Soitannollisia satuja ja jutelmia | Page 3

"sanokaapa mulle, mit? pid?tte Mozartista, joka nykyj??n alkaa niin suurta humua mailmassa nostaa teoksillansa; mielell?nip? jotakin kuulisin h?nest?."
"No niin", vastasi nuori mies, "min? h?net tunnen aivan tarkalleen, niin hyvin kuin itsenikin, ja voin h?nest? teille antaa mit? paraat tiedot. Mozart on hyvin lystik?s, huoleton veitikka, melkein minun n?k?iseni, kuitenkin v?h?n vakaampi, kun johtajankapulaa k?dess??n pit?? taikka kyn??. Onnellinen h?n on niinkuin lapsi ja parasta h?n my?s tahtoo; h?nen sielunsa uiskentelee suloisten s?velten meress?, jotka h?nt? ihastuttavat; mailma hymyilee h?nelle, ja h?nen syd?mens? on hilpein ja iloisin koko maanpiirill?. Viini? h?n my?s rakastaa, mutta kaikkein ennemmin armaita tytt?jen kasvoja; ja sen ohessa kukkia ja perhosia. Rakastava te olette h?nt?, sen voin vakuuttaa, sill? h?nell? ei oikeastaan ole ainoatakaan vihamiest?; mutta em?nt? h?nell? on, jota h?n lempii sanomattomasti ja joka sen ansaitseekin, sill? h?ness? on virheit? v?h?; ainoastaan kateellinen h?n on ja se Mozart hupsua hiukan tuskittaa."
Kanttori heilutti p??t?ns? naurahdellen; mutta Amadeus j?tti joutuisaan hyv?sti, vaikka tuskin tuntiakaan oli siell? ollut ja aurinko viel? oli korkealla. "T?n? iltana esitell??n er?s Mozartin s?velt?m? opera, Don Juan," sanoi h?n, "ja minua haluttaa tiet??, miten se on oleva ihmisten mieleen; min? olen v?h?n levotonta luontoa, ja t?n??n eritt?inkin niin kiihoksissa, ett'ei Mozart itsek??n voi olla sit? kiihoittuneempi; huomenna teille kerron siit?." Kottaraisella oli tuskin aikaa huutaa: "nopsat jalat, rohkeutta!" ja is?nt?ns? ei edes muistanut Violettaa suudella, ja kukkakimpunkin h?n j?tti olemaan. Mutta tytt? oli kaiken p?iv?? alla p?in; unhotetun suutelonko vai lakastuneiden kukkain t?hden, sit? en tarkoin tied? sanoa.
Huomisp?iv? kului, Amadeusta ei kuulunut eik? n?kynyt; aurinko aleni alenemistansa ja keltaiset lehdet putoilivat puista. Vanha kanttori istui nojatuolissaan nuottikirjainsa sekaan haudattuna; Violetta rallatteli, mutta hiljaa hyr?illen vaan; ei ollut oikein iloinen syd?mess?ns?. Silloin ?kisti naputettiin ikkunapieleen: hele? tuttu ??ni pyysi sis??n p??st?; Violetta hyp?hti seisoalleen: sen hullutukseen tottuneena h?n avasi ikkunan ja Wienin musiikin-opiskelija hypp?si huoneesen. "Is? hyv?seni", sanoi h?n sen muotoisena, kuin kev?inen aamu, "Mozart on tehnyt teht?v?ns? oikein hyvin! Don Juan on toki varsin v?ltt?v? opera; muuten h?n k?ski sanomaan terveisi? ja l?hetti muassaan jotakin, jonka teille heti sis??n tuon. Mutta t?ss? on, ottakaa ensiksi pieni muisto minulta!" -- ja niin sanoen, pisti h?n siev?n vihkosen vanhan yst?v?ns? k?teen. Se oli er?s Ave verum. Violetta sai soman paperilehden, johon oli kirjoitettu: "Minun orvokilleni!" Se oli muuan laulu, jonka alkusanat kuuluivat:
Niityll? kasvoi orvokki, Huomaamatonna kauniisti; Kaunis olj orvonkukka.
Tytt? riemuitsi; mutta vanhus k?vi vakavin silmin kaikki lehdet l?pi; sitte h?n nousi tuoliltaan, meni ??neti nuottikaappinsa luo ja asetti vihon varovasti Bachin ja H?ndelin keskelle. Nuoren miehen hilpeit? kasvoja v?rv?hytteli hiljainen liikutus; kanttori ojensi h?nelle molemmat k?tens? ja sanoi: "te parhaiten tied?tte, mik? tuon paikan arvo on!" Silloin tulivat Amadeuksen sinisilm?t kyyneli? t?yteen; h?n tarttui innokkaalla kiivaudella vanhuksen k?teen ja huudahti: "is?seni, min? se olenkin Mozart, iloinen, hullu Mozart, jolle te tuolla yksinkertaisella kunnian osoituksella olette tehnyt suuremman, syvemm?n syd?men ilon, kuin mit? koko mailman kaikki mieltymyksen kaikumiset ovat tehd? voineet. Min? kiit?n teit?, mutta minulla viel? on teillekin muuan ilo!"
Ik??n kuin lapsi heitt?ytyi h?n kirkkahaisesti katsahtavan vanhuksen rintoihin, likisti h?nt? poveansa vasten ja lensi sitte ovesta ulos. Hetkisen per?st? n?kyi h?nen ilosta loistava muotonsa j?lleen; kottarainen huusi: "el?k??n Sarastro!" ja huoneesen astui -- ukko Haydn. Riemun salama vanhan kanttorin silmist?, h?nen huultensa vapiseminen oli ainoa tervehdys h?nen mestarillensa ja kuninkaallensa. H?nen ruumiinsa ei kest?nyt sielun j?ristyksi?; ja kun Haydn mielev?ll? myh?ilyksell??n sanoi "Jumalan terveeksi" ja h?nelle k?tt?ns? kurotti, Mozart tuskan tunnolla kumartui h?nen puoleensa, mutta Violetta aavistavaisena is?ns? polvia syleili, niin Jumala viittasi h?nt? ja h?nen henkens? kohosi taivaiden ikisointujen ilmoihin.
Monta, monta vuotta on siit? jo vierinyt; ukko Haydn johdattaa jo aikoja sitte tuolla ylh??ll? suloisia, jaloja enkelien kuoreja; Mozart my?s makaa sike?t? pitk?? untansa maan kylm?ss?; n?m?t ja useat muut t?hdet ovat meid?n mailmamme taivaalta laskeneet; mutta pieni kyl? se viel? aina niin hiljaisena ja herttaisena pilkist?? pensasten v?list?, vanhat lehmukset tuoksuvat viel? kuin ennenkin ja kanttorin asunnossa elelee aivan yksin?ns? vanha eukko. Se on se aikanaan niin kaunis ja vieh?tt?v? Violetta. H?n ei ole koskaan naimiseen mennyt ja el?? unelmaeloa muistoissaan. Mutta jos tahdotte h?nen luonansa k?yd?, niin kysyk?? h?nelt? vaan mestari Mozartia: silloinpa h?nen silm?ns? vilkastuvat ja h?nen kasvoillensa levi?? juuri kuin nuoruuden hohde. Ja h?n on h?nest? puhuva tuntikausia; lopulta h?n teille ehk? n?ytt?? pienen, oi jo varsin kellastuneen nuottilehden, johon on kerke?ll? k?dell? kirjoitettu:
"Niityll? kasvoi orvokki."

KES?Y?-UNELMA.
Ihmeen lauhkean kes?y?n utupeite oli levitettyn? kauneudesta kyll?isen maan ylitse; kuu hymyili niin suloisesti ja tenhokkaasti, kuin onnellisen, lempiv?n tyt?n vetistynyt silm?; kukkaset eiv?t t?lt? katseelta voineet nukkua ja puiden lehdet kuiskaelivat kesken?ns?. Mutta eritt?inkin kuun hymyily kirkasti er?st? uhkeaa lehmuspuuta, joka seisoi keskell? isoa synke?t? puutarhaa. Monta korkeata yksivakaisen kaunista puuta oli sen rinnalle ylennyt; my?skin kaikenkarvaisia kukkasilmi? pilkisteli matalista pensaista ja puutarhan keskupaikalla l?hell? lehmusta rehotti ihana ruohokko, lahea kuin sametti. Vihantain pensaikkojen v?list? hohtivat komean huoneuksen valkoiset muurit. Oli syd?ny?. Linnut olivat jo unessa, niinp? perhosetkin; siell? t??ll? viel? pyr?hteli kotia kohden joku