Totta ja leikkiä | Page 9

ja valoisan kirkon kohoavan, jonka h?n saisi vihki? seurakuntansa hartauspaikaksi. Ei h?n muuta pyyt?nyt el?m?lt?, vanha rovasti. Usein h?n puhui siit? uudesta kirkosta, mutta k?yh? oli seurakunta eik? ollut ket??n tuon toimen alkuunpanijaksi.
Silloin se selveni Kolin Kallelle, ett? h?n sen kirkon viel? rakentaa. Kolin Kalleksi h?nt? sanottiin siksi, ett? h?n oleskeli suurimman osan ajastaan Kolilla, jonka rinteelle h?n oli rakentanut pienen hirsimajan itselleen. Siell? h?n teki kaikenlaista puuty?t? juuri sen verran ett? hengiss? pysyi, mutta ei ruvennut toisen rengiksi. Joutoaikansa, jota oli runsaasti, h?n vietti Kolia kierrelless?. Siell? h?n istuskeli kivill? tai loikoi sammalilla ja uneksi kummia unia siit? uudesta kirkosta. Ei tainnut olla vallan t?ysij?rkinen se Kolin Kalle. Niin ihmiset kuiskailivat.
H?n n?ki vallan selv??n millainen se oli oleva se kirkko. Kuningas Salomo oli tuottanut seetripuita Libanonilta temppelikseen Morian vuorella, ja rovasti oli sanonut ett? ne olivat jotain hongan tapaisia ne seetripuut. Se oli viisas kuningas se Salomo, joka ymm?rsi kuinka temppeli oli rakennettava. Hongista oli t?m?kin kirkko rakennettava ja Kolin rinteell? sen piti seist?. Liek? ollut Morian vuori korkeampi Kolia? Tuskin. Kolille vedet??n punaisia honkia, vanhoja tervashonkia, ja niist? tehd??n sein?t. Ja valkoisesta koivusta h?n veist?? kaksi kerubimia, niinkuin oli ollut Salomonkin temppeliss?. Toinen asetetaan p??oven yl?puolelle, toinen saarnastuolin yl?puolelle siivet lev?ll??n. Ja punertavaa lepp?? se oli itse saarnastuolikin ja siin? leve? reunus, johon oli veistetty pihlajan lehti? ja riippuvia pihlajanmarjaterttuja -- -- -- Lepp?puuta oli alttarikin, sit? oli hyv? veist?? vaikka mink?laisiksi kukiksi ja lehdiksi. Semmoista se kai oli ollut Salomonkin temppeliss? -- -- -- H?n n?ki sen kirkon ihan selv?n? tuossa Kolin rinteell?.
Vihdoin se k?vi niin pakoittavaksi tuo temppelin unelma, ettei h?n jaksanut sit? kest??, vaan meni ja kertoi vanhalle rovastille, kuinka h?n oli sit? asiaa ajatellut. Vanha rovasti kuunteli mietteiss??n ja arveli ett? ehk? se oli Jumalan vastaus h?nen rukouksiinsa. Ja sitten h?n kirjoitti sukulaiselleen kamarineuvokselle Helsinkiin, ja syksyll? vietiin Kolin Kalle p??kaupunkiin oppimaan rakennustaidetta.
Kamarineuvos oli taiteenharrastaja, ja kamarineuvoksen rouva puhui ranskaa aivan sujuvasti, ja molemmat he olivat jo kauan katselleet, mist? l?yt?isiv?t k?yh?n neron, jota voisi auttaa eteenp?in t?ss? pahassa maailmassa, koska heill? itsell??n ei ollut yht??n lasta. Kolin Kalle tuli kuin lahjana taivaasta.
Kamarineuvos toimitti h?nelle heti parhaat piirustuksen ja rakennustaiteen opettajat, kamarineuvoksen rouva rupesi antamaan h?nelle ruotsin ja ranskan tunteja, ja yhdess? he m??r?siv?t h?nelle nimeksi Karl Collin.
Ja kumman nopeasti h?n edistyi tuo uusi Karl Collin. Tutustuin h?neen heti h?nen tultuaan Helsinkiin ja usein k?velimme yhdess? puhellen h?nen t?ist??n. Ensi alussa kun Kolin Kalle viel? oli voimakkaampi kuin Karl Collin, h?n yht? mittaa puhui siit? kirkostaan, jonka h?n kerran aikoi rakentaa punaisista hongista Kolin rinteelle, mutta sivistyksen edistyess? uudet kuvat alkoivat ty?nt?? entiset syrj??n, ja h?n puhui siit? yh? harvemmin.
Sitten kahden vuoden kuluttua tuli h?nen "suuri p?iv?ns?", kun Ateneumin salissa oli n?ytteill? piirroksia, puuveistoksia, kipsiveistoksia, rakennusluonnoksia y. m., joitten kaikkien reunassa oli nimi Karl Collin. H?n oli nero. Sen sanoivat kaikki arvostelijat ja sen my?nsi kamarineuvoskin, vaikka h?n vaatimattomasti vastusteli liiallista kiitosta.
"Tjaa", kuulin h?nen sanovan, "t?ytyyh?n my?nt??, ett? h?n on nero. Olen hyvin iloinen, ett? olen voinut tehd? jotain. -- Tjaa -- -- noissa piirustuksissa on perspektiivi? ja -- hm -- jonkunmoista groteskia huumoria -- clair-obscure on varsin hyv? -- -- mutta --" (h?n tirkisti tarkkaan toisella silm?ll??n) -- "tjaa -- niist? puuttuu viel? eleganssia -- ne ovat -- hm -- ehk? hiukan karkeita. Mutta sen saamme kyll? h?vi?m??n Parisissa."
H?n teki sorean liikkeen vasemmalla k?dell??n ja min? ymm?rsin ett? Kalle l?hetett?isiin Pariisiin. Tietysti. Seh?n on selv? ja tunnustettu asia ett? suomalaisen taiteen tulee hakea mallinsa ja henkens? ravinnon Pariisista. Suomalais-ugrilainen henki sulautuu niin omituisen helposti gallialaiseen henkeen ja ranskalaiset kulttuurikukat soveltuvat niin hyvin istutettaviksi meid?n maaper??n. Verraten v?h?ss? ajassa ne sitten t??ll? saavuttavat vallan kodinomaisen tuoksun.
Tapasin Kallen iltaa ennen h?nen l?ht???n.
"Kuulkaa", sanoi h?n ?kki?, "minusta tuntuu melkein kuin tekisi mieleni Kolille eik? Pariisiin."
"Kuinka niin?" kysyin.
"En ymm?rr?, mitenk? se tuntuu niin kummalta. Jos vanha rovasti sattuu kuolemaan, ennenkuin min? enn?t?n sen kirkon rakentaa. -- -- Se olisi ensin pit?nyt saada valmiiksi. -- -- Se on melkein unohtunut -- -- --"
"No, eih?n se nyt sent??n unohtune -- -- --"
"Kun on niin paljon muuta muistettavaa -- -- -- mutta samapa se, vaikka unohtuukin! Opin kai siell? Parisissa rakentamaan toisen ja paremman."
Ja huolettomalla heilahduksella h?n nosti lakkiaan hyv?stiksi.
* * * * *
Sitten kahden vuoden per?st? h?n palasi Parisista. K?velin Esplanaadilla toukokuun lopulla, kun et??lt? huomasin ulkomaalaiseen tyyliin puetun herran l?hestyv?n. H?n heilutti keppi??n hiukan huomiota her?tt?v?ll? tavalla, housunlahkeet olivat yl?s k??rityt, vaikka nyt oli tuhkakuiva kadulla, kaulassa h?nell? oli kahdeksan senttimetri? korkea kaulus ja sen ymp?ri j?ttil?iskravatti. En katsonut h?nt? sen enemp??, mutta ?kki? kuulin tutun ??nen huudahtavan:
"Ah -- tek? siin??!"
Ja Kolin Kalle seisoi ihka el?v?n? edess?ni nostaen muodikasta, vaaleata hattuaan. Katseeni mahtoi ilmaista h?mm?stykseni, sill? h?n puhkesi iloiseen nauruun. Samassa putosi my?skin pince-nez pois h?nen nen?lt??n, joka n?ht?v?sti oli ainoa, mik? ei ollut v?h??k??n muuttanut muotoaan Parisissa, vaan pyrki yht? itsep?isesti kuin ennenkin kohti ilmoja, eik? tahtonut