Tieni varrella tapaamia 2 | Page 9

miten minulla
on tapana tehdä», sanoi rva S. ja teki sitten selkoa menettelytavastaan,
miten esim. keväisin jokainen taideteos pyyhittiin pehmeällä,
erityisestä kankaasta tehdyllä rievulla, joka käytettäessä rutistettiin
pallon muotoiseksi, miten taulujen kehyksiä varten taas oli erikoiset
tomurätit ja pienet puikot, joiden avulla kaikki niiden koristukset ja
leikkaukset saatiin puhdistettua, miten jokainen taulu senjälkeen
peitettiin verholla, jotta ei kesäaurinko sitä pahentaisi. Tämän
kuultuaan arveli herra Wænerberg, ettei hänellä ollut mitään neuvoja

annettava rva S:lle, mutta pikemmin häneltä opittava.
Tapa millä rva S. puhui näistä käytännöllisistä tehtävistään, oli varsin
mielenkiintoinen. Se osoitti erityistä perehtymistä niihin ja
loppumatonta työiloa. Suurien kevät- ja syyssiivousten aikoina esim.
hän oli liikkeellä aikaisesta aamusta myöhäiseen iltaan, mutta piti sen
kaikkein luonnollisimpana asiana maailmassa. Ei hän ollenkaan
ymmärtänyt sellaisia emäntiä, jotka pitävät parin viikon suursiivousta
niin raskaana, että jo kaipaavat lepoa sen suoritettuaan.
Olin ajatellut olla tunnin tällä retkelläni ja se kasvoi neljäksi, olisi
luultavasti venynyt vieläkin pitemmäksi, ellei myöhäinen tunti olisi
muistuttanut minua kotiin menosta.
»Tulkaa uudestaan aina kun teidän on ikävä hollantilaista huonetta»,
sanoi rva S. hyvästellessäni, koska hän oli havainnut, että vanha
hollantilainen taide minua erittäin oli huvittanut.
Kului kuitenkin aikoja, ennenkuin noudatin tätä ystävällistä kutsua,
sillä huomasin kaikesta, että rva S:n aika oli hyvinkin täpärällä. Oli niin
paljon ihmisiä, jotka kääntyivät hänen puoleensa pyytäen apua ja
kannatusta, oli niin monta laitosta, kuten lasten-, vanhojen- ja sokeiden
koteja y. m. yksinäisten ja sairaiden turvapaikkoja, joiden pystyssä
pysymistä hän tahtoi edistää käymällä niiden kevät- ja syysmyyjäisissä
y. m. tilaisuuksissa.
»Hän osti meiltä aina koko sylillisen harjoja, käydessään», kertoi esim.
Sokeiden kodin johtajatar, »eikä siinä kyllin, vaan hän otti myöskin
selkoa ketkä hoidokeista olivat ne valmistaneet, kävi heitä
puhuttelemassa ja lausui heille rohkaisevia sanoja».
Mutta kun sitten pari hyvää ystävääni myöskin mielellään tahtoi nähdä
Sinebrychoffin taideaarteet, tarjouduin heidän oppaakseen ja tulin
uudestaan siellä käyneeksi. Tämä toinen käynti muodostui jos
mahdollista vieläkin sisältörikkaammaksi ja hauskemmaksi kuin
ensimäinen, se kun antoi tilaisuutta syventymään kaikkiin edellisellä
kerralla saatuihin vaikutelmiin ja taas uudestaan tapaamaan talon
miellyttävän emännän -- vieläpä hänen uskollisen talousapulaisensa

Alman, joka oli eteisessä vastaanottamassa aivan kuten edellisellä
kerrallakin. »Sellainen kuin on emäntä on palvelijakin» sanotaan ja
tässä kodissa se ihan kirjaimellisesti oli toteutunut. Sisäkkö Alma oli
ollut talossa 23 vuotta, keittäjä 27 vuotta ja suorittaneet tehtävänsä yhtä
uskollisesti kuin emäntäkin, tottuneet kaikkiin talon tapoihin, oppineet
kunnioittamaan sen taide-esineitä ja haltijaväen taideharrastusta. Siksi
vallitsikin heidän keskenään mitä täydellisin luottamus ja kiintymys.
Emännän huolet ja surut olivat myöskin talousapulaisten ja sitten taas
päinvastoin. Kun esim. kauppaneuvos Sinebrychoff kuoli ja rouva
pitkät ajat senjälkeen oli surun valtaama ja uneton, valvoi Alma ihan
pyytämättä viereisessä huoneessa ollaksensa aina valmis tulemaan, kun
hänen haltijattarensa vain suinkin kutsui. -- Ja aivan ihmeellisesti hän
osasi liikkua kahvipöydän ympärillä ja valvoa, että kukin aina sai mitä
hän tarvitsi. Kaikki kävi niin hiljaa ja melutta, aivan kuin olisi siinä
ollut henkiolento pitämässä huolta jokaisesta. Vieraanvaraisen tapansa
mukaan oli rva S. nimittäin taaskin antanut kattaa kauniiseen
ruokasaliinsa kahvipöydän ja siinä me istuimme toista tuntia vilkkaasti
keskustellen ja leikkiä laskien.
»Kyllä se sentään on kummallista», sanoi eräs seurueesta, »että vaikka
Helsingissä on tällainen koti ja kokoelma, emme me tavalliset ihmiset
ole tienneet siitä mitään».
»Se on juuri yhtä ihmeellistä, että Helsingissä on näin hauskoja ihmisiä,
joista minä en tähän asti ole tiennyt mitään», vastasi rva S. Se oli hyvin
kohtelias ja lystikäs käänne ja sellaisia hän teki monta. Kun eräs toinen
seurueestamme valitti, että hänen vuosimääriä oli täytynyt elää
pienessä maaseutukaupungissa »Kuopion takana», ja siksi oli jäänyt
niin jälelle kaikilla aloilla, vastasi rouva S., että se päinvastoin mahtoi
olla aivan erinomainen paikka, koska siellä sekä henkisesti että
ruumiillisesti pysyi niin pirteänä. Olin edellisellä käynnilläni
tiedustellut, eikö talon vieraat vahingoittaneet siellä olevia kalliita
kaluja ja kertonut omista ikävistä kokemuksistani: miten ihmiset
mieluimmin istuivat nojatuolien käsinojilla kuin itse istuimilla ja saivat
ne siten irti, miten he jaloillaan kahnasivat pöytien jalkoja ja ristikoita,
joten ne olivat täynnä naarmuja, asettivat kahvikuppejaan soittokoneen
kannelle y. m. Silloin rva S. ei tietänyt sellaisesta mitään, nyt hän sanoi

minua usein muistaneensa tämän kysymyksen johdosta, sillä senjälkeen
kuin suuri yleisö oli ruvennut käymään hänen kokoelmiaan katsomassa,
oli hän ihmeekseen havainnut kuinka huonosti kasvatetut ihmiset tässä
suhteessa olivat. He saapastelivat hänen hienoilla parkettilattioillaan
niin häikäilemättä, että niitä ehtimiseen oli täytynyt kiillottaa, tauluja
katsellessaan he heittäysivät polvilleen vanhoille kallisarvoisille
nojatuoleille ja tarttuivat niiden kullattuihin karmeihin lämpöisin,
hikisin käsin. »Jos olisin mies, en vain koskaan kosisi sellaista tyttöä,
sillä ei hänestä ole talon emännäksi», sanoi hän hyvin vakuuttavasti.
Oli todellakin oikein masentava kuulla, että sen nuoren polven naiset,
joilla oli onni päästä rva S:n kotiin ja hänen opastamanaan katsella
siellä olevia kauneusarvoja, eivät ensinkään ymmärtäneet miten oli
käyttäytyminen. He saattoivat paiskautua istumaan, sillä aikaa kun
emäntä aina itse seisoi taulujaan esittäessään. Ja kuitenkin oli
seisominen hänelle hyvin raskasta senjälkeen kun hän pahasti oli
loukannut jalkansa. Hänen uskollinen Almansa kertoi tästä
tapahtumasta sitten jälestäpäin seuraavasti: Eräänä kesäpäivänä oli rva
S. tapansa mukaan valmistanut puistossaan