Tien ohesta tempomia | Page 2

mitä teille sanon tällä juhlallisella
eron hetkellä: Jos voitte valheella, vaikkapa valalla vahvistetulla,
vihollisen harhaan houkutella, niin se on luettava teille suuremmaksi
ansioksi kuin kirkkain totuus."
Taas räjähti hurraa-huuto ilmoille, ja Mefisto takanani huusi
liikutettuna: "Eläköön!"
Yhä enemmän ja enemmän innostui kenraali, ja yhä useammin
keskeyttivät joukkojen riemuhuudot hänen puheensa.
"Teidän kädessänne, pojat", huusi hän, "on nyt isänmaan onni ja maine!
Kansamme kunnian kilpi kiiltää silloin vasta täydessä loistossaan, kun
se tuhatkertaisesti on huuhdottu ja pesty vihollisen verellä!"
Sotilaiden silmät hehkuivat ja posket punottivat. He olivat valmiit siinä
silmänräpäyksessä surmaamaan vaikka kenen.

Mutta kenraali hiljensi ääntään ja sanoi, että he kumminkaan eivät saa
unohtaa viimeistä velvollisuuttaan. joka oli avun anominen ylhäältä.
Heti sen jälkeen komea kenraali ratsasti syrjään, ja minä näin kuinka
kunnia-arvoisa piispa, kiiltävä kultaristi rinnassa, astui rintaman eteen.
Kaikki lankesivat polvilleen, ja piispa rukoili korkealla äänellä voittoa
tälle joukolle ja surmaa viholliselle. Hän vakuutti, että Kaikkivaltias
itse ylhäällä katselee, kuinka he täyttävät velvollisuutensa hallitsijaansa
ja isänmaata kohtaan.
Musiikki soitti sitten virren, johon kaikki yhtyivät, ja lopuksi vielä
kajahutettiin kansallishymni. Liikutettuina ja innostuneina alkoivat
ryhdikkäät joukot reippaan musiikin kaikuessa marssia pois hakemaan
vihollista ja voittamaan tai kuolemaan.
Mefisto nykäsi minua käsivarresta ja kysyi:
"Emmekö nyt lähde katsomaan vastapuolueen joukkojen lähtöä?
Minusta tämä todellakin on niin jalostavaa ja innostavaa, että voisimme
nähdä saman näytöksen vielä kerran uudistuvan. Paitsi sitä
vastapuolueella on aivan toisenlainen ja vielä parempi musiikki, vaikka
muu komento onkin jokseenkin sama. Lähdetäänkö?"
"Ei. Sain tuosta jo kylläkseni", vastasin kylmästi.
"Hm -- hiukan blaseerattu -- kuten nykyajan ihmiset ovat. No,
katsellaan sitten seurauksia. Onhan niilläkin viehätyksensä. -- Heidän
hartaat rukouksensa kuullaan" -- Mefisto koetti näyttää hurskaalta ja
puhui samalla äänellä kuin äskeinen piispa. -- "Vihollinen saa surmansa
-- kummankin puolueen vihollinen. Satoja ja tuhansia jää
tappelutantereelle isänmaan maineen ja kunnian tähden."
Mefisto pudisteli punaista vaippaansa, ja minä näin edessäni verisen
kentän täynnä silvottuja ruumiita, ja kuolevien tuskanhuudot täyttivät
ilman. Käännyin kauhulla pois, mutta Mefisto lohdutti minua sanoen:
"Murheella ja kauhulla ei sovi heitä surra. Heille pystytetään
muistopatsaita ja heistä kirjoitetaan innostavia runoja, sillä isänmaan

kunniahan vaati heidän verensä."
Mefisto poisti kamalan näyn potkaisemalla kerran kaviollaan maahan,
ja me seisoimme taas tyhjällä kentällä.
"Milloinka maailma edistyy, Mefisto?" kysyin.
"Hm -- sanoppas muuta", virkkoi Mefisto huoahtaen, "paljon, paljon on
vielä tekemistä. Se on se systeemin puute, joka on edistyksen esteenä.
Kun on järjestystä, musiikkia, puheita y. m. s., niin kaikki käy kuin
voideltuna, kuten äsken näit. Mutta missä ei ole systeemiä, siellä ei ole
edistystä. Se se oli minunkin erehdykseni, se systeemin
laiminlyöminen".
Mefisto huokasi syvään ja näytti huolestuneelta, enkä minä oikein
ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti.
"Jos olisin alusta alkaen johtanut kaikki tarkkaan systeemiin, olisi
minun nyt helpompi olla," sanoi hän, "mutta nyt kertyy huolia pääni
päälle, niin että hiukseni käyvät harmaiksi. Ei se riitä ollenkaan, että
ihmiset uskovat tappamisen oikeuteen. Sekin perustus alkaa
peloittavasti huojua. Mutta jos uhraisin sodan, ehkä silloin helpommin
voisin toteuttaa toisen unelmani. Ja se olisi varmaan mielestäsi edistys,
suuri edistys!"
"En ymmärrä sinua, Mefisto," sanoin.
"Lähdeppäs katsomaan, niin ymmärrät," virkkoi Mefisto.
Hän pudisteli taas punaista vaippaansa, ja äskeinen tyhjä kenttä täyttyi
uudelleen väellä.
Hyvin harjoitettu joukko marssi esiin. Ei se näyttänyt oikein
sotajoukoltakaan, pikemmin voimistelujoukolta. Kaikki olivat puetut
sinisiin, ruumista myöten käypiin pukuihin, ja jokaisella oli vaatemytty
kainalossa. Yht'äkkiä kuului johtajan ääni, joka komensi:
"Pu--keu--tu--kaa!" Salaman nopeudella kukin veti esiin vaatemyttynsä,
eikä viipynyt viittä minuuttiakaan, ennenkuin joukko oli aivan toisen

näköinen kuin äsken. Siinä oli silkkiin puettuja naisia, ryysyisiä
kerjäläisiä, silinterihattuisia herroja, palvelijoita -- kaikki sekaisin,
vierekkäin, mutta kumminkin suorissa riveissä, hyvässä järjestyksessä
ja tarkkaan totellen komentosanoja. Kaikilla oli tavattoman hyvin
hoidetut kapeat kädet ja nopeaan liikkuvat sormet.
Taas kuului komentajan ääni: "Taskuvarkaat asentoon!" Ja suorissa
riveissä marssi joukko kentän oikealle laidalle.
Heidän jälkeensä seurasi toinen joukko. Siinä oli jättiläisen kokoisia
miehiä tummissa puvuissa. Kädessä heillä oli rautatangot ja vyöllä
riippui hohtimia, tiirikoita ja avaimia. Komentajan ääni kuului taas:
"Murtovarkaat asentoon!" Ja joukko asettui kentän vasemmalle
puolelle.
Nyt ratsasti tömisten esiin loistava joukko komeilla korskuvilla ratsuilla.
Miehillä oli mustat naamarit silmillä, heiluvat vihreät höyhentupsut
leveälierisissä hatuissa ja suopungit käsivarrella. Komentajan ääni
kajahti jälleen: "Maantierosvot asentoon!" Ja komea joukko ohjasi
uljaat ratsunsa keskelle kenttää.
Joukkojen keskelle oli kohotettu korkea puhujalava, ja sen luokse
ratsasti maantierosvojen loistavaan univormuun puettu upseeri.
Notkeasti hän hypähti ratsultaan, jota yksi taskuvarkaista jäi pitelemään,
ja nousi sitten puhujalavalle.
"Isänmaan ylpeys, jalot varkaat!" niin kuulin hänen alkavan. "Ilolla
tervehdin teitä tällä samalla kentällä, jolla ennen muinoin noina julmina
raakalaisuuden aikoina esi-isäimme sotajoukot kokoontuivat. Me tuskin
voimme ymmärtääkään, että on ollut sellainenkin aika, jolloin ihmiset
pitivät oikeutenaan surmata toisiaan, ja jolloin valtio ylläpiti
suunnattomia sotajoukkoja, joita varta vasten opetettiin ja kasvatettiin
murhaajiksi. Onneksi ne ajat ovat olleet ja menneet. Siihen aikaan
olivat ihmiset liian ahdasmielisiä täysin käsittääkseen ja tunnustaakseen
varkauden ylevää ammattia. Tosin ovat nimet semmoiset kuin Rinaldo
Rinaldini, Robin Hood y. m. loistavina tähtinä tuossa pimeyden yössä,
ja tapahtumat sellaiset kuin Panamayhtiön toiminta ynnä useat muut
samanlaatuiset