Tristan ja Isolde | Page 9

ettei ainoakaan silm? sit? n?e eik? kenenk??n huulet sit? l?hesty. Mutta kun tulee h??y? ja se hetki, jolloin aviopuolisot j?tet??n kahden, niin kaada t?m? yrttiviini maljakkoon ja tarjoa se kuningas Markille ja tytt?relleni Isoldelle, jotta he tyhjent?isiv?t sen yhdess?. Pid? huolta, tytt?reni, siit?, ett? he ja ainoastaan he saavat nauttia t?t? juomaa. Sill? sellainen on sen voima, ett? ne, jotka yhdess? juovat siit?, tulevat rakastamaan toisiaan kaikilla aisteillaan, kaikella sielullaan ja mielell??n, aina ja ikuisesti, el?m?ss? ja kuolemassa."
Ja Brangien lupasi tehd? niinkuin kuningatar oli h?nen k?skenyt.
Laiva kynti syv?lt? aaltoja kuljettaen Isoldea kohti kaukorantaa. Mutta mit? enemm?n h?n et??ntyi Irlannin maasta, sit? surullisemmin h?n huokaili ja itki. Istuen teltassaan kamarineitseens? Brangienin kanssa h?n muisteli synnyinmaataan ja itki. Minne kuljettivatkaan nuo muukalaiset h?nt?? Kenen luo? Kohti millaista kohtaloa? Kun Tristan l?hestyi h?nt? ja tahtoi rauhoittaa h?nt? lempeill? sanoilla, suuttui h?n. ja ty?nsi h?net luotaan, ja viha kouristi h?nen syd?nt??n. H?n, ry?st?j?, Morholtin murhaaja, oli tullut, oli temmannut h?net kavaluudella pois ?idilt??n ja synnyinmaaltaan; eik? ollut edes suvainnut pit?? h?nt? itse; ja nyt kuljetti h?n h?nt? niinkuin saalista yli aaltojen vihollisen maahan. "Minua onnetonta raukkaa", vaikeroi h?n, "kirottu olkoon meri, joka minua kantaa. Mieluummin olisin tahtonut kuolla syntym?maassani, kuin el?? siell? et??ll?!..." Er??n? p?iv?n? tuulet tyyntyiv?t kokonaan ja purjeet riippuivat veltoissa laskoksissa pitkin mastoja. Tristan antoi ankkuroida er??n saaren rantaan, ja kyll?stynein? ainaiseen meren n?k??n l?htiv?t nuo sata Cornwallin ritaria ja merimiehet maihin jaloittelemaan. Ainoastaan Isolde j?i laivaan pienen palvelijaneidon kanssa. Tristan tuli kuningattaren luo ja koetti rauhoittaa h?nen syd?nt??n. Kun aurinko heloitti kuumasti ja heid?n oli jano, pyysiv?t he juomista. Tytt?nen etsi kauan l?yt??kseen jotakin juomaa, kunnes h?n vihdoin keksi sen pullon, jonka Isolden ?iti oli uskonut Brangienin haltuun. "Olen l?yt?nyt viini?!" huusi h?n heille. Ei, mit??n viini? se ei ollut: se oli intohimoa, katkeran suloista riemua ja loputonta tuskaa, kuoleman onnea. Tytt?nen t?ytti suuren pikarin ja ojensi sen valtiattarelleen. H?n joi pitkin siemauksin ja antoi sen sitten Tristanille, joka tyhjensi sen.
Juuri t?ll? hetkell? astui Brangien sis??n ja n?ki miten he ??nett?min? tuijottivat toisiinsa, ik??nkuin lumottuina. H?n n?ki heid?n edess??n melkein tyhj?n ruukun ja pikarin. H?n otti viiniastian, riensi laivan per??n ja viskasi sen kauas aaltoihin valittaen:
"Voi minua onnetonta! Kirottu olkoon se p?iv?, jona synnyin, ja kirottu se p?iv?, jona nousin t?lle laivalle! Isolde, rakas yst?v?, ja te, Tristan, olette juoneet itsellenne kuoleman!"
Uudelleen kiiti laiva levitetyin purjein kohti Tintagelia. Mutta Tristanista tuntui, kuin olisi monivuotinen piikkik?ynn?s upottanut juurensa h?nen syd?nvereens?; sen oat olivat tuskaisen-ter?v?t, sen kukat huumaavan-tuoksuvat, ja v?kev?ll? syleilyll??n se sitoi h?nen ruumiinsa ja kaikki h?nen ajatuksensa ja himonsa Isolden ihanaan ruumiiseen. H?n ajatteli: "Oi Andret, Denoalin, Guenelon ja Gondoine, te kavalat konnat, jotka syytitte minua siit?, ett? muka tavoittelin itselleni kuningas Markin maata, min? olen paljon kurjempi viel?, mutta h?nen maataan en himoitse! Oi armas eno, joka minua orpoa rakastit jo ennenkuin edes tunsit minussa sisaresi Valkokukan veren, sin?, joka niin hell?sti itkit minua kantaissasi minua k?sivarsillasi airottomaan ja purjeettomaan purteen, armas eno, miksi et jo ensim?isen? p?iv?n? ajanut luotasi harhailevaa lasta, joka oli saapunut pett??kseen sinut! Voi, mihin ajatukseni minut johtavatkaan? Isolde on puolisosi ja min? poikasi. Isolde on puolisosi, eik? voi sinua rakastaa."
Isolde rakasti Tristania. Ja kuitenkin tahtoi h?n vihata h?nt?: eik? h?n ollut halpamaisesti hylj?nnyt h?nt?? H?n tahtoi vihata h?nt? eik? voinut, ja t?m? hellyys h?nen syd?mess??n oli h?nelle viel? tuskallisempi kuin viha.
Brangien piti heit? silm?ll? suurella syd?menahdistuksella; h?n oli viel? levottomampi, sill? h?n yksin tiesi, mink? pahan h?n oli matkaansaattanut. Kaksi p?iv?? h?n heit? vartioi salaa: n?ki, miten he ty?nsiv?t luotaan kaiken ruoan, kaiken juoman ja ravinnon, etsiv?t toisiaan niinkuin sokeat, jotka hapuillen pyrkiv?t toisiaan kohti; onnettomia olivat he, kun he yksin ik?viss??n riutuivat, ja viel? onnettomampia, kun he olivat yhdess? pid?tetyn tunnustuksen kauhusta v?risten.
Kolmantena p?iv?n?, kun Tristan l?hestyi sit? telttaa laivankannella, jossa Isolde istui, ja Isolde n?ki h?nen tulevan, pyysi h?n n?yr?sti:
"Astukaa sis??n, herra."
"Kuningatar", sanoi Tristan, "mink?t?hden nimit?tte minua herraksi? Olenhan p?invastoin teid?n l??nitysmiehenne ja teid?n vasallinne, jonka tulee kunnioittaa, palvella ja rakastaa teit? kuningattarenaan ja valtarouvanaan?"
Isolde vastasi:
"Ei niin, sin? tied?t, ett? sin? olet minun herrani ja mestarini. Sin? tied?t, ett? sinun voimasi vallitsee minua ja ett? olen sinun orjasi. Voi, miksi virvoittelinkaan eloon haavoittuneen laulajan! Miksi en antanut hirvi?n tappajan menehty? r?meik?n ruohoihin! Miksi en suunnannut h?nen syd?meens? jo kohotetun miekkani iskua, kun h?n turvattomana kylvyss? virui! Voi minua raukkaa, en tiennyt silloin sit?, mit? nyt tied?n!"
"Isolde, mit? tied?tte siis nyt? Mik? teit? siis vaivaa?"
"Oh, kaikki, mit? tied?n, vaivaa minua, ja kaikki, mit? n?en. Taivas vaivaa minua ja t?m? meri ja oma ruumiini ja koko el?m?ni."
H?n laski k?tens? Tristanin olkap??lle; kyyneleet himmensiv?t h?nen silm?ins? s?dehtelyn, h?nen huulensa vapisivat. Tristan kysyi toistamiseen:
"Yst?v?, mik? teit? siis vaivaa?"
H?n vastasi:
"Rakkauteni teihin." Silloin Tristan painoi huulensa h?nen huulilleen.
Mutta heid?n n?in ensi kertaa nauttiessaan rakkauden riemua Brangien, joka v?ijyi heit?, p??sti suuren huudon ja k?sivarret lev?ll??n, kasvot kyyneliss? kylpien heitt?ytyi heid?n jalkoihinsa:
"Onnettomat, pys?htyk?? ja palatkaa tielt?nne, jos viel? voitte! Mutta