Tieni varrella tapaamia 2 | Page 7

he vain lohduttivat itse??n sill?, ett? eih?n se kauppaneuvos Sinebrychoffin af??reiss? mit??n merkinnyt, sanoi rva S. sen monta kertaa h?nt? oikein kirvelleen, kun kymmenet tuhannet sill? tavalla meniv?t, sen sijaan ett? niill? olisi voinut ostaa taideteoksia.
Kuta kauemmin me puhuimme, sit? enemm?n ilmestyi keskustelun aiheita. Ja rva S. oli harvinaisen avomielinen, vaikka ei silti ensink??n l?rp?ttelev?. Kun on paljon tavannut ihmisi? ja seurustellut heid?n kanssaan, tulee viimein jotenkin herkk?kuuloiseksi ja oppii eroittamaan v??r?n ja teeskennellyn todellisesta, mutta vaikka kuinka olisin herist?nyt korviani, en huomannut rva S:n sanoissa mit??n, joka olisi todistanut suurentelemishalua, omahyv?isyytt? tai turhamaisuutta. Kaikella mit? h?n kertoi oli vakava pohja, jokainen huomautus ja arvostelu oli kyps?n, hienotunteisen ihmisen. Kun h?n niin yst?v?llisesti uteli miksik? en ollut aikaisemmin tullut katsomaan h?nen kokoelmaansa, kun olin niin innostunut kuvaamataiteesta, olin miltei h?mill?ni, sill? paitsi etten ollut tiennyt t?st? rikkaasta taidekokoelmasta mit??n, en ollut aavistanut, ett? sen omistaja oli niin syv?mietteinen ja hienostunut henkil?, ett? h?nen el?m?ns? oli ollut niin yht?mittaista sis?ist? kasvamista -- tosin ei siihen suuntaan kuin h?n nuoruudessaan oli kuvitellut. H?n oli silloin vain uneksinut kehittymisest??n taiteilijauralla jo p??tt?nyt olla menem?tt? naimisiin. Kerta toisensa j?lkeen h?n oli antanut rukkaset liikemies Sinebrychoffille, mutta t?m? tuli aina uudestaan. Kun h?n sitten taaskin kerran oli ottanut esiin t?m?n kysymyksen, sanoi Fanny Grahn lopulta v?syneesti:
?Tulkaa huomenna puhumaan vanhempieni kanssa asiasta?, ja l?hti samassa astumaan kotiin p?in.
Mutta niin j?rkytetty h?n oli t?st? puolesta lupauksesta, ett? h?n kotiin p??sty??n heti purskahti itkuun ja istui siin? p?? k?sien varassa pitk?n aikaa.
?iti, joka h?nen surunsa ensin huomasi, kysyi osaaottavasti syyt? siihen. Nyyhkytysten kesken h?n sai sanotuksi:
?Kun minun pit?? menn? naimisiin?.
?Kenenk? kanssa?? kysyi ?iti h?mm?styneen?.
?Saattepa huomenna n?hd??, oli vastaus.
[Kuva: Fanny Grahn 80-luvulla.]
Ymm?rt??kseen t?m?n ep?r?imisen ja surun, on v?ltt?m?t?nt? tiet??, ett? rva S. jo ennen naimisiin menoaan oli ollut kymmenen vuotta teatterin palveluksessa ja ett? teatteri oli ollut h?nen ensim?inen suuri rakkautensa, h?nen lapsuuden ja nuoruuden unelmiensa luvattu maa. Kun h?nen vanhempi sisarensa ja t?m?n toverit leikkiv?t teatteria, istui nelivuotias Fanny jakkaralla oven suussa -- h?n oli muka saanut vahtimestarin teht?v?n -- ja seurasi ihmetellen ja ihaillen heid?n liikkeit??n ja puheitaan. Leikkiess??n Heikinesplanadissa katseli h?n aina mit? kunnioittavimmin vastap??t? olevaa ruotsalaista teatteria ja kerran h?n jo p??si pujahtamaan sinne sis??nkin. Oli aamup?iv? ja siell? harjoitettiin parasta-aikaa. Pikku Fanny painautui sein?? vasten ja oli hiljaa kuin hiiri voidakseen kuulla mit? siell? sanottiin. Joku huomasi h?net ja kysyi: ?Pid?tk? sin? niin paljon teatterista??
?Pid?n?, tuli pienest?, ylitsevuotavasta syd?mest?, ja t?m? sana avasi h?nelle portit tuohon ihannoituun valtakuntaan. Teatterissa tarvitaan joskus aina lapsiakin n?ytt?m?ll? ja t?ss? oli nyt saatavissa erinomaisen siev? ja sopiva pieni olento. Olihan h?nell? koulunk?yntins? aamup?iv?sin, mutta iltasin h?n aina oli teatterissa, niin pian kun h?nt? vain tarvittiin. Jo yhdeks?n vuotiaana h?n esim. oli mukana piiritanssissa ?W?rml?ndningarna? nimisess? kappaleessa. Silloinen teatterin johtaja Gustaf Mallander huomasi piankin tyt?n lahjakkuuden ja k?vi ehdottamassa h?nen vanhemmilleen, ett? pikku Fanny saisi antautua tykk?n??n n?yttelij?alalle, jolloin h?n, herra M., oli valmis rupeamaan h?nen taipumuksiaan kehitt?m??n -- varsinaista teatterikoulua kun ei siihen aikaan viel? ollut. Vanhemmat panivat kovasti vastaan; he olivat vakavia, ajattelevia ihmisi? ja pitiv?t keskinkertaisen n?yttelij?n el?m?? varsin s??litt?v?n?. ?Ennemmin saa Fanny vaikka menn? luostariin kuin teatteriin?, selitti is?. Mutta Fanny pyysi ja rukoili, kunnes vanhemmat lopulta taipuivat. Herra Mallander rupesi h?nen opettajakseen ja johti samalla paria muutakin nuorta tulijaa, joista toinen oli Adolf Lindfors, sittemmin Helsingin kansallisteatterin etev? n?yttelij?.
Herra M. oli niin tyytyv?inen pieneen kolmioonsa, ett? antoi sen jo pian esiinty?kin er??ss? soitannollis-draamallisessa iltamassa, jonka ohjelmaan m.m. kuului Topeliuksen ?Sotavanhuksen joulu?, miss? Fanny Grahn esitti sotilaspojan osaa reippaasti ja luonnollisesti. Aina silloin t?ll?in h?n sai pieni? teht?vi? ja huomattiin hyvin lupaavaksi. Siihen aikaan vieraili teatterissa naapurimaistamme useita etevi? n?yttelij?it? -- toiset heist? viipyiv?t oikein vuosim??ri? -- jotka antoivat paljon loistoa ja eloisuutta p??kaupungin teatteriel?m?lle. Ja pikku Fanny, jonka vastaanottavaisuudella ja innostuksella ei ollut rajoja, sai heist? haihtumattomia vaikutteita. M. m. h?nell? oli ilo esiinty? samassa kappaleessa kuin kuuluisa tanskalainen n?yttelij? _Magda v. Dolcke_. T?m? hienostunut, suuren maailman nainen ihastui niin pikku Fannyyn, ett? h?n antoi h?nelle valokuvansa, syleili h?nt? ja sanoi: ?Pikku Fanny, sin?kin tulet kerran suureksi?.
V. 1875, siis Fannyn ollessa 13-vuotias, kiinnitettiin h?net teatteriin oikein kontrahdilla, jossa m.m. sanottiin, ett? h?nen piti olla mukana kaikissa kuorolaulu- ja tanssiharjoituksissa sek? esiinty? pieniss? osissa. Suuria teht?vi? ei nyt aluksi voinut niin nuorelle tyt?lle antaa, mutta ne kasvoivat vuosi vuodelta, samassa m??rin kuin h?n itsekin kasvoi. Kaikkiaan h?n teatterissa oloaikanaan esiintyi 85 osassa. T?m? on jo aivan tavatonta kun ottaa huomioon, ett? h?n teatterista erotessaan oli vain 20-vuotias; ja se osoittaa ennen muuta miten paljon teht?vi? h?nelle uskottiin ja miten rajattoman ahkera ja tarmokas h?n oli. Monta kertaa h?n meni teatteriin jo klo 8 aamulla, jolloin siell? ei viel? ollut ket??n muuta, sytytti kaasun ja rupesi aivan yksin??n harjoittelemaan. Niinp? h?n esim. koitti saada ??nens? niin kantavaksi, ett? se kuuluisi joka soppeen, aina ylimm?lle riville asti, ja ett? sen s?vy samassa olisi aivan luonnollinen.
Meid?n pieniss? oloissammehan