Sylvi; Kovan onnen lapsia | Page 3

Alma sinne kirjoittamaan kirjeit??n niin kauvaksi.--Ja ala joutua. El? viivyttele. Hyv?sti, hyv?sti. (Soittaa.) Ajattelepas, Aksel, h?n oli n?hnyt unta--
AKSEL. Min? v?h?t h?nen unistaan.
SYLVI (j?rjestelee huonetta). Hyi, kuinka sin? olet ep?kohtelias. Eth?n sin? siit? pahene, vaikka kuuntelisitkin. H?n oli n?hnyt unta, ett? me leikimme yhdess? sokkosilla, h?n ja min?, jota me muuten teimmekin alituisesti, kun olimme lapsia. Mutta ett? h?nen juuri nyt piti uneksia sit?, nyt, v?h?? ennen kuin her?si. Eik? se ollut omituista?
AKSEL. Hyvin omituista.
SYLVI. Se tulee k?ym??n toteen hyvin pian. Jos se muuten ollenkaan k?y toteen. Vai mit? sin? arvelet, Aksel?
AKSEL (kokoo paperinsa). En osaa sanoa. En ole oikein perehtynyt niihin asioihin.
SYLVI. Joko sin? nyt menet, Aksel?
AKSEL. T?ytyy.
SYLVI. Sin? taidat olla v?h?n pahalla p??ll?, vai kuinka? Juuri kun min? rupean hiukan virkistym??n.
AKSEL (kietoo k?tens? h?nen vy?t?isilleen). Ei, pikku kissimirrini, en min? ole pahalla p??ll?. P?invastoin min? kernaasti suon sinulle hauskan aamup?iv?n.
SYLVI. Niin, sit?h?n min? aina olen sanonut! Sin? olet sittenkin kaikkein paras, oivallisin holhooja-set?, mit? ajatella saattaa. Ja tied?tk?s mit?? Nyt saat varsin hyvin viipy? poissa vaikka koko p?iv?n, jos tahdot.
AKSEL. Vai niin? Sin? et siis kaipaisi minua?
SYLVI. En v?h??k??n. Min? pit?isin heid?t siin? tapauksessa t??ll? p?iv?llisill?.
AKSEL. Totta tosiaan! Vai sen verran sin? minusta v?lit?tkin? Sit?p? en olisi uskonut.
SYLVI. Hyv?, rakas holhooja-set?, enh?n min? sit? tarkoittanut. Anna kaikin mokomin anteeksi. Suutuitko sin? minuun, mit??
AKSEL. Ei, pikku pulmunen, ole huoleti. En min? turhista suutu. Hyv?sti nyt niin kauvaksi. Kyll? min? kuitenkin tulen kotiin p?iv?lliselle.
SYLVI. Niin, tee se. Hyv?sti, hyv?sti!
AKSEL (etehisest?). Etk? sin? tulekaan saattamaan minua portaille niinkuin tavallisesti?
SYLVI (puuhailee ymp?ri huonetta). Ei, tied?tk?s, nyt min? en jouda. T?ytyy v?h?n siisti? ja j?rjest??, ne saattavat olla t??ll? tuossa paikassa.
AKSEL. Hyv?sti sitten! (Menee etehisest? oikealle.)
SYLVI. Hyv?sti, holhooja-set?! (Hyr?ilee, menee kirjoitusp?yd?n luo, j?rjest?? kirjoja ja paperia. Avaa p?yt?laatikon. Saa k?siins? strykniinilaatikon ja lakkaa ?kki? hyr?ilem?st?. Ottaa yhden kapselin ja katselee sit? kauvan, vie sen suuhunsa, panee sitten nopeasti pois, heitt?? laatikon paikoilleen ja ty?nt?? p?yt?laatikon kiinni. Sitten h?n taas hyr?ilee, j?rjest?? viel? jotakin p?yd?ll?, k?velee ymp?ri huonetta ja pys?htyy viimein peilin eteen, nauraa kuvalleen, vehkeilee, kumartaa ja viittailee k?sill??n.)
VIKTOR (tulee oikealta etehiseen).
SYLVI (s?ps?ht??). Taivas, kuinka sin? s?ikytit minua!
VIKTOR. El?? Min?h?n tulin niin hiljaa.
SYLVI. Siksip? juuri. N?itk?, mit? min? tein?
VIKTOR. En, pahaksi onneksi.
SYLVI. Sep? toki hyv?.--K?y sis??n nyt, ja ole tervetullut!
VIKTOR. Kiitos! Mutta saako tiet??, mit? sin? sitten teit? Tulin uteliaaksi.
SYLVI.. Ahaa,--luuletko minua niin tyhm?ksi, ett? sanon?
VIKTOR. Sano pois! Min? pyyd?n niin kauniisti.
SYLVI. Kuinka kauniisti?
VIKTOR. Pit??k? minun langeta polvilleni?
SYLVI. Hyi, ei! Se ei olisi ollenkaan sinun tapaistasi. Niin et tehnyt ennenk??n.
VIKTOR. Eip? minun ennen tarvinnutkaan pyyt?? mit??n kahta kertaa.
SYLVI. Etk? tarvitse nytk??n. Istuhan ensin, tuonne keinutuoliin, tai mihin tahdot, niin min? heti paikalla--
VIKTOR (istuu). No--?
SYLVI. Maltahan nyt,--pit?? minunkin saada istua. (Istuu lattialle.)
VIKTOR. Mit? maailmassa? Yh?k? sinulla viel? on vanhat tapasi?
SYLVI. Niinkuin n?et.
VIKTOR. Vaikka jo olet aikaihminen?
SYLVI. Aikaihminen? Kapas t?t?,--kahdeksantoista vuotias vasta!
VIKTOR. Mutta rouva kumminkin.
SYLVI. Niin, en min? silt? ole sen vanhempi. Ja kun minua nyt kerran huvittaa, niin--
VIKTOR. Kernaasti minun puolestani. Mutta annapas jo vihdoinkin kuulla tuo salaisuus.
SYLVI. Salaisuus ei ollut sen suurempi, kuin ett? min? leikin kuvani kanssa peilin ??ress? ?sken, kun tulit sis??n.
VIKTOR. Vahinko, ett'en sattunut n?kem??n. Jos olisin sen tiennyt, niin olisin hiipinyt etehiseen ihan hiljaa.
SYLVI (hypp?? yl?s). Ah, kuinka min? olen tyhm?. Tahdotko tupakkaa, mit??
VIKTOR. Jos suvaitset?
SYLVI. Kyll?, kyll? min? suvaitsen. (Tuo papyrosseja ja tulitikkuja kirjoitusp?yd?lt?.) Ole niin hyv?! Ei, anna minun sytytt??. Kas noin.-- Ja nyt pid?mme oikein hauskaa. Yht? hauskaa kuin ennen aikaan, kuusi vuotta takaperin. Muistatko?
VIKTOR. Tottahan nyt.
SYLVI. Kun leikimme sokkosilla v?list? koko p?iv?n. Jestapoo, kuinka meill? saattoi olla hauska!
VIKTOR. Olihan niit? muitakin leikki?. Viides py?r? vaunun alla, ved? verkaa, ja mit? ne kaikki lienev?t olleet.
SYLVI. Ja pallosilla ja muorinpataa ja piilosilla. Tuskinpa vaan muilla lapsilla olikaan niin hauskaa kuin meill?.
VIKTOR. Varsinkin pyhin? ja lupap?ivin?.
SYLVI. Ent?s loma-aikoina sitten?
VIKTOR. Niin, loma-aikoina!
SYLVI. Mutta sitten sin? matkustit pois ja kaikki sai surkean lopun. Mik? lieneekin pist?nyt vanhempiesi p??h?n--menn? ja muuttaa Viipuriin juuri silloin!
VIKTOR. Is? sai siell? paremman paikan joksikin aikaa. Ja minun taas t?ytyi menn? polyteknikoon.
SYLVI. Et usko, kuinka minulla oli ik?v? ensimm?lt?. Sinua min? varsinkin kaipasin; tied?tk?s, min? olin pitk?t ajat ihan kuin kipe?.
VIKTOR. Oho,--oikeinko totta?
SYLVI. Luulin jo, ett'en koskaan voisi sinua unhottaa.
VIKTOR. Mutta sen kumminkin teit, Sylvi?
SYLVI. Niin, sitten vihdoin ja viimein, vuosikausien per?st?. Ei, en min? silloinkaan unhottanut sinua, mutta sitten tuli niin paljon muita huolia. Vanhempani kuolivat--
VIKTOR. Niin, Sylvi raukka, min? muistan sen.
SYLVI. Is? ja ?iti kuolivat melkein yht'aikaa. Min? j?in ihan yksin maailmaan ja tunsin itseni niin sanomattoman turvattomaksi. Ne olivat surullisia aikoja, sen saat uskoa.
VIKTOR. Kuinka sin?, pikkuinen, jaksoit ne kest???
SYLVI. Min? sain Akselin holhoojakseni ja h?n oli minulle kovasti hyv?,--aivan kuin toinen is?. H?n otti minut sitten el?m?n ij?ksi huostaansa.
VIKTOR. Miehesi mahtaa olla sinua paljon vanhempi?
SYLVI. Kahdeksantoista vuotta. Senp?t?hden h?n onkin kauhean viisas ja j?rkev?. Mutta kuule nyt, Viktor, miks'et sin? koskaan kirjoittanut minulle, vaikka lupasit niin varmaan?
VIKTOR. Niin, tied?tk?s, eih?n minulta tullut kirjoitetuksi. Kyll? min? aina ajattelin,--silloinkin, kun kuulin vanhempiesi kuolemasta, mutta