Suuren hiljaisuuden miehiä | Page 9

Hänen tietämisensä epävarmuus.
I.
Ihminen on olento, jonka tie kulkee luonnollisten erehdysten kautta,
eikä hän voi välttää niitä ilman jumalallista armoa. Ei mikään voi
ohjata häntä totuuteen; kaikki johtaa hänet harhaan. Molemmilta
totuuden alkulähteiltä, järjeltä ja aisteilta puuttuu rehellisyyttä ja ne

pettävät vuorotellen toinen toistaan. Aistit vievät järjen harhaan
valheellisilla virvatulilla ja joutuvat vuorostaan järjen petettäviksi
samaten kuin ne ovat järkeä pettäneet. Järki antaa vahingon kiertää.
Sielun intohimot hämmentävät aisteja ja eksyttävät niitä valheellisiin
havaintoihin. Siten valhettelevat ja pettävät ne toisiaan kilpaa.
II.
Minua hämmästyttää eniten juuri havainto, ettei koko maailma ole
hämmästynyt heikkouttaan. Kaikki ovat vakavissa puuhissa ja
seuraavat omia mielijohteitaan, ei siksi, että se on luonnollista ja että
niin on tapana tehdä, vaan ikäänkuin tietäisivät kaikki varmasti, mikä
on oikein ja kohtuullista. Jokainen huomaa lakkaamatta pettyneensä ja
uskoo hullunkurisella nöyryydellä sen syyksi kovan onnensa, eikä
ymmärryksen puutetta, jonka omistamisesta hän alati ylvästelee. Mutta
onhan hyvä, että on täällä maailmassa paljon sellaisia ihmisiä, jotka
eivät ole pyrrhonismin[7] kannattajia tämän suunnan itsensä tuottaman
kunnian vuoksi, sillä siitä huomaamme, kuinka mukautuvainen
ihminen on mitä mahdottomimpiin mielipiteisiin, kun hän on
taipuvainen uskottelemaan itselleen, ettei hän ole luonnostaan ja
välttämättä heikko, vaan että hän päinvastoin on luonnostaan viisas.
III.
Aikaisemmat vaikutelmat eivät yksin kykene viemään meitä harhaan;
uutuuden viehätyksellä on sama voima. Siitä juontuvat kaikki
riitaisuudet ihmisten kesken. He syyttävät toisiaan joko seuratessaan
vääriä lapsuuden vaikutelmia tai umpimähkään juostessaan uusien
jäljessä. Kuka noudattaa oikeata keskitietä? Astukoon hän esiin ja
osoittakoon niin tekevänsä. Ei ole ainoatakaan periaatetta, olipa se
kuinka luonnonomainen tahansa ja lähtöisin vaikka kaikkein
aikaisimmasta lapsuudesta, jonka ei voisi sanoa kulkevan väärän
käsityksen merkeissä, olemmepa sen sitten omaksuneet opetuksen tai
oman kokemuksen avulla. Koska, sanotaan, te olette uskoneet hamasta
lapsuudesta, että jokin arkku on tyhjä siksi, että te ette näe sen
sisältävän mitään, niin uskotte, että on olemassa tyhjyyttä; mutta se on
aistienne harhakuva, jota tottumuksen voima vahvistaa, ja tieteen on
siis oikaistava se. Toiset taas sanovat: Koska teille on sanottu koulussa,

ettei tyhjää tilaa ole olemassa, on teidän terve arvostelukykynne
turmeltu, sillä luonnostaan käsititte asian oikein ennenkuin
vastaanotitte tämän väärän vaikutelman, jonka nyt saamme korjata
palaamalla takaisin teidän alkuperäiseen luontoonne. Kuka on tässä
syypää petokseen? Aistitko vai opetus?
Meillä on toinenkin eksytysten alkulähde, nimittäin sairaudet. Ne
turmelevat arvostelukykymme ja aistimme. Ja koska vakavat sairaudet
muuttavat niitä tuntuvasti, on hyvin luultavaa, että lievätkin sairaudet
aiheuttavat suhteellisesti yhtä suuren vaikutuksen.
Oma harrastuksemme on vielä oivallisempi ase, sillä se sokaisee
miellyttävällä tavalla järjen näkökyvyn. Maailman
tasapuolisimmankaan ihmisen ei sallita olla tuomarina omassa
asiassaan. Tiedän henkilöitä, jotka peläten joutuvansa puolueellisuuteen
itseään kohtaan, ovat vastapainoa etsiessään tulleet maailman
epäoikeudenmukaisimmiksi ihmisiksi. Luotettavin keino, jolla
voisimme menettää täysin oikean asian, olisi se, että panisimme jonkun
läheisistä sukulaisistamme puolustamaan asiaamme. Oikeus ja totuus
ovat kaksi niin hienoa kärkeä, ettemme tylsillä aseillamme voi niitä
satuttaa. Jos aseemme kohtaavat sellaisen kärjen, katkaisevat ne sen ja
koskettavat sitä kaikkialta muualta kuin oikeasta kohdasta.
IV.
Maailman parhaimman miehen sielu ei ole niin riippumaton, että hän
voisi olla häiriintymättä mitättömästä melusta, joka kuuluu hänen
lähimmästä ympäristöstään. Ei tarvita kanuunanlaukausta
keskeyttämään hänen ajatuksenjuoksuaan. Siihen riittää tuuliviirin tai
vintturin narahdus. Älkää ihmetelkö, kun hänen ajatuksensa eivät tällä
haavaa ole kyllin selkeät. Kärpänen surisee hänen korvansa juuressa. Se
riittää tekemään hänet kykenemättömäksi antamaan hyviä neuvoja. Jos
tahdotte, että hän osuu oikeaan, niin ajakaa pois tuo eläin, joka pitää
hänen järkeään lamassa ja sumentaa tuota voimakasta älyä, joka
hallitsee kaupunkeja ja kuningaskuntia! Kuinka naurettava
jumaltenkaltainen olento!
Kuinka vaikea onkaan antaa mitään asiaa toisen ratkaistavaksi

horjuttamatta hänen arvosteluaan tavalla, jolla me asian hänelle
esitämme. Jos sanon: Minun mielestäni tämä on kaunista, minun
mielestäni tämä on epäselvää tai jotain muuta sellaista, kiinnitän hänen
mielikuvituksensa heti tähän arvosteluun tai yllytän häntä sanomaan
vastaan. On parempi olla sanomatta mitään, sillä silloin arvostelee
toinen omien ajatustensa mukaan, toisin sanoen, sen mukaan, mitä hän
sillä hetkellä on, ja sen mukaan kuin aivan toiset asianhaarat määräävät
kuin ne, joita on itse ajatellut. Silloin ainakaan ei ole koetettu millään
tavoin hänen arvosteluunsa vaikuttaa, mikäli vaikenemisella ei tässä
myöskin ole merkitystä, mikä seikka riippuu tavasta ja tulkinnasta,
jonka hän mielentilansa mukaan vaikenemiselle tahtoo antaa, tai siitä,
arvaako hän eleet ja kasvonilmeet tai äänensävyn, tai onko hän
kasvonilmeitten tuntija. Niin vaikea on olla saattamatta pois arvostelua
luonnolliselta tolaltaan tai pikemminkin, niin vaikea on pysyä lujana ja
järkkymättömänä mielipiteessään.
VI.
Tärkein asia elämässä on toimialan valitseminen. Sattumalla on siinä
suuri määräämisvalta. Tottumus tekee ihmiset muurariksi, sotilaaksi ja
puusepäksi. Hän on erinomainen puuseppä, sanotaan, ja sotilaista
puhuttaessa: Kuinka suuria hölmöjä he ovat! Toiset taas päinvastoin
sanovat; Ei mikään ole uljaampaa kuin sodankäynti; kaikki muut
ihmiset ovat pelkureita. Valintaan vaikuttaa se, kuuleeko lapsena
kiitettävän vai moitittavan joitakin ammatteja, sillä luonnollisesti
rakastetaan sitä, mitä pidetään hyvänä, ja vihataan sitä, mikä leimataan
huonoksi. Näitä asioita koskevat sanat jättävät vaikutelmia mieleemme,
mutta erehdymme suuresti, kun niiden mukaan menettelemme. Niin
suuri on totunnaisuuden voima, että niistä, jotka luonto on tehnyt vain
ihmisiksi, tehdään kaikenlaisten ammattien harjoittajia. Toisilla
seuduilla