Satanen muistelmia Pohjanmaalta | Page 9

h?n tiet?? j??nl?ht?p?iv?n. Kestikiivari sanoi sen olevan toukokuun 10 p.
Vaikka kyll? kiire matkailijalla oli, p??tti h?n odottaa nuo kymmenen p?iv??, saadaksensa t??ll? pohjoisessa n?hd? sellaista, mit? kotomaassansa oli mahdoton. Ik?v?sti kului vieraan aika paikkakunnalla, jossa h?nen mielisi?ns? ja h?nen maansa tapaisia ajanvietteit? ei ollut. Mutta vihdoin tuli odotettu p?iv?. Varhain kiiruhti vieras osotetulle paikalle Pukkisenm?elle. Koko tunnin katseli h?n v?sym?tt?m?sti j?it?, joita jo kyll? odotusaikana oli tottunut n?kem??n. H?nt? nukutti, sill? tavallista varemmin oli noussut ollaksensa aikanansa paikalla. Mit? enemm?n aika kului, sit? useimmin katsoi h?n levottomana kelloansa, mutta j?ykk?n? ja liikkumattomana makasi j?? vaikka jo oli syd?np?iv?. N?lk? vaati matkailijan majataloon, jossa kiiruhtaen s?i p?iv?llisens? ja sitte sukkelasti koskelle takaisin, ettei vaan j?isi n?kem?tt? odotettua j??nl?ht??, jonka alkuhetki oli ep?tietoinen, sill? poissa oli kestikiivarin is?nt?, ainoa mies, jonka sanottiin se ehk? tarkoin tiet?v?n.
Viel? monta tuntia pysyi matkailija paikallansa mutta, odotuksensa oli turha. Vihdoin loppui h?nen k?rsiv?llisyytens?. H?n kepill?ns? pieksi ja jalvoin potki kuoressa olevata maata, mutta j??t j?iv?t yht? liikkumattomiksi, kaikista kiiruhdusyrityksist? huolimatta.
H?m?r?n tullessa suuttui matkailija en?? odottamasta. Pahoissa mielin kiiruhti h?n majataloon kiivaasti toruen kestikiivarin valheestansa. Tukevamman syyn puutteessa puolusteli t?m? itse?ns? sill?, ettei olisi uskottava sit?, jota sanotaan huhtikuun ensim?isen? tai viimeisen? p?iv?n?.
?k?isen? pyysi vieras hevosia ja l?ksi matkaansa viel? samana y?n?.
Seuraavana p?iv?n? nousi v?kev? tuuli, joka mursi j??t ja pani ne liikkeelle. Koski kohisi tavallista rajummin, joka heti kutsui sadottain ihmisi? n?kem??n vieraan niin hartaasti odottamaa j??nl?ht??. Vesi kohosi nosten niin korkealle, ett? j??lohkareet joko nostivat, siirtiv?t tai kaatoivat ranta-aittoja ja ?yr?stens? yli paisunut koski raivosi kahta v?kev?mmin. Et??lt? n?hden olivat j??lohkareet purjehtivan laivaston n?k?iset.
N?m? suuret j??kappaleet monasti toivat muassansa rannoilta irti repimi? esineit?. Er??n j??lohon p??ll? oli mylly. Venheit?, tynnyri?, hirsi? ja kivi? oli useimmin. Rannoilla hyppiv?t pojat irtainten j??kappalten p??ll? sukkelasti siirtyen yhdelt? toiselle ennenkun tuli lian my?h?ksi.
Er?n v?rj?rin ty?huone oli vaarassa tulla joko muserretuksi tai j?itten viem?ksi. Huolettomasti katseli omistaja t?t?. H?nelt? kuin kysyttiin, eik? vaaraa pelk?isi, vastasi h?n: ei h?t?? mit??n; se on palovakuutettu.
Alkaen ?mm?koskelta, lis??ntyi p??-joukkoja, kunnes kulkivat alas kaikki Oulunjoen putoukset ja p??sty?ns? Niskakosken saivat vihdoin lev?t? Pohjanlahden helmoissa. Mutta pakkaistalvina, jolloin meren j?? on niin vahva ettei tunkevat virran j??t voi sit? s?rke?, kokoontuu niit? summassa virran suuhun. Juoksussansa n?in estettyn? kohoaa virran vesi kaupungissa julmasti, uhaten vahingoita tehd?, mutta useastikin murskaavat virran j??t vastaisensa merij??n ja rauhallisessa yhteydess? k?yv?t molemmat valtameren avarassa helmassa sulamaan.
Putouksen yl?puolla Erkkolan luona k?vi talvitie virran yli. T??ll? kuin virran t?hden ei ollut j??t?, laitettiin sit? siihen levollisesti. Maamiehet, n?et, kiinteimm?st? j??st? pitkinp?in virtaa hakkasivat irti j??kappaleen, niin pitk?n kun virta oli leve?. Sitte annettiin virran v?hitt?in vied? se muassansa k??nt?en sit? niin, ett? sen toinen p?? tuli rannalle, kunnes virta k??nsi sen toisen p??n toiselle rannalle. Kovat pakkaset j??dyttiv?t sen niin lujasti kiinni rantaj?ihin, ett? sit? k?vi hevosilla ja kuormilla ajaminen. T?llaista j??tiet? sanottiin sillaksi. Sellainen silta rakettiin joka talvi uudestaan virran yli, ja juuri sen irti k?yminen ennustaa yleist? j??nl?ht??.

12.
Eriskummallinen m?en-lasku
Kummallisista tapauksista kosken luona, tai oikeimmin sanoaksemme koskessa, ansaitsee seuraava j??d? j?lkimailman muistiin. Se onkin luonnoltansa ihan pohjoismainen talvitapaus, joka muissa maissa olisi mainioksi tehnyt tapauksen sankarin. Suomalaiselle se n?ytti aivan v?h?p?t?iselt?.
Er?s vanha, Antti H?gg niminen merimies, pitk? ja vahva, vaatetettu kuluneesen merimiehen pukuun, tuli kylm?n? talvip?iv?n? Kallisenm?elle, josta h?nen oli kulkeminen alas. Per?ss?ns? veti ukko tiilikuormaa kelkassa, M?en p??lle tultuaan istui ukko mukavuuden vuoksi kuormalle, laskeaksensa m?elt? alas. Mutta raskasta kuormaansa ja kelkkaansa ei ukko voinut johtaa oikeaa suuntaa. T?ytt? vauhtia luisti kelkka joelle suurta v?rj?rien tekem?? avantoa kohden. Vankkana ja ??nt?m?tt? kiiti merimies avantoa ja hengen vaaraa kohden p??st?m?tt? h?t?huutoa tai pyyt?m?tt? apua ihmisilt?, jotka toisen l?heisen avannon luona kummastellen ja suu auki n?kiv?t ukko H?ggin m?ke? laskevan ja t?ytt? hojakkaa panevan suurta avantoa kohden. Silm?nr?p?yksess? oli h?n kuormineen kelkkoinensa koskessa j??n alla.
T?m?n n?hty??n saivat n?kij?t ??nen. Akat, jotka olivat vaatteen pesossa, juoksivat huutaen, ja pian oli v?kijoukko avannon ymp?rill?, mutta ei merkki?k??n n?kynyt onnettomasta, joka heid?n silmiens? n?hden oli koskeen joutunut.
Hukkunutta ruvettiin koettamaan saada yl?s; reiki? hakattiin useampaan kohtaan j??h?n, mutta turhaan. Ei edes raskasta kelkkaakaan l?ydetty koskesta, joka kolkosti humesi j??kannen alla.
Parin tunnin kuluttua, kunnes koko toivo oli loppunut, alkoivat ty?miehet l?hte? pois j??lt?. Ihan odottamatta kuultiin huuto ja n?htiin miehen p?? toisesta pienemm?st? avannosta sadan sylen vaiheella haetuista paikoista. "Miehet hoi! auttakaa minua t?st? saakelin rotan reij?st?", huusi H?gg. Avanto, n?et, oli niin ahdas, ett? ukko ei siit? mahtunut ennenkuin sit? kirveell? avaroittiin. Vihdoin nousi H?gg j??lle, oikasi pitk?n selk?ns? ja lausui: "saakelin k?yryselk?n? siell? alhaalla onkin kuleksiminen!" Huolimatta siit? ett? oli l?pim?rk?, veti ukko kelkkansa nuoraa lausuen: "yl?s veikko! sinuapa en heit?k??n, kosk'et vaarassamme lastista mit??n mereen heitt?nyt."
Sitte veti ukko raskaan kelkkansa l?himm?iseen taloon, jossa h?nelle l?mp?sess? suojassa annettiin pari kuppia kahvipunssia. Sitte kertoi h?n tapauksensa, joka h?nest? itsest??n ei suinkaan ollut niin kumma, kuin h?nen kuulijoistansa.
"Min? nyt tuumailin", kertoi ukko, "ett? yht? hyv? olisi laskea m?est? alas, kuin saada raskaan tiilikelkan kinttuihini. Senp?t?hden niin teinkin.