Sevillan parturi eli Turha varovaisuus | Page 9

kas se kohdallehen Osaapi, aina auttaa kai! Jos harvoin taudin pois se sai, Tok' saattaa sairaan autuutehen.
Onko t?m? kohteliasta, mit? sanon teille?
BARTHOLO. Se soveltuu hyvin teille, tiet?m?t?n k?tyri, t?ll? tavoin alentaa taiteista ensimm?ist?, suurinta ja hy?dyllisint?!
KREIVI. Hy?dyllinen kaiketi niille, jotka harjoittavat sit?.
BARTHOLO. Taide, jonka edistymist? aurinko pit?? kunnianansa valaista!
KREIVI. Ja jonka erehdyksi? maa kiiruhtaa peitt?m??n.
BARTHOLO. Selv?sti n?kyy, sivistym?t?n ihminen, ett? te olette tottunut ainoastaan hevosia puhuttelemaan.
KREIVI. Hevosia puhuttelemaan? Ah! tohtori! Eik? j?rki-tohtorille ole tunnettu asia, ett? hevosl??k?ri aina parantaa sairaansa heit? puhuttelematta, kun p?invastoin l??k?ri puhuu paljon sairaillensa...
BARTHOLO. Heit? parantamatta, eik? niin?
KREIVI. Te olette sen sanonut.
BARTHOLO. Kuka perhana l?hett?? t?nne tuon kirotun juomarin?
KREIVI. Min? luulen, ett? te tekaisette minulle epigrammeja, Amor!
BARTHOLO. Mit? vihdoin tahdotte? mit? pyyd?tte?
KREIVI (kovasti suuttuvinansa). Kuinka, h?n kiihtyy! Mit? min? tahdon? Ettek? n?e sit??
Nelj?stoista kohtaus.
(Rosina, Kreivi, Bartholo.)
ROSINA (saapuville juosten). Herra sotamies, ?lk?? vimmastuko, armoa! (Barthololle.) Puhukaa h?nelle hiljaa, herra: mies, joka puhuu j?rjett?m?sti.
KREIVI. Te olette oikeassa; h?n puhuu j?rjett?m?sti, h?n; mutta me olemme j?rjellisi?, me! Min? kohtelias ja te kaunis ... siin? kyllin. Oikeastaan min? tahdon t?ss? talossa tavata ainoastaan teit?.
ROSINA. Mit? voin tehd? teid?n hy?dyksenne, herra sotamies?
KREIVI. V?h?p?t?isen asian, lapseni. Mutta jos on jotakin h?m?r?? minun lauseissani...
ROSINA. Min? k?sit?n niitten tarkoituksen.
KREIVI (antaen h?nelle kirjeen). Ei, pit?k?? vaan kiinni puustavista, puustavista; on ainoasti kysymys ... mutta min? sanon aivan rehellisess? tarkoituksessa, ett? antaisitte minulle makuusijan t?ksi y?ksi.
BARTHOLO. Eik? mit??n muuta?
KREIVI. Ei mit??n. Lukekaa t?m? lempikirje, jonka meid?n majoitus-mestarimme kirjoittaa teille.
BARTHOLO. Katsokaamme. (Kreivi k?tkee kirjeen ja antaa h?nelle toisen paperin. -- Bartholo lukee.) "Tohtori Bartholo antaa ruoan, majan, makuusijan..."
KREIVI (??nt?ns? teroittaen). Makuusijan.
BARTHOLO. "Ainoasti yhdeksi y?ksi mainitulle Lindor'ille, liikanimelt? l'écolier, joka on ratsumies rykmentiss?..."
ROSINA. H?n se on, juuri h?n se on.
BARTHOLO (vilkkaasti, Rosinalle). Mik?s nyt?
KREIVI. No, olenko v??r?ss? nyt, tohtori Barbaro?
BARTHOLO. Luulisi, ett? tuo mies ilke?ksi huviksensa typist?? nime?ni kaikella mahdollisella tavalla. Menk?? hiiteen, Barbaro! Barbe á l'eau! ja sanokaa h?vytt?m?lle majoitus-mestarillenne, ett? siit? asti, kuin k?vin Madrid'issa, olen vapautettu sotav?ke? majauttamasta.
KREIVI (itseksens?). Oi Jumala! harmillinen vastus!
BARTHOLO. Ah! ah! yst?v?, t?m? haittaa teit? ja saattaa teid?t v?h?n selki?m??n! mutta korjatkaa sent??n heti luunne pois t??lt?.
KREIVI (itseksens?). Olin v?h?ll? joutua ilmi. (??neen.) Korjata luuni! Jos te olette vapautettu sotav?est?, ette ehk? kuitenkaan ole vapautettu kohteliaisuuden vaatimuksista? Korjata luuni! n?ytt?k?? minulle vapautus-todistuksenne; vaikka min? en osaa lukea, n?en heti...
BARTHOLO. Se ei ole vaikeata, se on t?ss? kirjoituspulpetissa.
KREIVI (sill? v?lin kuin Bartholo menee sinne, sanoo, paikaltansa liikahtamatta). Ah! kaunis Rosinani!
ROSINA. Kuinka, Lindor, tek? se olette?
KREIVI. Ottakaa toki vastaan t?m? kirje.
ROSINA. Olkaa varoillanne, h?n pit?? meit? silm?ll?.
KREIVI. Ottakaa esiin nen?liinanne, min? lasken sen putoomaan.
(H?n l?hestyy.)
BARTHOLO. Hiljaa, hiljaa, herra sotamies; min? en suvaitse, ett? katsellaan minun vaimoani noin likelt?.
KREIVI. H?nk? teid?n vaimonne?
BARTHOLO. No mit?s my?s?
KREIVI. Min? luulin teit? h?nen vaarinsa tahi mummonsa sitke?henkiseksi is?ksi: on v?hint??nkin kolme sukupolvea h?nen ja teid?n v?lill?nne.
BARTHOLO (lukee jotakuta pergamenttia). "Niitten hyvien ja luotettavien todistuksien johdosta, joita meille on annettu..."
KREIVI (ly? k?dell??n pergamentteja niin ett? ne putoovat lattiaan). Mit? min? tarvitsen tuota sanatulvaa?
BARTHOLO. Tied?ttek?, sotamies, ett?, jos min? kutsun v?keni, annan heti paikalla kohdella teit? niin, kuin ansaitsette?
KREIVI. Tappelu? Ah! mielell?ni, tappelu! se on minun ammattini (osoittaen pistoliansa vy?ss??n), ja t?ss' on se, jolla heit?n heille ruutia silmiin. Te kenties ette ole milloinkaan n?hnyt tappelua, rouvaseni?
ROSINA. Enk? tahdo n?hd?k??n.
KREIVI. Ei mik??n ole kuitenkaan niin hupaista kuin tappelu. Kuvailkaa mieless?nne (tohtoria tyrk?ten) ensiksi, ett? vihollinen on toisella puolella laaksoa ja yst?v?t toisella. (Rosinalle, n?ytt?en h?nelle kirjett?.) Vet?k?? ulos nen?liinanne. (H?n sylkee maahan.) Tuossa on laakso, se on selv??.
(Rosina vet?? ulos nen?liinansa; kreivi pudottaa kirjeens? h?nen ja itsens? v?liin.)
BARTHOLO (kumartuen). Ah! ah!...
KREIVI (ottaa sen yl?s ja sanoo:). Kas niin ... tulihan minun opettaa teille ammattini salaisuudet... Todellakin sangen varomaton nainen! eik? h?n huomaa lempikirjett?, jonka h?n pudottaa taskustaan?
BARTHOLO. Antakaa se minulle, antakaa.
KREIVI. Dulciter, pappa! jokaiselle omansa. Jos joku rabarberin resepti olisi pudonnut teid?n taskustanne?
ROSINA (ojentaa k?tt?ns?). Ah! min? tied?n, mit? se on; herra sotamies.
(H?n ottaa kirjeen, jonka h?n k?tkee esiliinansa pieneen taskuun.)
BARTHOLO. L?hdettek? vihdoinkin ulos?
KREIVI. No hyv?, min? l?hden. Hyv?sti, tohtori; ilman vihaa. Hyv?sti, kultaseni: pyyt?k?? kuolemaa, ett? se viel? muutamilla sotaretkill? unhottaa minut; el?m? ei ole milloinkaan ollut minulle niin kallis.
BARTHOLO. Menk?? vaan. Jos minulla olisi tuommoinen valta kuoleman suhteen...
KREIVI. Kuoleman suhteen? Olettehan l??k?ri! Te teette niin paljon kuolemaa varten, ett? se ei voi kielt?? teilt? mit??n.
(H?n l?htee.)
Viidestoista kohtaus.
(Bartholo, Rosina.)
BARTHOLO (katsoo, kuinka h?n menee). H?n on vihdoin mennyt! (Itseksens?.) Teeskennell??np?.
ROSINA. My?nt?k?? kuitenkin, herra, ett? h?n on hyvin iloinen, tuo nuori sotamies! H?nen pohmelonsa takaa n?kyi, ettei h?nelt? puutu ?ly? eik? jonkinlaista kasvatusta.
BARTHOLO. Onnellinen olen, kultaseni, ett? sain h?net luotamme l?htem??n! Mutta etk? ole v?h?n utelias lukemaan minun kanssani tuota paperia, jonka h?n antoi sinulle?
ROSINA. Mik? paperi?
BARTHOLO. Tuo, jonka h?n oli ottavinansa yl?s, saadaksensa sit? sinun haltuusi.
ROSINA. Hyv?! se on minun serkkuni upseerin l?hett?m? kirje, joka putosi minun taskustani.
BARTHOLO. Minulla on se ajatus, ett? h?n veti sen omasta taskustaan.
ROSINA. Min? tunsin sen aivan hyvin.
BARTHOLO. Voihan helposti katsoa.
ROSINA. Min? en vaan tied?, mihin se joutui.
BARTHOLO (taskua osoittaen). Sin? panit sen tuohon.
ROSINA. Ah!