Soitto on suruista tehty | Page 4

se päättyi ristiretki,
Josta suuria
odotin!
Mutta vasta tultuani

Kotihini, Rantamäen
Kaunihissa
kartanossa,
Mulle selvisi asia:
Niinkuin olis' rintahaini
Puukko
pistetty tulinen
Välähti nyt sydämmessä
Tunto syntini kamalan.

"Sinun syysi, Tuomas parka,
Että kirkon vihollinen
Ilkkuelee
voittajana.
Sinä väärällä teolla,
Rikoksella riettahalla
Herran
pyhän sotajoukon
Saastutit ja kansallesi
Tuotit tappion, häpeän,

Kirkolle ja Jumalalle
Suuren vahingon, katala."
Näin se ääni
omantunnon
Alkoi syytellä minua,
Enkä voinut puolustaida.
Voi,
on kurja kurjuuttani!
Kuinka suuren armon Herra
Oli antanut
minulle!
Oli uskonut omansa,
Sielut ostetut verellä
Pyhimmällä
puhtahalla,
Minun johdatettaviksi
Hänen luoksensa sanalla

Suloisella armostansa,
Sekä seurakunnassansa
Palvella ja opastella.

Hänen armovoimastansa
Olin saanut kokemusta
Oman sieluni
sisällä,
Sekä syntisten monien.
Kääntymyksen, uudistuksen

Nähnyt, työstäni hedelmän.
Olin itkenyt ilosta
Koska Herran Henki
voitti
Sielut synnin kahlehtimat,
Sekä johti ihanasti
Uskon tiellä

edellensä.
Olin tuntenut surua
Sydämmessä polttavaista,

Katkerilla kyynelillä
Valittanut lankeemusta
Jonkun synnin
petoksella
Voitetun ja rukoellut
Herralt' anteeks'antamusta,

Voimaa uudell' elämälle.
Siten nousi langennutkin
Eksytettykin
palasi,
Sekä nautti Kristuksessa
Armon uutta ihanuutta.
Mutta nyt!
Oi, kadotusta!
Olin itse langennunna
Paljon muita syvemmälle,

Herran hyvyyden häväisten,
Armon pilkaten pyhimmän,

Murheelliseks' saattamalla
Pyhän Hengen -- ja Jumalan
Rakkauden
suloisimman
Siten loukannut, katala,
Oman kunnian kirotun

Etsinnässä ylpeässä.
Pettämänä häijyn hengen!
Voi, sen tuskan
hirmuisuutta!
Voi, sen tunteen kamaluutta:
Nähdä syvän
syyllisyyden
Erottavan itseäni
Jumalasta, Herrastani,
Vajottavan
pimentohon
Yötä synkkää mustempahan;
Tunnelmata toivotonta,

Jossa huutaa parkumalla
Armoa ja pelastusta --.
Maassa vierivi
matona,
Eikä löydä lohdutusta!
Oi, josp' eivät ikänänsä
Siihen
tilaan syvimpähän,
Epätoivon pohjattoman
Kuiluun syösten,
sielukullat
Vihollisten, pakanoitten,
Joutuisi tai Juutalaisten!
Kun
toivo sammuu sielusta,
Sen käärii ikipimeys,

Ja tuli aina polttava

Sydäntä kalvaa, epäilys:
Katumus ilman armoa --
Se helvetin on
kauhistus
Ja kadotettuin kirous.
[1] "Piispan johdolla".

Jumala, suuri armossa
Mull' antanut on toivoa --
En muutoin
kestäis' elämää, --
Kun tunnoss' aina kirveltää
Polttava tuli tuskien,

Jos milloin palaa Suomehen
Muisto, jopa joskus. --

Herra, armossa muistaos,
Poikas verellä huuhto'os
Pois sielusta
syntitahrat.
(Laulaa):

Tua Jesu dilectio
Grata mentis refectio:
Replet sine fastidio,
Dans
famem desiderio.

Desidero Te millies
Jesu mi, qvando venies?
Me laetum qvando
facies?
Me Te qvando saties?[1]
[1] Jeesuksen on rakkaus,
Mielen sulo-virvoitus,
Ain' on uusi tyydytys,
Kaipauksen herätys.
Sinua, oi, ikävöin,
Tuhannesti päivin, öin:
Milloin tulos leimahtaa,

Iki-ilon kirkastaa?
II.
(Myrskyinen yö Gottlannissa samalla louhikko-rannalla).
TUOMAS (kävelee rauhattomana edestakaisin, aaltojen hurjasti
kuohuessa; suuri hyökyaalto lähes peittää kävelevän vaahdollaan, mikä
loiskahtaa korkealle pitkin kalliota):
Ulvo'os myrsky -- kuohu
Vihainen, vaahtopää
Aalto ja kallioita

Huuhtele -- kylmempää
Josp' oisi, loiskuva läikkä,
Vetesi, jäitä sais'

Sataa ja jääksi kaikki,
Muuttua helmassais!
-- Kas, täss' on
poveni kuuma.
Sen ahjo hehkullaan
Vois sulata jäiset vuoret;
Mi
saisi sen sammumaan?
Siell' ikuinen liekki hohtaa
Ain' uutta tuskaa
-- niin,
Taas armas yöhyt, muille
Mik' antaa jäseniin
Levon ja
suloista unta
Silmille sirottaa,
Vain lisää minulle tulta --
Tää
myrskykö vilvottaa
Vois mieltä miehen, mi kuolla
Tahtoisi -- eikä
voi,
Ei tohdi, vaikk' olis hauta
Leponi ainut -- oi!

Mutta mitä kuulenkaan!
Johan täällä lauletaan.

(Aalloilta kuuluu Vellamon neitojen laulu):
Kannel Ahdin soi
Kunnes aamun koi
Idän taivaalla kirkasna hohtaa.

Nyt tanssimme taas --
Emme ulvontaas,
Myrsky ärjyvä, pelvolla
kohtaa.
Tämä kaunist' on:
Meri arvaamaton
Täynn' aaltoja on lakkapäitä!

Kisaellen vaan
Käy karkelemaan
Tässä Vellamon neitojen häitä.
Tämä hauskaa vaan:
Nyt hypellä saan;
Kuinka iso on
tanhumatanner;
Eipä silmillään
Näe ääriäkään,
Eikä vapise
allamme manner.
Se iloa on
Ja lukematon
On Ahtolan morsiuskansa.
Hei,
kanssamme vaan
Käy karkelemaan:
Kuka surisi nuoruuttansa!
TUOMAS (laulun vaiettua):
Onko helvetin henkien
Tää hurjaa kuollontanssia?
He nousivatko
kiusaten
Hukuttaaksensa sielua?
Suloista olis hypätä
Aaltojen
helmaan viileään,
Jos siihen loppuis' elämä,
Sammuisi ikipimeään.

Jos, niinkuin Joonas aikanaan,
Vois hirmumyrskyn tyynnyttää
Ja
tulla levon satamaan,
Jumalan tahdon tyydyttää.
Jos, uudestansa
ryhtyen,
Elämän hurjaan taisteluun
Sais käydä, kuni Niniven
Hän
kaupunkihin tuomittuun,
Saarnaten pyhän Jehovan
Ankaran päivän
tuloa;
Jos voisin minä Jumalan
Levittää armon valoa

Toivottomille sieluille,
Pimeytehen käärityn
Syvimmän tuskan
omille,
Ja nostaa kansan, määrätyn
Hukkumahan, taas uudestaan

Elohon -- silloin ilolla
Astuisin heti Ahtolaan.
(Kaukaa kuuluu kirkonkellojen kumea soitto).
TUOMAS:
Mitä tämä? Joko vihdoin
Järki jättää hallituksen
Särkyneessä
sielussani?
Onko tämä Luojan kosto,
Tullut minun synnistäni?

Taikka, ehkä kuollon kellot
Äänet oudot kuulemani?
Ehkä tuska
tuivertavi
Povessani polttavainen
Viimeisiä kertojansa.
(Ilmassa kuuluu henkien laulua).
Taas laulua -- oi, ihanaa!
Taivaallista!
HENKIEN LAULU:
Armosta antoi Jumala
Poikansa ainokaisen,
Jok' osti verihinnalla

Syntisen kuolevaisen:
On synti sovitettu,
Kun veri vuodatettu
On
Herran ristillä.
(Tuomas lankee polvilleen).
Jokainen, joka uskossa
Nyt antaa Jeesukselle
Sielunsa -- etsii armoa,

Elämän lähtenette
Saa tulla -- juokohon
Vapaasti -- kaikki on

Lahjaksi annettu.
Sulasta rakkaudesta
Jumala ihmisille
Antavi ilman rahatta

Anteeksi syntisille
Myös veri-ruskeat
Rikokset riettahat
Ijäti
unhottaa.
(Myrsky tyyntyy -- päivä koittaa).
TUOMAS (tyyntyneenä, viipyy yhä polvillaan, nousevan auringon
ensimmäiset säteet valaisevat hänen kasvojansa, joita kirkastaa syvä
rauha ja ilo):
Jo myrsky tyyntyvi, päivä nousee
Ja taivas kirkkaasti hymyilee:
Ja
Jeesus Kristus mun sielussani
Nyt täydellisesti hallitsee!
Oi, Herra,
kuinka Sun armoasi
Ma kurja voisin ain' ylistää!
Oi, ijankaikkinen
rakkautes
Ken voi sen syvyyttä käsittää!
Nyt kuolen ilolla, tule
Herra,
Jo katko maalliset kahlehet,
Ja poista verho, mun anna nähdä

Ne silmät, Sa joilla katselet
Tänn' alas maahan ja kurjimmankin


Myös ihmislapsosen sydämmeen,
Ja säälit, armossa etsiskellen;
Oi,
näytä kasvosi, säveleen
Mitk' ijankaikkisen ylistyksen
Ain' uuden
antavat, joissa -- oi!
On ikikirkkaus jumaluuden,
Se valo, auringot
mikä loi!
(Vaipuu alas ja kuolee).
End of the Project Gutenberg EBook of "Soitto on suruista tehty", by
Aliqvis
0. END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK "SOITTO ON
SURUISTA TEHTY" ***
. This file should be named 21803-8.txt or 21803-8.zip *****
This and all associated files of various formats will be
found in:
. http://www.gutenberg.org/2/1/8/0/21803/
Produced by Matti Järvinen and Distributed Proofreaders Europe.
Updated editions will replace the previous one--the old editions will be
renamed.
Creating the works from public domain print editions means that no
one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
(and you!) can copy and distribute it in the United States without
permission and without paying copyright royalties. Special rules, set
forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying
and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to protect the
PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project
Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge
for the