Tieni varrella tapaamia 2 | Page 5

Hyvinkään
kirkolle ja päällepäätteeksi hän perusti sinne komean urheilukentän,
jota sittemmin syntynyt Urheiluyhdistys nyt hoitaa. Tällä kentällä
Kolehmainenkin kerran kilpaili ja sai niin paljon ystävällisyyttä
osakseen Minette rouvalta, että hän voittonsa jälkeen olympialaisten
kilpailuissa Antverpenissä heti sähkötti siitä tälle äidilliselle ystävälle,
joka tyytyväisenä sitten kertoi, että hän oli saanut sähkösanoman
»Koolemaiselta». Myöskin Martta Yhdistyksen haaraosaston ja äitien
ompeluseuran rva Donner perusti Hyvinkäälle.
Yleensä hän oli aina toimessa ja hommassa ja aina hänen päässään
liikkui uusia ehdotuksia. Kun hän sitäpaitsi oli tunnettu suuresta
hyväntekeväisyydestään, kulki hänen luonaan aina paljon ihmisiä, joita
kaikkia hän oli ihmeellisen kärsivällinen kuuntelemaan. Näin monta
kertaa hänen nousevan keskellä ateriaansa tulijoita vastaanottamaan.
Kun kerran huomautin tästä, sanoi hän vain hyvin iloisesti: »On niin
monta, joiden täytyy jättää ateriansa siksi, ettei ole mitä syödä. Ei se tee
mitään, jos minä sen joskus jätän kesken, se vain muistuttaa minua
näistä osattomista».
Tavallisesti Minette Donner puolisoineen aina keväisin lähti Europpaan.
Ja niinpä hän tuli olleeksi kaikissa Europan maissa yksinpä Turkissa ja
voitti kaikkialla tuttavia ja sympatiaa. Hänen poissa ollessaan hoiti Lilli
Munck, hänen miellyttävä naimaton sisarensa, joka asui samassa talossa,
lapsia ja kotikomentoa, niin että hän saattoi rauhallisella mielellä jättää
omaisensa joksikin viikoksi. Tietysti hänellä oli paljon kerrottavaa
näiltä matkoiltaan ja joskus hän niistä kirjoittikin jonkun pienen
tuokiokuvan, kuten esim. käynnistään Konstantinopolissa, mutta
kirjoittaminen kuului kuitenkin harvinaisuuksiin.
Minette Donnerista voi ehkä sanoa, kuten on sanottu monesta
muustakin naisesta, että vaikka hänellä oli taipumuksia moneen

suuntaan, niin ei hän antautunut mitään niistä todenteolla kehittämään.
Mutta onhan se kaikkien perheenemäntien ja äitien kohtalo. Heidän
täytyy yhtenään jakaa aikansa ja huomionsa niin monelle eri taholle ja
valvoa että ne, jotka heitä ympäröivät saavat rauhassa työskennellä,
ettei heille itselleen jää sitä keskitystilaisuutta, sitä itseensä
syventymisaikaa ja työrauhaa, jota kaikki luova työ edellyttää. Ja mitä
juuri Donnerien kotiin tulee, oli emännällä siellä tavallista enemmän
hoivattavaa ja huolehdittavaa. Talon isännällä oli edellisestä
naimisestaan lapsia, hänen ensimäinen puolisonsa oli ollut leski ja
tuonut taloon lapsia, ja Minette rouvalla itsellään oli kaksi poikaa ja
tyttönen. Kaikki he kaipasivat hellää johtoa ja äidin ohjaavaa kättä.
Sitten oli hänen puolisollaan kuuluisana tiede- ja valtiomiehenä paljon
edustusvelvollisuuksia ja paljon kansainvälisiä tuttavuuksia, joita koska
tahansa saattoi saapua taloon.
Entä kaikki ne taiteilijat, joita Minette Donner suosi ja avusti. Hän
auttoi meidän nuoria maalarejamme m.m. siten, että hankki heille työtä.
Niinpä hän esim. antoi Juho Rissasen, siihen aikaan kun tämä oli nuori
ja tuntematon, maalata hänen lastensa muotokuvat. _Axel Gallén_
maalasi hänen oman kuvansa ja hänen vanhimman poikansa, tämän
koulupoikana ollessa j.n.e. Se oli yhtämittaista itsensä antamista,
aikansa paloittelemista ja kaikkialla läsnäolemista. Mutta ei suuri koti
pysy kunnossa, ei sen liesi lämpimänä, eikä sen kotihaltijat koossa,
ellei sen keskus ja sielu ole paikallaan, valmiina ottamaan osaa jokaisen
sen jäsenen kohtaloon ja ulotuttamaan tätä huolenpitoaan vielä heidän
ystäviinsä ja vieraisiinsakin.
Se on tavallaan sellaista hiljaista, näkymätöntä työtä, ettei sitä edes
kaikki huomaa ja ymmärrä niinkauan kuin koneisto on käymässä, mutta
perästäpäin sen tuntee aivan liiankin selvästi.
Jokunen kuukausi Minette Donnerin kuoleman jälkeen kävin hänen
kodissaan asialla. Huoneet olivat samat kuin ennenkin, kalut seisoivat
siinä niinikään paikoillaan, mutta kodin elävöittävä henki oli poissa, ja
sanomaton tyhjyys huokui joka nurkasta ja sopesta. Oli kuin jokainen
esine, jokainen taulu ja kasvi olisi kertonut, että se käsi, joka heidät
kerran järjesti, nyt oli kylmennyt, että ystävällinen, lämminsydäminen

Minette rouva, jolla oli ollut sellainen kokoova ja yhdistävä voima, nyt
oli poissa, ainiaaksi poissa.

FANNY SINEBRYCHOFF.
Kahdeksankymmenluvulla tuli Bulevardilla joka aamu vastaani eräs
nuori pariskunta, joka kaikesta päättäen oli aamukävelyllään. Varsinkin
oli nuori rouva hyvin huomiota herättävä suuren kauneutensa ja kevyen
käyntinsä takia. Aivan kuin keijukainen hän siinä astuskeli
ruumiinmukaisessa talvitakissaan ja sirossa samettisessa
kapottihatussaan, jonkatapaiset silloin olivat muodissa.
Kaikki katselivat häntä ja kaikki tiesivät myöskin, että hän oli rva
Fanny Sinebrychoff o. s. Grahn, joka hiljattain oli mennyt naimisiin
nuoren Sinebrychoffin kanssa. Senkin kaikki tiesivät, että hän oli ollut
lupaava näyttelijä, joka yhtäkkiä kaikkien taiteenystävien suureksi
suruksi oli jättänyt uransa juuri silloin, kun sen loistoaika oli vasta
alkamaisillaan. Huhuttiin sitäkin, että herra Sinebrychoffin olisi ollut
maksaminen aika hyvitys teatterille sen johdosta, että hän vei sen
parhaan voiman ennenkuin tämän ja teatterin välinen sitoumus vielä oli
loppuunkulunut.
[Kuva: Fanny Sinebrychoff o. s. Grahn puolisoineen.]
Vuodet vierivät, vanha rva Sinebrychoff kuoli ja nuori pari muutti
kauniista tasakattoisesta huvilastaan Hietalahdentorin varrella hänen
taloonsa Bulevardinkadun päässä, johon myöskin kuuluu tuo ihana
Sinebrychoffin puutarha puistoineen. Päinvastoin kuin mitä muilla
yksityisillä on tapana tehdä, olivat sen haltijat aina antaneet sen olla
avoinna suurelle yleisöllekin. Sinne saattoi kuka tahansa mennä
kävelemään ja oleskelemaan, ruveta istuskelemaan sen sohville ja
tuoleille kirjoineen ja käsitöineen tai antaa katseensa seurata sinertävää
ulappaa saarineen ja kallioineen, joka puiston korkeimmilta kohdilta oli
nähtävissä.
Mutta pelkään, että aniharva niistä, jotka siellä liikkuivat, tulivat

ajatelleeksi miten harvinaisen ihmisystävällisen työn sen omistajat
tekivät antaessaan yksityisen puistonsa näin yleisön käytettäväksi. Eikä
moni sivultakatsoja edes tullut ajatelleeksi, että tämä oli vain yksi haara
vanhan rva Sinebrychoffin kuuluisaa hyväntekeväisyyttä, jota