Tieni varrella tapaamia 1 | Page 2

H?n oli aivan kuin syntynyt kieliniekaksi. Toistakymment? kielt? h?n jo hallitsi ja yh? h?n harjoitteli uusia. H?nt? huvitti lukea maailmankirjallisuuden mestariteoksia alkukielell?: Shakespearin draamoja englannin kielell?, Danten Divina Commediaa italian kielell?, Cervantesin Don Quixotia espanjan kielell?, Virgiliuksen Aeneidia latinaksi, Dostojevskin Raskolnikovia ven?j?ksi j. n. e. Iltasin, kun h?nen sisarensa *Anna Ingman* musiikkiarvostelujensa takia oli konserteissa tai oopperassa, istui Eva kotosalla, jottei vanhan t?din tarvinnut olla yksin, ja silloin h?nen paras huvinsa oli syventy? eri maiden klassilliseen kirjallisuuteen.
Ja mit? h?n kerran oli lukenut, sen h?n osasi. H?nell? oli nimitt?in aivan kadehdittavan hyv? muisti. Yht?kki?, h?nen kanssaan keskustellessa, kun jokunen sana tai ajatus antoi aihetta siihen, saattoi h?n toistaa kohtia Kalevalasta, Ibsenin Per Gyntist?, Holbergin tai Moli��re'in komedioista y. m., puhumattakaan saksalaisista kirjailijoista, joiden henkisten muistomerkkien ymp?r?im?n? h?n eli. En ole koskaan tavannut henkil??, joka niin kevyesti ja vaivatta olisi sirotellut ymp?rilleen sek? vakavia ett? hauskoja otteita eri kirjailijoiden teoksista, niin paljon lystikk?it? kaskuja ja sanasutkauksia. -- Yht? kevyesti tuntui h?n kirjoittaneenkin. Vaikka kirjalliset ty?t eiv?t kuuluneet h?nen varsinaiseen el?m?nteht?v??ns?, oli h?n aina yst?viens? pyynn?st? valmis tarttumaan kyn??n ja antamaan avustusta heid?n toimittamiinsa julkaisuihin ja lehtiin. Ne koskivat silloin enimm?kseen taidetta ja kirjallisuutta, ja samassa kun ne kertoivat h?nen harvinaisesta lukeneisuudestaan ja hyvist? tiedoistaan, olivat ne aina muodollisesti eritt?in hienot ja hiotut.
Eva Ingmanissa ei ollut rahtuakaan kunnianhimoa ja halua tulla huomatuksi ja kuuluisaksi. H?n rakasti kulttuuria sen itsens? takia, eik? k?ytt?nyt kielitietojaan ja maalaustaitoaan hankkiakseen itselleen tunnettua nime? ja suurta mainetta, johon kiusaukseen niin monet muut h?nen sijassaan varmaankin olisivat langenneet. Mutta sensijaan h?n oli aivan ruhtinaallisen antelias ja aina valmis muita ilahuttamaan. Kukapa on antanut yst?villeen sellaisia suurenmoisia lahjoja kuin Eva Ingman, j?ljent?ess??n heille heid?n lempitaulujaan Dresdenin taulukokoelmista; ja heid?n muotokuviaan h?n oli yht? valmis maalaamaan.
Ei mik??n todista h?nen rajatonta hyv?ntahtoisuuttaan ja anteliaisuuttaan paremmin kuin seuraava, h?nen serkkujensa kertoma tapaus. Eva Ingman oli er??n? kes?n? kotimaassa k?ydess??n oleskellut Ruovedell? ja maalannut siell? muun muassa er??n pienen tyt?n muotokuvan. Lapsukainen oli ollut varsin levoton ja vaivalloinen, mutta lopulta oli Eva kuitenkin saanut h?nen pienen naamansa kankaalle kiinnitetty?. Ja niin onnistunut kuva siit? tulikin, ett? h?n ilolla ajatteli sen ottamista mukaansa Dresdeniin. Ennen l?ht???n pyysi h?n pikku tyt?n ?iti? pesem??n itselleen puseron, ja kun sitten oli kysymys maksusta ja Eva tahtoi tiet?? mit? h?n oli velkaa siit?, vastasi pesij?: "No kymmenen penni?, mutta kyll? min? olen yht? tyytyv?inen, jos te annatte tuon tyt?st?ni maalaamanne kuvan." Eva purskahti syd?melliseen nauruun. H?nt? huvitti niin sanomattomasti tuo ajatus, ettei luonnon ihminen arvioinut h?nen ty?t??n sen kalliimmaksi, ja seuraus oli, ett? ?iti sai kuvan.
* * * * *
Eva Ingman oli Helsingin lapsia ja h?nen vanhempansa olivat l??ketieteen professori *Erik Alexander Ingman* ja *Eva Perander*. Eva syntyi siihen aikaan vuotta, kun Suomen luonto on kaikkein ihanimmillaan ja p?iv? pisin, kes?k. 22 p. 1853, mutta syv? suru vallitsi silloin h?nen kodissaan, sill? hengell??n oli ?idin t?ytynyt maksaa pienokaisensa maailmaan tulo. Mustilla silkkinauhoilla oli h?nen ristikolttinsa koristeltu ja samassa huoneessa h?net kastettiin, miss? ?iti lep?si kirstussaan.
"Kukapa olisi silloin voinut aavistaa", lis?si Eva hymyillen, kertoessaan t?st? kerran minulle, "ett? siit? pienest? r??p?st? tuli n?in iloinen ihminen".
Mutta ei siin? kyllin, ettei Eva tiennyt mit??n ?idist??n, h?m?r?ksi h?nen muistonsa is?st?kin j?i, sill? t?m? kuoli, kun Eva oli p??ssyt viiden vuoden vanhaksi. H?n ja h?nen kahta vuotta vanhempi sisarensa Anna joutuivat silloin kahden t?din, *Amalia* ja *Sophie Louise Peranderin*, huostaan, ja *Elias L?nnrot* rupesi heid?n holhoojakseen. H?nen ehdotuksestaan he tulivat viett?m??n suurimman osan lapsuuttaan maalla, Pellin tilalla Karjalohjan pit?j?ss?.
[Kuva: Anna ja Eva Ingman kasvavina.]
Maalla oleskeleminen on yleens?kin onnellisinta lapsille, mutta varsinkin sill? oli suuri merkitys Evalle, joka sitten joutui niin kauas is?nmaastaan. Siell? Karjalohjan hiljaisuudessa vastaanotti h?n niin voimakkaan vaikutuksen Suomen luonnosta ja sen kauneudesta, ettei mik??n, ei vuodet, ei et?isyys, eik? monet muut my?hemm?t kauneusvaikutelmat sit? koskaan voinut haihduttaa.
Amalia t?ti, joka oli hyvin johdonmukainen, tarmokas ja j?ntev?, huolehti etup??ss? pikku Ingmanien hoidosta ja kasvatuksesta, h?nen sisarensa Sophie Louise heid?n opetuksestaan. H?n luki heid?n kanssaan tavallisia kouluaineita, eritoten ranskaa, jossa h?n oli varsin taitava, ja valmisti heid?t niin hyvin, ett? kun sitten tuli aika l?hte? kouluun, p??siv?t he ruotsalaisen tytt?koulun yl?luokille. -- Amalia t?ti seurasi tietysti holhokkejaan Helsinkiin ja j?rjesti heille t??ll? koulukortteerin, jonne my?skin vastaanotti heid?n serkkunsa, *Fanny* ja *Waldemar Churbergin*.
Koulussa tulivat Ingmanin tyt?t piankin sangen huomatuiksi ja suosituiksi lahjakkuutensa, herttaisuutensa ja sievyytens? takia, ja Eva oli sit? paitsi jo silloin niin "sukkela suustaan".
Viel? koulunsa suoritettuaankin j?iv?t he p??kaupunkiin, Anna soitannollisia taipumuksiaan kehitt?m??n, Eva piirustamaan ja maalaamaan. He saivat parhaat opettajat, mit? siihen aikaan oli saatavissa, ja liikkuivat Helsingin ensim?isiss? seurapiireiss?. Ei ollut sit? kutsua ja juhlaa Willebrandtien, Tengstr?mien, Palm��nien, Castr��nien y. m. silloista intelligenssia edustavien perheiss?, miss? Ingmanin tyt?t eiv?t olisi olleet mukana, ja is?n hyvien yst?vien J. W. Snellmanin, C. G. Borgin ja Elias L?nnrotin luona he olivat aivan kuin kotonaan. -- Ne olivat onnellisia, huolettomia, sis?lt?rikkaita vuosia; oli paljon is?nmaallista innostusta, paljon harrastuksia, paljon yst?vi? ja ihailijoita.
Niin, ehk?p? noita viimemainituita