Suomalaisen kirjallisuuden historia

Suomalaisen kirjallisuuden
historia

Project Gutenberg's Suomalaisen kirjallisuuden historia, by Eino Leino
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Suomalaisen kirjallisuuden historia
Author: Eino Leino
Release Date: March 31, 2005 [EBook #15513]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK
SUOMALAISEN KIRJALLISUUDEN ***

Produced by Tapio Riikonen

SUOMALAISEN KIRJALLISUUDEN HISTORIA
Kirj.
Eino Leino
Otava, Helsinki, 1910.

SISÄLLYS:
Lukijalle
Johdanto: Valmistava aika (1542-1835)
1. Kieli ja kirjallisuus 2. Suomalaisen kirjakielen synty 3. Vanhimmat

suomalaiset lakitekstit 4. Hengellinen kirjallisuus 5. Maallinen
kirjallisuus 6. Kansanrunous 7. Kansallinen tiede 8. Suomalaisuus
I. Romanttinen aika (1835-1870)
1. Realismi ja romantiikka 2. Kansallinen herätys 3. Elias Lönnrot 4. A.
Oksanen 5. Kirjallisen Kuukauslehden miehet 6. Aleksis Kivi 7.
Romantikoita ja jälkiromantikoita
II. Realistinen aika (1870-1897)
1. Realistinen kansankuvaus 2. Nuorsuomalaisuus 3. J. H. Erkko 4.
Kaarlo Kramsu 5. Minna Canth 6. Juhani Aho ja Päivälehden piiri 7.
Kansallinen tiede 8. Naturalistinen kansankuvaus
III. Uusromantinen aika (1897-)
1. Vanha ja uusi romantiikka 2. Valtiollinen tausta 3. Runous 4.
Suorasanainen kirjallisuus 5. Loppukatsaus

SUOMALAISEN KIRJALLISUUDEN HISTORIA
(1910)

LUKIJALLE.
Lukija älköön odottako mitään erikoista uutta tältä Suomalaisen
kirjallisuuden historialta. Useimmat siinä mainituista kirjallisista
ilmiöistä ovat jo Julius Krohnin Suomalaisen kirjallisuuden vaiheista ja
B. F. Godenhjelmin Oppikirjasta suomalaisen kirjallisuuden historiassa
löydettävissä, siinä esiintyvistä kirjallisista näkökohdista taas tekijän
viime vuonna julkaisemista pikakuvista Suomalaisia kirjailijoita. Halu
täsmällistyttää pienen käsikirjan puitteissa näitä näkökohtia ja toivo
osoittaa niiden pitävän paikkansa kirjallisuutemme koko
kehityskulkuun nähden on tämän teoksen synnyttänyt.
Hyvin tietäen, että ennen kuin mitään lopullisempaa suomalaisen
kirjallisuuden historiaa voidaan kirjoittaa, pitäisi olla olemassa edes
kutakuinkin lopullisia tutkimuksia kirjallisuutemme huomattavimmista
yksityisilmiöistä, olen tässä, samoin kuin Suomalaisissa kirjailijoissa,
kuitenkin uskaltanut poiketa edellisten kirjallisuushistorioitsijain
asettamista rajamerkeistä ja kirjallisuutemme eri aikakaudet toisin
hahmoitella. Hyvin tietäen myös, että niiden sisällisen totuuden sitova,
tieteellinen todistelu vaatii aivan toisenlaisia kykyjä, sitäpaitsi paljoa
enemmän aikaa ja varoja kuin mitä tämän kirjan tekijällä on ollut siihen

käytettävänä, toivon kuitenkin teokseni voivan olla jonkunlaisena
portaana suomalaisen kirjallisuuden oikealle ymmärtämiselle.
Epäilemättä se on paikka paikoin sangen luettelontapainen. Siksi
olisivatkin kuivien tosiseikkojen välit välttämättä suullisessa
esityksessä täydennettävät, jos teostani ehkä jossakin oppikirjana
käytettäisiin.
Maamme ruotsinkielistä kirjallisuutta ei tässä teoksessa ole käsitelty,
koska tekijä edelleenkin katsoo sen enemmän Ruotsin kuin Suomen
kirjallisuushistoriaan kuuluvaksi. Vastakkaisen kannan omaksuminen
tässä suhteessa onkin mahdoton, ellei tahdo alkaa islantilaisesta
kirjallisuudesta ja lopettaa viime päivien suomenkielisiin ilmiöihin,
kuten myös olen nähnyt erään meikäläisen kirjallisuushistorioitsijan
sepittämässä ruotsinkielisessä oppikirjassa tapahtuneen.
Helsingissä 20 p. elok. 1910.
Eino Leino.

JOHDANTO:
VALMISTAVA AIKA.
(1542-1835)
Kyliä se kuulee Suomen kielen, joka ymmärtää kaikkein mielen.
Mikael Agricola.

1. Kieli ja kirjallisuus.
Kirjallisuus on maan tulkki. Kirjallisuus on kansakunnan kuvastin.
Kirjallisuutensa kautta kansa haastaa ilmoille, mitä se on tuntenut ja
kuvitellut kauneinta, tahtonut, toivonut ja pyrkinyt pyhintä maailmassa.
Ilman kirjallisuutta on kansa kuin sokea, kuin kuuromykkä. Vasta
omankielisen kirjallisuutensa kautta kansa oppii itsensä tuntemaan ja
tekemään itsensä myös muille kansoille ymmärrettäväksi.
Kirjallisuutensa kautta kansa liittyy itseään suurempaan yhteyteen:
ihmiskuntaan.
Kieli on kirjallisuuden _väline_. Kielen täytyy taipua notkeasti
kirjailijan sisäisiä tarkoitusperiä ilmaisemaan, jos hänen mieli voida
välittää niitä lukijakunnalleen. Kielen kehitys vaatii usein pitkän
valmistavan ajan, ennenkuin varsinainen kansalliskirjallisuus voi
puhjeta kukkimaan. Suomalaisen kirjallisuuden historiassa se on

vaatinut lähes kolme vuosisataa. Enemmän kuin suomalaisen
kirjallisuuden ne ovat suomenkielen ja suomalaisen sivistyksen
historiaa.

2. Suomalaisen kirjakielen synty.
Suomalainen kirjakieli on kansamme uskonnollisen tarpeen synnyttämä.
Katoolisena aikana oli kirkon, koulun ja kaiken korkeamman
sivistyksen kieli meillä niinkuin muuallakin maailmassa latina. Mutta
Lutherin opin mukaan oli kansalle kansan omalla kielellä jumalan
puhdasta sanaa saarnattava. Suomalaisen kirjakielen synty sattuu
sentähden yhteen uskonpuhdistuksen tulon kanssa Ruotsin
valtakuntaan.
Suomen varsinainen uskonpuhdistaja ja ensimmäinen todella
lutherilainen piispa oli Mikael Agricola (1508-1557) kalastajan poika
Pernajan pitäjästä. Koulunsa hän oli käynyt Viipurissa ja Turussa ja
suorittanut maisterintutkinnon v. 1539 Wittenbergin yliopistossa,
Martti Lutherin ja Filip Melanchtonin omien silmäin alla. Jo täällä hän
oli alkanut kääntää suomeksi Uutta Testamenttia, joka kuitenkin
ilmestyi painosta vasta v. 1548. Sitä ennen hän oli ehtinyt toimittaa
kansalleen Aapisen (»Abc-kiria») ja Rukouskirjan. Edellinen, joka
ilmestyi painosta v. 1542, on ensimmäinen suomenkielinen kirjateos.
Suomessa ei siihen aikaan ollut yhtään kirjapainoa. Kaikki täytyi
painattaa Tukholmassa. Useimmat Agricolan kirjat ilmestyivät vielä
tekijän kustannuksella. Harvat ostivat ja lukivat niitä. Kaikista
hankaluuksista huolimatta Mikael Agricola jatkoi kirjallista
toimintaansa, julkaisten vielä osia Vanhasta Testamentista ynnä
kirkonmenojen uudistamista koskevia teoksia. Myöskin maallisia
tietoja hän teoksiinsa siroitteli. Näin tuli hänestä _suomalaisen
kirjakielen isä_. Hänen kauttaan vakiutui länsisuomen murre maamme
kirjakieleksi.

3. Vanhimmat suomalaiset lakitekstit.
Vanhin tunnettu suomalainen lakiteksti on Herra Martin, Tukholman
suomalaisen seurakunnan kappalaisen, suorittama Ruotsin maanlain
suomennos (1548), jonka käsikirjoitusta säilytetään Tukholman
kuninkaallisessa kirjastossa. Hänen työnsä lähin jatkaja oli

Pohjois-Pohjanmaan rovasti ja lainlukija Ljungo Tuomaanpoika, joka
suomensi sekä Ruotsin maanlain (1601) että kaupunginlain (1609).
Molemmat