Torquato Tasso | Page 2

saa ruhtinasten maineen-, vallanhimo, ja silloin ?ly hieno, joustava, kuin ainoastaan viisaan miehen on, meit' opettaa, ei harhaan meit? vie.
LEONORA. Ja t?m?n vakaan keskustelun j?lkeen suo tyynen virkistyksen korvalle ja syd?melle s?keet runoilijan, jok' armaat, nuoret tunteet el?m??n viritt?? sielussamme lempein soinnuin. Maat laajat vallitsee sun ylh? henkes, mun aina mieluisinta viipy? on runouden saaren lehdikoissa.
PRINSESSA. Se kaunis maa, on mulle kerrottu ja uskoteltu, parhaiten vain myrtin saa kasvamaan. Ja vaikka runottaret on lukuisat, niin harvoin etsit??n heist' yst?v?? ja leikki toveria, vaan mieluumpi ois n?hd? runoilijaa, jok' karttain pakenevan n?ytt?? meit? ja jotain etsiv?n, jot' emme me, ja ehkei h?nk??n itse t?ysin tunne. Ois silloin hupaisaa, jos meid?t kohtais h?n hetkell' oikealla, meiss? huomais ihastuin aartehensa, jota etsi h?n kauan turhaan maat ja mantereet.
LEONORA. En pilastasi pahastua voi; sen k?rki sattuu tosin, mutt' ei syv??n. M? miehen ansioille arvon suon, ja teen my?s Tassolle vain oikeutta. Pois n?ilt? mailta kaipaa katseensa; ja korvans' yhteissoinnut luonnon kuulee, mit' t?rjoo aikakirjat, el?m?, h?n kohta siihen kiintyy syd?mell??n: h?n hajallisen kokoo mieless??n, tunteellaan elottoman el?v?itt??. H?n usein halveksitun koroittaa, mi ennen arvon sai, sen tyhj?ks n?ytt??. T??n taikapiirin haltijana k?y tuo kumma mies, ja kanssaan kulkemaan meit' innostaa ja aatoksemme kietoo: h?n l?hestyinkin meist? kauas j??, h?n n?ytt?? meit? katsovan ja n?kee vain henki-ilmestyksen sijallamme.
PRINSESSA. S? hell?varoin kuvaat runoilijan, unelmain hentoin mailla kulkevan. Vaan my?skin todellisuus h?nen mielt??n, ma luulen, voimakkaasti kiinnitt??. Ne kauniit laulut, jotka siell? t??ll? n?emme puihin kiinnitettyin?, --kuin kulta-omenat Hesperian uuden ne tuoksuu,--mielest?s ne eik? ole hedelm?t jalot tosi-rakkauden?
LEONORA. My?s mua vieh?tt?? nuo kauniit lehdet. Vain yht? kuvaa mielin rikkahin h?n aina ihannoipi lauluissansa. H?n t?htein kirkkahasen kunniaan sen ylent??, sen eess? kumartuu kuin taivaan pilvein p??ll? enkelit; h?n niittyin hiljaisuudessa sit' etsii ja seppeleiksi sitoo kukkaset. Kun rakastettu poistuu, pyh?n hohteen saa polku, jalan kauniin koskettama. Kuin satakieli lehv?in peitossa h?n lemmensairaan rinnan valitusta saa lehdot, ilmat soimaan sulont?ytt?: tuo tuska, kaiho sointuva, ei k?y se ohi korvan,--syd?meen se koskee.
PRINSESSA. Ja ihannoimansa jos tuo h?n ilmi, h?n sille antaa nimen Leonora.
LEONORA. Se nimi sinun on, kuin minunkin. Ma pahastuisin, jos se toinen ois. Sen kaksoismerkityksest' iloitsen: niin voi h?n tunteensa sua kohtaan peitt??. Oon tyytyv?inen, ett? minustakin t??n nimen sointu h?nt? muistuttaa. Ei siit? lemmest? nyt puhe ole, mi kokis yksinomaan vallita ja omanansa pit?? yst?v?t? ja kademielin muilta vartioida. Kun ajattelee mielin autuain sun ylevyytt?s h?n, my?s iloitkoon mun keveemm?st? olennostani. Meit' ei h?n rakasta--suo anteeks sana!-- h?n ilmain ??rilt' etsii lempim?ns? ja meid?n nimeemme sen yhdist??. H?n meihin tuntehensa tartuttaa. Me muka rakastamme miest?, vaikka vain korkeinta kanssaan rakastamme.
PRINSESSA. Oot syventynyt t?h?n tieteeseen ja lausut asioita, Leonora, jotk' korvihini vain j?? kaikumaan, ja vaivoin aatoksiini mukautuvat.
LEONORA. Kuin? Platon oppilasko ymm?rt?? ei voisi l?rp?tyst? maallikon! Kai lienen liian paljon erehtynyt, mut tied?n: my?skin totta joukoss' on. Se jalo koulu lempe? ei kuvaa, kuin toiset, lasna hemmoteltuna; h?n nuorukainen on, ja morsiona on h?ll? Psyyke; jumal-neuvostossa h?n j?sen on. H?n rauhaa syd?nten ei h?il?hdellen, petollisna riist?; ei heti kiinny muotoon kauniiseen sen sulon hurmaamana h?n, eik' inho my?s mielt??n t?yt?, kun on hurma poissa.
PRINSESSA. Jo saapuu veljeni! Ei tiet?? saa h?n, mihin taaskin k??ntyi puhelumme; h?n meihin kohdistaisi pilansa, kuin ennen ivasi h?n pukujamme.

TOINEN KOHTAUS.
EDELLISET. ALFONSO.
ALFONSO. En Tassoa, jot' etsin, mist??n l?yd?, en edes t??lt?--teid?n luotannekaan. Te h?nest' ehk? jotain tied?tte?
PRINSESSA. N?in eilen h?nt? v?h?n, t?n??n en.
ALFONSO. On vika vanha h?ness?, ett' yksin h?n mieluimmin on, seuraa paeten. Jos suonkin h?lle, ett? ihmistouhun h?n hylk?? rauhan, vapauden vuoksi ja tarkkaa oman henkens' ??nt? vain, niin tyyty? en en?? voi, kun h?n jo yst?v?inkin seuraa v?lttelee.
LEONORA. Jos erehdy en, moittees, herra, kohta sa ilomielin vaihdat kiitokseen. N?in kaukaa t?n??n h?net kirjoinensa, h?n tauluun kirjoitteli k?ydess??n. H?lt' eilen jonkun vihjauksen sain ja valmiiks siit? arvaan teoksensa. Vain pikkupiirteit? h?n huolittelee, sun suosios, niin kalliin h?nelle, nyt vihdoin arvokkaasti palkitakseen.
ALFONSO. H?n tervetullut olkoon, jos sen tuo, ja vapautta saakoon pitk?ks aikaa. Niin hartahasti seuraan h?nen ty?t??n, niin paljon iloitsen--ja t?ytyykin mun iloita--suurteoksestaan, ett? vain kasvaa k?rsim?tt?myyteni. Ei lopetetuks saa h?n, valmiiks ei, h?n yh? korjaa, vitkaan etenee, taas pys?htyy ja toiveet turhiks tekee: n??n mielipahoin loittonevan ilon, min luulin l?hell? jo olevan.
PRINSESSA. M? kiit?n huolellista kainoutta, joll' eesp?in verkalleen h?n tiet??n k?y. Vain runotarten suosio ne auttaa, niin monet s?keet, lujaan sointuliittoon. Ja pyrkimys vain yks on mieless??n: ett' ehe?ksi runo py?ristyisi. Ei kasata h?n tahdo taruja, jotk' kiehtoin huvittavat, lopulta vain tyhj?in sanain sointuun rauetakseen. Suo h?nen olla, veli! Ajasta ei riipu arvo hyv?n teoksen; ja jott' ois j?lkipolvill' ilo siit?, saa nykyaika itsens' unhoittaa.
ALFONSO. Me kahden, rakas sisar, toimikaamme, kuin yhteis-eduks usein teimme jo. Jos min? intoilen, s? hillitse; ja jos sa laimenet, ma kiihoitan. Niin ehk? h?net pian m??r?ss??n n?emme, hartaan toivehemme mukaan. On silloin is?nmaa ja maailma suurty?t? miehen luomaa h?mm?styv?. Saan mainehesta osan inin?kin ja h?lle el?m? taas avautuu. Ei jalo henki piiriss' ahtaassa voi