Timon Ateenalainen | Page 5

YLIMYS. Ma pyydän, jalo herra, anteeks suokaa.
TIMON. Sanani saitte; tiedän, ettei muuta Kehua oikein voi, kuin mitä
mielii; Omistani arvaan ystäväini halut; Vakaasti haastan. Kohta teillä
käyn.
KAIKKI YLIMYKSET. Oi, kenpä oisi tervetulleempi!
TIMON. Nää käynnit, teidän varsinkin, on mulle Niin rakkaat, ett' en
saata antaa kyllin. Kuningaskuntia ma ystäville Jaella voisin. --
Alcibiades, Sin' olet sotamies, siis harvoin rikas; Mut hyvin se on
tarpeen; kuolleissa On elatuksesi ja sotakenttä Maatiluksesi.
ALCIBIADES. Aika sottakenttä!
1 YLIMYS. Velassa suuress' ollaan teille.
TIMON. Samoin Minäkin teille.
2 YLIMYS. Ikikiitolliset.
TIMON. Samaten minä. -- Tulta, lisää tulta!
1 YLIMYS. Oleva onni, kunnia ja rikkaus Ain' olkoon osananne, jalo
Timon!
TIMON. Hyväksi ystäville.

(Alcibiades ja ylimykset menevät.)
APEMANTUS. Sitä hommaa! Pään nyökkäystä ja hännän hieputusta!
Nuo koipitemput tokko kulungeitaan Ne kannattavat? Ystävyys on
rapaa; Ei pitäis vilpill' olla jalka vapaa. Nuo kunnon narrit maire kieli
pettää.
TIMON. No, Apemantus, jos et noin ois juro, Niin saisit jotain.
APEMANTUS. Min' en huoli mistään; Jos lahjot minutkin, niin sulla
yhtään Ei soimaajaa, ja syntiin yhä vaivut Niin kauan annat, varon, että
kohta Pois papereilla itsesikin annat. Miks kemut, kestit nuo ja turhat
loistot?
TIMON. Jos noin sa moitit seuraelämää, Niin, totta vieköön, sinusta en
huoli. Hyvästi! Toiste laula toista virttä!
(Menee.)
APEMANTUS. Et tahdo mua kuulla, -- etkä saakaan! Taivaasi suljen.
Kuink' on ihmis-parka Neuvoille, vaan ei mairehelle arka!
(Menee.)

TOINEN NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Huone erään senaattorin talossa. (Senaattori tulee, paperi kädessä.)
SENAATTORI. Tää viisituhat, -- yhdeksän on Varron Ja Isidorin
saatava, -- mun lisäks -- Siis viisikolmatta. -- Näin hurjistella Ja tuhlata!
Ei kestä tuo, ei miten. Jos kultaa kaipaat, mierolt' ota koira Ja Timonille
vie; se poikii kultaa. Jos tahdot ratsustasi kaksikymment' Upeempaa
saada, vie se Timonille, Niin oiti oiva ratsuja se varsoo. Ei vartijata
portilla, ei muuta Kuin muuan hymysuu, mi sisään kutsuu Kaikk'
ohikulkijat. Ei, tää ei kestä; Ei tässä järki varmaa pohjaa keksi. Hoi,

Caphis! Caphis!
(Caphis tulee.)
CAPHIS. Mitä käskette?
SENAATTORI. Käy vaippasi, ja Timonille riennä: Kiristä saatavani;
älä välty, Jos estelee; äl' ällisty, jos sanoo: "Terveiset herralles'" -- näin
heilutellen Kädessään lakkiaan; -- ei, virka hälle, Ett' itse ahtaall' olen;
velkojani Hyvittää täytyy; määräaik' on mennyt, Ja viipy tuo on luoton
multa vienyt; Rakastan häntä, kunnioitan häntä, Mut sormestaan en
päätäni voi antaa; Pikainen tarve on; ei verukkeet, Ei kiertelevät sanat
mua auta, Ei, rahat oiti käteen. Mene matkaan, Ja näytä oikein tuiman
tuimaa naamaa, Kuin karhu ainakin; näet, pelkään, että, Jos joka sulka
omaan pannaan siipeen, Vain alaston on linnunpoika Timon, Vaikk'
ylväs on kuin Phoenix nyt. Pois matkaan!
CAPHIS. Ma menen, herra.
SENAATTORI. Ma menen, herra? Velkakirjat mukaan, Ja hoksaa
päivänmäärä.
CAPHIS. Kyllä.
SENAATTORI. Mene!
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Sali Timonin asunnossa. (Flavius tulee, useita maksulaskuja kädessä.)
FLAVIUS. Ei mielt', ei malttia, vaan aina hurja! Ei tietää tahdo, miten
varat riittää, Ei humun tulvaa hillitä; ei kysy. Mihinkä kaikki menee,
eikä huoli Hakea neuvoa! Ei ole moista Niin hyvää ja niin mieletöntä
toista. Kuin käynee? Hän ei kuule, kunnes tuntee. Luen hälle lain, kun
metsältä hän palaa. Hyi, hyi, hyi, hyi!
(Caphia sekä Isidorin ja Varron palvelijat tulevat.)

CAPHIS. Hei, Varro, hyvää iltaa! Rahaako vaadit?
VARRON PALVELIJA. Sama sun lie toimes!
CAPHIS. Niin on; -- ja sinun, Isidor?
ISIDORIN PALVELIJA. Niin oikein.
CAPHIS. Jos vaan ois rahat kourassa!
VARRON PALVELIJA. Ma varon, --
CAPHIS. Kas, tuossa tulee armollinen herra.
(Timon, Alcibiades ja ylimyksiä tulee.)
TIMON. Nyt syödään, Alcibiades, ja sitten Lähdemme jälleen. --
Minulle? Ja mitä?
CAPHIS. Tää velkakirja, herra. --
TIMON. Velkakirja? Mist' olet?
CAPHIS. Täältä Ateenasta, herra.
TIMON. No, mene hovimestarini luokse.
CAPHIS. Anteeksi, herra: kuukauden jo ajan Lykännyt päiväst' on hän
päivään maksun. Tärkeistä syistä herrani on pakko Omansa vaatia; siis
nöyräst' anoo, Ett', ylevänä tässä niinkuin muussa. Velkanne suoritatte.
TIMON. Ystäväni, Ma pyydän, tule huomenaamulla.
CAPHIS. Ei, herra, --
TIMON. Muista paikkas, ystäväni.
VARRON PALVELIJA. Min' olen Varron mies, --

ISIDORIN PALVELIJA. Ma Isidorin; Pikaista maksua hän nöyräst'
anoo.
CAPHIS. Jos isäntäni puutteen tietäisitte, --
VARRON PALVELIJA. Kuus viikkoa jo maksettaviss' ollut, --
ISIDORIN PALVELIJA. Pois minut laittoi hovimestarinne; Nyt käsky
kääntyä on suoraan teihin.
TIMON. Oi, antakaahan minun hengähtää! -- Edeltä menkää, herrat,
olkaa hyvät; Jälestä oiti tulen. -- (Alcibiades ja ylimykset menevät.)
Tänne, Flavius! Miks näin mua julkiääneen ahdistellaan Sitoumusten
laiminlyömisestä Ja veloist' aikaa maksettavista? Se kunniaani loukkaa.
FLAVIUS. Kuulkaa, herrat. Sopiva nyt ei aika moiseen toimeen. Siks
malttakaatte, ett' on ruokailtu, Jott' ilmoittaa saan hänen armollensa
Syyn viivyntään.
TIMON. Se tehkää, ystävät! -- Hyvästi heitä kestittäköön!
(Menee.)
FLAVIUS. Tänne!
(Menee.) (Apemantus ja narri tulevat.)
CAPHIS. Malttakaa, tuossa tulee narri Apemantuksen kanssa; ehkä
laskemme pikku pilaa heidän kanssaan.
VARRON PALVELIJA. Hirteen koko mies! Hän meitä vain haukkuu.
ISIDORIN PALVELIJA. Rutto sen koiran syököön!
VARRON PALVELIJA. Mitä kuuluu, narri?
APEMANTUS. Puheletko varjosi kanssa?
VARRON PALVELIJA. En puhu sinulle.

APEMANTUS. Et, vaan itsellesi. -- (Narrille.) Tule pois!
ISIDORIN PALVELIJA (Varron palvelijalle). Siinä jo sait narrin
niskoillesi.
APEMANTUS.