Titus Andronicus | Page 8

Sois pitk?in kuukausien kyyneleet? Pois tule; jaamme sinun kanssas surun; Saat siit?, raukka, pienen lohdun murun.
(Menev?t.)

KOLMAS N?YT?S.
Ensimm?inen kohtaus.
Katu Roomassa.
(Senaattoreja, tribuuneja ja oikeudenpalvelijoita tulee, heid?n mukanaan Martius ja Qvintus, jotka sidottuina vied??n teloitettaviksi. Titus kulkee edell?, rukoillen poikainsa puolesta.)
TITUS. Tribuunit, kuulkaa, arvon is?t, kuulkaa! Oi, vanhust' armahtakaa, jonka nuoruus Sodissa kului vaaran-alaisissa, Te rauhan turvissa kun nukuitte! Aatelkaa vertani, jok' eest? Rooman On juossut, valvotuita pakkas-?it?, Karvaita n?it? kyyneleit?, joita On poskieni vanhat rypyt t?ynn?! Oi, poikiani s??lik??: ei heill? Niin sielu ole paatunut kuin luullaan. En poikaa kahtakolmatt' itkenyt, Kun kaatuivat he maineen tanterelle, Mut n?iden puolesta ma tomuun piirr?n (Heitt?ytyy maahan; senaattorit y.m. kulkevat ohi.) Syd?mmen tuskan, sielun vetreet veet. Maan janon kyyneleeni sammuttakoot; Poikaini veri sit? h?pein punaa. Oi, maa, sua runsahammin pisaroillaan N?? kaksi vanhaa rauniota kastaa Kuin kuuroillansa nuori toukokuu. Sua kes?poudilla ma kostutan, Ma kuumin vesin talvilumes sulaan Ja muodollesi iki-kev??n luon, Jos kultapoikaini et verta juo. (Lucius tulee, miekka paljastettuna.) Tribuunit lempe?t, te harmaap??t, Kumotkaa tuomio, oi, vapauttakaa Mun poikani, ja sanoa mun suokaa, Mun, jok' en ole koskaan itkenyt, Ett' teid?t hellytti mun kyyneleeni!
LUCIUS. Oi, kallis is?, turhaan valitat: Sua tribuunit ei kuule, kaikk' on menneet; Kiville suruasi haastelet.
TITUS. Ah, Lucius, veljeis puolesta ma puhun. Tribuunit hyv?t, pyyd?n viel? kerran, --
LUCIUS. Tribuunit ei sua kuule, is? kulta.
TITUS. Se ei tee mit??n; jos mua kuulisivat, Mua eiv?t huomaisi; jos huomaisivat, Mua eiv?t s??lisi; mut minun t?ytyy Puhua, vaikka turhaan, poikain eest?. Siks suruni haastan kiville; Vaikk' eiv?t vastaakaan ne tuskilleni, Paremmat ovat toki tribuuneja: Ne eiv?t puhettani keskeyt?; Kun itken, n?yr?sti ne ottavat Mun kyyneleni vastaan, itkein nekin; Ja arvokas jos heill? vain ois puku, Ei tribuunia heid?n vertaistaan. Kivi pehmyt on kuin vaha, tribuuni Kovempi kive?; on vaiti kivi, Ei ket??n loukkaa, mutta tribuunit Kielell??n ihmisilt? hengen viev?t. (Nousee.) Mut miksi t?ss? seisot, miekka maalla?
LUCIUS. Vapautan kuolemasta veljeni; Siit' yrityksest' ovat tuomarit jo Ikuiseen maanpakoon mun tuominneet.
TITUS. Oi, onnellinen! Seh?n yst?vyytt?! Hupero, etk? huomaa, ett? Rooma Vain er?maa on, t?ynn? tiikereit?? Er??ns? tiiker' etsii; Rooma minut Ja omaiseni ottaa. Onni sulle, N?ist' ahmoista kun p??set maanpakoon! Mut ket? Marcus-veli tuossa tuo!
(Marcus ja Lavinia tulevat.)
MARCUS. Varusta vanhat silm?s itkem??n, Syd?mmes muuten s?rkyy, jalo Titus: Ma vanhuudelles kuolon tuskaa tuon.
TITUS. Se sy?k? minut? Anna mun se n?hd?!
MARCUS. T?? oli tytt?res.
TITUS. On viel?kin.
LUCIUS. Voi mua! T?m? n?k? minut tappaa.
TITUS. Pelokas poika! Nouse, katso h?neen. -- Lavinia, sano, mik? kiron k?si Sun saattoi k?det?nn? is?s eteen? Ken houkkap?? se mereen vett? loi Ja varvun heitti Troian suureen paloon? Suruni t?ys ol' ennen tuloasi, Nyt, niinkuin Niili, rajoissaan ei pysy. -- Hae miekka! Min?i katkon k?teni: Ne Roomaa ovat puoltaneet, mut turhaan; Mua ruokkiessaan tuskaa ruokkineet; Rukoiluun olen nostanut ne suotta; Ja apu niist' on ollut hy?dyt?n. Nyt muut' en palvelusta niilt? pyyd?, Kuin ett? toinen hakkaa toisen pois. Laps, hyv? ettei sulla k?si?: On turhaa k?sin Roomaa palvella.
LUCIUS. Sano, rakas sisko, kuka sinut r??kk?s?
MARCUS. Ah! Voi! Tuo ajatusten armas elin, Jonk oli jokellus niin hurmaavaa, Nyt pikku-kupuh?kist??n on viety, Miss' sointujaan kuin lintu liverteli Ja korvat lumos sulos?velin.
LUCIUS. Ah, sano sitten sin?, ken sen teki.
MARCUS. Tuommoisna h?nen l?ysin; puistossa H?n harhas, piileskellen niinkuin kauris, Jok' auttamattoman on haavan saanut.
TITUS. H?n oli kauriini; ken h?net silpoi, L?i minuun pahemman kuin kuolinhaavan. Nyt luodolla ma seison niinkuin mies, Jok', ymp?rill??n ?rjy meri, n?kee Kuink' aalto aallolt' yh? paisuu kuohu, Odottain vain, ett' ?rj?s hy?kylaine Kitaansa h?net nielee suolaiseen. Tuost' armaat poikaseni kuoloon kulki; Maanpakolaisna tuossa toinen seisoo, Ja veli t?ss? tuskiani itkee. Mut el?m?lleni on haikein isku Lavinia kallis, kalliimp' el?m??ni. -- Jos tuossa asuss' oisin kuvas n?hnyt, Olisin tullut hulluksi; nyt mit?, Kun tuommoisena n?en sun el?v?lt?? Ei k?tt? sulla kuiveeks kyynelten, Ei kielt? ilmi tuomaan, ken sun silpoi. On miehes kuollut; h?nen kuolemastaan Sun veljes syytettyin? my?skin kuolleet. Ah, katso, Marcus! Katso h?nt?, Lucius! Kun veljet mainitsin, niin kyyneltulva Taas posken kostutti, kuin mesikaste Maast' otetun ja surkastuneen liljan.
MARCUS. Sit' itkee kenties, ett? tappoivat He h?nen miehens?; tai kenties sit?, Ett' tiet?? syytt?miksi veljens?.
TITUS. Iloitse: he jos miehes tappoivat, Niin oikeus sen kostanut on heille. -- Ei, ei, niin rumaa ty?t? eiv?t tehneet, Sen siskon suru selv?st' osoittaa. -- Laps rakas, suo mun suulles suukko painaa, Tai anna merkki, miten tuskaas lienn?n. Kaikk' istummeko, set?s, Lucius-veljes, Sin? ja min? l?hteen ymp?rille, Vedest? poskiamme katsellen, Kuink' ovat likaiset, kuin niityt, joihin On inhan liman tulva j?tt?nyt? Ja l?hteeseenk? tuijotamme, kunnes Tuon kirkkaan veden raikas maku muuttuu Karvaista kyynelist? suolaiseksi? Vai k?temmek? katkomme? Tai poikki Puremme kielemme, ja mykin ilmein El?mme inhat loppup?iv?mme? Mit?? Me, joill' on kieli, tuumikaamme Jotakin kurjaa viel? kurjempaa, Ett' ?llistyv?t sit? j?lkipolvet.
LUCIUS. ?l' itke, rakas is?! Tuskillesi, N?et, sisko-parka ??neen nyyhkytt??.
MARCUS. Rauhoitu, serkku! -- Kuivaa silm?s, Titus!
TITUS. Oi, Marcus, Marcus! Hyvin tied?n, veli, Ett' ei sun liinaas kyyneleeni mahdu: Mies-parka, omillas sen kastelit.
LUCIUS. Lavinia rakas, poskesi ma kuivaan.
TITUS. Kas, Marcus, kas! Ma merkkins' ymm?rr?n.