Sevillan parturi eli Turha varovaisuus | Page 3

sanoa, jotenkin
sievästi, -- kukkasvihkoja Cloriille, että lähetin arvoituksia
sanomalehtiin, että oli liikkeellä minun tekemiäni madrigaleja; sanalla
sanoen, kun hän kuuli, että minä olin painettu aivan elävänä, käänsi hän
asian tragilliseksi ja eroitti minut virastani, väittäen syyksi, että
kirjalliset harrastukset ovat mahdottomat sovittaa yhteen virkatointen
hengen kanssa.
KREIVI. Järjellisesti tuumittu! etkä sinä antanut huomauttaa hänelle...
FIGARO. Minä katsoin itseäni varsin onnelliseksi siitä, että hän unhotti
minut, sillä minä olin vakuutettu, että grandi tekee meille kylliksi hyvää,
kun hän ei tee meille pahaa.
KREIVI. Sinä et sano kaikkia. Minä muistan, että sinä minun
palveluksessani olit aika hulivili.
FIGARO. Oi Jumalani, tahdotaanhan, armollinen herra, että köyhän
miehen pitää olla ilman vikoja.
KREIVI. Laiska, rappeutunut...
FIGARO. Kun niin paljon hyviä avuja palvelijalta vaaditaan, tunteeko
Teidän Excellensinne monta isäntää, jotka rengiksi kelpaisivat?
KREIVI (nauraen). Se ei ole hullumpaa. Ja sinä vetäysit syrjään tähän
kaupunkiin?
FIGARO. En heti.
KREIVI (keskeyttäen häntä). Maltappas... Minä luulin, että se oli hän...
Jatka vaan, minä kuulen kyllä.
FIGARO. Madridiin palattuani tahdoin uudestaan koettaa kirjallista
kykyäni, ja teateri näytti minusta kunnian kentältä...

KREIVI. Jumala varjelkoon!
FIGARO. (Hänen vastatessaan katsoo kreivi tarkasti ristikkoakkunaan
päin.) Todellakaan en tiedä, kuinka minulla ei ollut mitä suurinta
menestystä; sillä minä olin täyttänyt parterrin oivallisimmilla
työmiehillä; kämmenet ... kartunkaltaiset; minä olin kieltänyt
käyttämästä hansikoita, ruokokeppejä ja kaikkia, mikä vaan synnyttää
heikkoja taputuksia; ja, kunniani kautta, ennen näytelmän alkua oli
koko kahvila näyttänyt olevan mitä edullisimmassa mielen laadussa
minua kohtaan. Mutta salajuonittelijain ponnistukset...
KREIVI. Aha! salajuonittelijat! herra tekijän kävi huonosti
FIGARO. Aivan samoin kuin muittenkin: miks'ei? He vihelsivät
minulle; mutta jos minä milloinkaan voin koota ne jälleen...
KREIVI. Ikävyys kyllä kostaa heille sinun puolestasi.
FIGARO. Oi! kuinka minä vihaan heitä! saakeli!
KREIVI. Kiroothan sinä! Tiedätkö, että oikeustossa saadaan kirota
tuomareita ainoasti neljäkolmatta tuntia.
FIGARO. Mutta teaterissa neljäkolmatta vuotta. Elämä on niin lyhyt,
ett'ei se voi hävittää sellaista tunnetta.
KREIVI. Sinun iloinen vihasi ilahuttaa minua. Mutta sinä et sanonut
minulle, mikä saattoi sinut Madridista lähtemään.
FIGARO. Sen teki minun hyvä enkelini, Teidän Excellensinne, koska
olen niin onnellinen, että jälleen tapaan entisen isäntäni. Madrid'issa
huomasin, että kirjailijain tasavalta oli susien tasavalta, jotka aina ovat
aseissa toisiansa vastaan, ja että, tämän naurettavan vimman kautta
jouduttuansa ylenkatseen esineiksi, kaikki hyönteiset, muskitot,
hyttyset, arvostelijat, maringuinit, kadehtijat, kynäilijät, kirjakauppiaat,
censorit ja kaikki, mitä tarttuu onnettomien kirjailijain nahkaan, yhä
pistivät heitä ja imivät sitä vähäistä mehua, mikä heillä oli jälellä.
Kirjoittamasta väsyneenä, itseeni kyllästyneenä, muita ihmisiä inhoten,

velkoihin uponneena ja rahoista tyhjänä vihdoin vakuutettuna, että
partaveitsen tuottamat edulliset tulot ovat paremmat kuin kynän
mitätön kunnia, läksin minä Madrid'ista. Matkakapineeni kaulapussissa,
samosin filosofin tavalla molempain Kastiliain, la Manchan,
Estremaduran, Sierra Morenan ja Andalusian halki; yhdessä
kaupungissa minua otettiin ystävällisesti vastaan, toisessa minä pantiin
vankeuteen, mutta aina olin tapausten haltijana; moniailta kiitettynä,
toisilta moitittuna, hyvinä aikoina toimeen tullen, huonoa aikaa kärsien,
hupsuja pilkaten, ilkiöitä pelkäämättä, kurjuuttani nauraen ja kaikkien
ihmisten partaa ajaen olen saapunut tänne Sevillaan ja olen valmis
Teidän Excellensiänne uudestaan palvelemaan kaikissa, mitä
suvaitsette käskeä.
KREIVI. Kuka on antanut sinulle noin iloisen filosofian?
FIGARO. Tottumus onnettomuuteen. Minä kiiruhdan nauramaan
kaikkia, peläten, että täytyisi itkeä sitä. Mutta miksi aina katsotte tälle
puolelle?
KREIVI. Paetkaamme!
FIGARO. Minkätähden?
KREIVI. No, tulehan, konna!
(He menevät piiloon.)
Kolmas kohtaus.
(Bartholo, Rosina. Alakerran ristikko-akkuna aukenee, ja Bartholo ja
Rosina käyvät ikkunaan.)
ROSINA. Kuinka minun tekee hyvää hengittää raitista ilmaa! Tämä
ristikko-akkuna aukenee niin harvoin...
BARTHOLO. Mikä paperi teillä on kädessänne?
ROSINA. Se on Turhan varovaisuuden runoja, jotka laulu-opettajani
on antanut minulle eilen.

BARTHOLO. Mitäs se on, tuo Turha varovaisuus?
ROSINA. Se on uusi huvinäytelmä.
BARTHOLO. Vieläkin joku drama! Joku uuden-laatuinen hullutus!
[Bartholo ei pitänyt dramoista. Hän oli ehkä nuoruudessaan tehnyt
jonkun murhenäytelmän.]
ROSINA. Minä en tiedä siitä mitään.
BARTHOLO. Öh, öh, sanomalehdet ja esivalta kyllä varjelevat meitä
niistä. Barbarinen vuosisata!...
ROSINA. Te soimaatte aina meidän poloista vuosisataamme.
BARTHOLO. Suokaa se rohkeus anteeksi; mitä tämä vuosisata on
tuottanut, josta sitä sopisi kiittää! Kaikenlaisia hullutuksia:
ajatusvapauden, vetovoiman, sähkövoiman, uskonnonvapauden,
rokon-istuttamisen, kiinankuoren, encyklopedian ja näytelmät...
ROSINA. (Paperi putoo hänen kädestänsä kadulle.) Ai! lauluni! lauluni
putosi, kun teitä kuuntelin; juoskaa, juoskaa, hyvä herra! Lauluni, se
häviää.
BARTHOLO. No, Lempo vieköön! pidettäköön kiinni, mitä on käsissä.
(Hän menee pois balkongilta.)
ROSINA (katsoo sisäpuoleen ja tekee viittauksen kadulle päin). St, st!
(Kreivi ilmaantuu.) Ottakaa se pian ja lähtekää.
(Kreivi hypähtää paikalle, ottaa paperin ylös ja palaa.)
BARTHOLO (tulee ulos rakennuksesta ja hakee). Missä se onkaan?
Minä en näe mitään.
ROSINA. Balkongin alla, muurin ääressä.

BARTHOLO. Annattehan minulle soman tehtävän! Joku on siis
mennyt ohitse?
ROSINA. Minä en ole nähnyt ketään.
BARTHOLO. (itsekseen). Ja minä olen niin hyvä, että haen... Bartholo,
sinä olet hupsu, ystäväni: tämän tapauksen tulee opettaa sinulle, ett'ei
ole koskaan avaamista ristikko-akkunaa kadulle päin.
(Hän menee sisään.)
ROSINA (yhä balkongilla). Minun onneton tilani antaa minulle tämän
anteeksi: yksin, sisäänsuljettuna, alttiina inhoittavan miehen vainolle;
onko silloin rikollista yrittää päästä orjuudesta?
BARTHOLO (ilmaantuen balkongille). Tulkaa sisään, Sennora; se on
minun vikani, että teiltä on hukkunut laulunne; mutta tämä tapaturma ei