?Mit? se sinua liikuttaa, olenko min? heikko, kunhan sin? olet luja.? H?nen kasvoillaan oli ilme, joka kyll? minua v?h?n vavahdutti. Mutta kun h?n joskus ennenkin oli sill? tavalla ... ja kun ajattelin, ett? h?n ehk? rauhoittuisi paremmin, jos poistuisin, niin pist?ysin kaupungille. Kun sielt? palasin, oli se tapahtunut.--
Kun nyt vain tiet?isin, ettette ole pettyneet is?st?. Seh?n kyll? tavallaan oli heikkoutta, sit? tullaan siksi sanomaan--siit? riemuitsemaan, mutta kun ajattelee...
YRJ?. Is? on minulle t?m?n j?lkeen viel? suurempi kuin oli ennen.
AILI. Ei se ole heikkoutta, ?iti, kun uskaltaa kuolla.
HANNA. Niin! Eik? totta? Kun el?m? on menett?nyt kaiken merkityksens?--kun on niinkuin is? pannut kaiken palavan sielunsa,