Teuvo Pakkala | Page 6

puhuu Latun Liisasta, samoinkuin Tepon is?nn?n suhtautuminen t?h?n huimaan sankaritar-luonteeseen. Nikkil?? pit?? varsinaisemmin Viion Elsa uskottunaan; heid?n kaunis suhteensa t?ytt?? muutamia n?iden romaanien hartaimpia sivuja.
Lasten el?m?n kuvaus on n?iss? romaaneissa 'Lapsuuden muistoihin' verraten jo paljon sis?isemp??. Liikkumistilaakin on v?ljemm?lt?, ja vaaralaisten sent??n jo hiukan paremmat el?m?nehdot antavat vapautuneemman s?vyn kertomukselle. Viel? tosin monet pojat ja tytt?set k?yv?t kerjuulla ja melkeinp? kaikki j?rjest??n ainakin jouluavuilla kaupungilla, mutta vauraampien lapset ovat heill? tehokkaana apuna alkavassa 'el?m?ntaistelussa'; se seikka vaikuttaa lohdullisena tuntona synkimmiss?kin kohdin. Eri 'sukupuolten', poikien ja tytt?jen v?lit, niin sotaisina kuin ne paikoin n?kyv?tkin, ovat my?s pohjaltaan sangen siskokselliset ja vieh?tt?v?t. Molemmilla on raikasta sankariuden ihailua veriss??n ja leikit ja muut vapaaharrastukset vet?v?t heit? aina eripuraisuudenkin j?lkeen yhteen. He tuntevat kaksi kauhua, joista rukoilevat Jumalaa s??st?m??n heit?: ett? heist? tulisi joko 'huonoja ihmisi?' tai sorakieli? -- molemmat yht? kauhistuttavia. Heiss? on yleens? kaikissa oraalla luja ja uskollinen luonne, eik? se monessa p??sek??n lopullisesti pilaantumaan. He saattavat tavallisessa olossaan tuntua hennoilta ja taipuisilta -- kuten Viion Elsa, traagillisin hahmo heid?n joukossaan, -- mutta kohtalon koetuksissa he ilmaisevat sisua ja luonteen ylemmyytt?.
T?ydelliset el?m?kerrat Pakkala on esitt?nyt kolmesta nelj?st? Vaaran lapsesta. Tytt?lapset ovat etualalla, kuten jo huomautettu. Ne ovatkin harvinaisen mielt?kiinnitt?vi?, -- samaan huomioon n?kyy tulleen Saara Wacklin, joka ('Satasessa muistelmia Pohjanmaalta') kertoo useita esimerkkej? heid?n neuvokkaasta rohkeudestaan.
Sit? ominaisuutta -- rajuuteen ja itsep?isyyteen liittyneen? -- on eniten Latun Liisassa. H?n on omintakeisimpia kaikista Pakkalan ja varmaan koko kirjallisuutemme naisluonteista. Lapsena oikea ?itins? tytt?: kaikkien Vaaran poikien kauhu, ylti?p?inen 'poikatytt?', mutta kuitenkin perin oikeudentuntoinen ja puhdas mielelt??n. Milloin h?nen ?ksyytens? n?ytt?? voittamattomalta, ei tarvitse muuta kuin uhata: 'sinusta tulee huono ihminen!', niin h?n on masennettu pitk?ksi toviksi. Piiskaamisjuttu syineen seurauksineen ('Vaaralla' ss. 58--80) kokoaa n?ht?viimme Liisan luonteen t?ydess? laajuudessaan: ensinn? amatsooniruhtinattaren urheutta riihattomia vandaaleja vastaan, jotka h?vitt?v?t tytt?jen kauniit leikit; sitten, tuomio-ja rangaistusistuimen edess?, syytt?m?n ylpeytt?, neitseellisen tunteen h?t?? ja h?pe?? kun piiskataan pojanturjakkeen n?hden, halveksuntaa raukkamaista vihollista vastaan, parkaisevaa vihaa k?rsityst? v??ryydest?; vihdoin 'arestissa' ja sielt? p??sty? sielunh?t??, mielen sulautumista haikeaan suruun, jossa ei tunnu j?lke?k??n paatumuksesta, sek? sovituksen kaipuuta, -- kaikki n?m? tunteet el?v?t pakahduttavina h?nen syd?mess??n. H?n k?ytt?? mielell??n oman k?den oikeutta, mutta yleens? eritt?in jalomielisesti, sit? todistaa suuremmoisesti er?skin t?h?n samaan juttuun liittyv? v?likohtaus s. 77. Ja sanan k?yt?ss? h?n on niinik??n tepsiv?mpi kuin kukaan h?nen yst?vist??n tai vastustajistaan nuorten joukossa.
Nikkil?n arviointi, ettei Liisasta tule huonompi ihminen kuin oli ?itins?, rajup?? h?nkin muinoin, k?y aivan toteen. Vuosien mukana h?nest? vastoin yleist? mielipidett? ja tuomiota kasvaa ik?polvensa laajin ja voimakkain yksil?llisyys; aktiivisuus, joka h?ness? on ?idinperint??, tulee yh? laajenevassa mitassa h?nen l?him?istens? hyv?ksi; h?n on aikaihmisen? muiden tuki kuten lasnakin, ja rehellisell? aristelemattomuudellaan h?n julistaa totuutta niin sanassa kuin teossa. Tehokkaimmin h?nen siveellinen kiivautensa purkautuu ilmi siin? etev?sti kuvatussa huutokauppatilaisuudessa ('Elsan' XV luku), miss? Liisa on tuomassa huutolaiseksi Viion Elsan ja Montinin Jorin poikaa ja miss? t?m? Jori itse on piiriherrain joukossa toimitusta seuraamassa:
'V?kin?isesti irroitti mies Yrj?n Liisan kaulasta, k??ri turkkiin, tukki heini? ymp?rille ja pani viel? likaisen loimen peitteeksi. Uuvuksiin oli poika huutanut, vaan viel? ponnistaa koetti. Mies k??nsi hevosensa ja l?ksi ajamaan.
Kuin sein?n takaa kuului syd?nt? s?rkev? huuto:
-- ?iti, ?iti, ?iti...
Sis?ll? salissa jys?hti ?kki? nyrkki p?yt??n esimiehen edess?, niin ett? sihteerin kirjoitusneuvot hel?htiv?t p?yd?ll?, esimies tyrmistyi ja piirimiehet hyp?htiv?t istuallaan.
-- Vaan voi niit?, joitten t?hden pahennukset tulevat! kuului voimakas ??ni ja viranomaiset n?kiv?t hetken aikaa p?yd?n edess? seisovan nuoren naisen katseen, joka tunki luihin ja ytimiin.
Liisa ei tiennyt, mit? h?n oli tehnyt. H?n tapasi itsens? vasta kotona itkem?ss? lapset syliss??n.'
Muuten h?n on pohjapiirustukseltaan sama Liisa, sama 'tuulenajama' alusta loppuun; h?nen vuorosanansa aina yht? vaihtelevasti virittyv?t, milloin peloittavan purevat, milloin huumorista ylt?kyll?iset tai joskus melkein kyyneliin puhkeavat, itkunko vai el?m?nriemun kyyneliin, sit? h?n ei tiet?isi selitt?? itsek??n. -- H?nen rosoinen luonteensa varjeli h?net onnettomuudesta varmemmin kuin h?nen tasaisemmat suojattinsa Elsan ja Ojanniemen Marin, h?neen ei pintapuolinen katse osannut mielty?; senvuoksi h?n s??styikin terveeseen kotionneen, jonka h?n t?ysin ansaitsi. Ja kuvaavaa oli, ett? h?n sai miehekseen Tepon Iikan, jonka lavat olivat kerrankin saaneet tuta h?nen tiukan k?tens? muokkausta.
-- Hyvin Viion Elsa ja Ojanniemen Marikin ansaitsisivat yht?l?isen onnen. Mutta heid?n kumpaisenkin osaksi tuli tuo liian tavallinen 'orvokinkohtalo', josta Fr?ding runoili:
-- -- det som dr?mmer vackrast och det som blickar mildast, brutalast och vildast skall brytas mot jord och besudlas med mull.
Viion Elsa, jonka el?m?nkulun on tarkoitus keskitt?? varsinaiseksi romaaniksi h?nen nimell??n ristitty teos, ei langennut sis?isesti: h?n ei langennut pois ainokaisesta tunteestaan. -- Ojanniemen Marin lankeemus sit?vastoin oli t?ydellinen. H?n, lapsena hento, enkelikasvoinen tytt?, jonka mieli on t?ysikasvuiseksi saakka yht? viaton kuin ne kuninkaanpojanmorsian- ja enkelileikit, joita Kytt?sillan luona leikittiin joukolla, h?n sortuu vaaralaisen pojan uhrina. Vimparin Aappo on syytt?vin s??tykierto-ilmi? Pakkalan tuotannossa: h?n kohoaa kerjuripojasta rikkaan rouva Karenin kasvatiksi, alkaa pienen koti-ik?v?n haihduttua mukautua, tottuu 's??tyyns?', alkaa hienostella, omaksuu tavallisia herraspojan vapauksia. N?iden vapauksien tuloksena on -- kai muun muassa -- Marin toivoton synnintie, jolla h?nen edelt?jin??n n?emme Vaaralla Tolpan Annan (s.