Satanen muistelmia Pohjanmaalta | Page 8

kutsuttiin noituri-Anna toimitusmieheksi. Julkisesti n?kyi sen t?t? ennen luontoansa viinalla hyv?sti vahvistaneen, eik? se ujostellutkaan, vaikka herrasv?en puku h?nest? kyll? n?ytti oudolta. Yksi yhteinen p??llisvaate viskattiin parikunnan hartioille ja niin liikkeelle. Kummasteleva ja h?mm?stynyt piika sai k?skyn tulla salalyhdyll? valaisemaan, vaikka ulkona melkein tuimasti tuuli.
N?in varustettuna kulki nyt hyvin-viisas pormestarimme morsiamensa kanssa hiljaa hiipien hautuumaalle.
Sinne tultua asetti noita heid?t avoimen haudan yhdelle puolelle, itse astuen toiselle. Kummallinen n?k? oli noita-akan kolkko muoto, pitk? vartalo ja paljaat jalat, lyhdyn ep?vakaisen valon valaisemat, y?llinen tuuli oli kiihtynyt myrskyksi. ?kisti tempasi tuulenpuuska huivirentun noidan p??st?, niin ett? sen harmaa tukka liehui ilmassa h?nen rumain poskeinsa ymp?ri, sen silm?t py?riv?t p??ss? ja vahtova suu oli irviss?. Esiliinan oli noita sitonut kaulaansa kaiketikin papin kapan asemasta.
Sek? morsian ett? ylk? vapisivat kauhusta ja kylm?st?, kuin noita viivaili suurella puukolla jokaista ilmansuuntaa kohden ja vihdoin tavotti sen k?rell? sulhasen syd?nt?. Kolkolla ??nell?, ja sormella osottaen hautaa ?r?hti h?n: "sin? olet kuollut; astu hautaasi."
Vaikka ep?illen, ei pormestari tiennyt muuta neuvoa kuin totella. Piian avulla laskeutui h?n sinne alas ja paneutui pitk?lleen k?det hajalla ja liikkumattomana.
Samanlaisen k?skyn saatuansa laskeutui sinne morsiankin ruveten maata sulhasensa k?sivarrelle.
Sitte luki noita jonkuntapaisen hautaus luvun, jota seurasi monta eriskummallista loihtolorua. Kime?ll? ??nell? k?ski h?n heit? vihdoin nousemaan yl?s tullaksensa uudistetuiksi.
Paljolla vaivalla sai piika pelj?styneen morsiamen ja ?k?styneen sulhasen yl?s haudasta. Varsinkin kiukutti pormestaria se seikka, ett? kuin nyt noidan k?skyn mukaan parikunta piti ruveta uudesta vihkim??n, niin n?kyi joukko k?skem?tt?mi? vihkivieraita, joita lyhdyn valo ja uteliaisuus oli koonnut noita kummallisia vehkeit? katsomaan.
Pormestari ei mitenk??n j??nyt sinne en??, vaan veti vastahakoisen morsiamensa kotiin. Noita ja piika seurasivat per?ss?.
Rouvan suurella vaivalla jo n?in paljon menestynyt toimi oli siis turhaan menem?isill??n, jota ei mill??n tavalla tahtonut niin laskea. Melkein v?kisin p??tettiin menot kotona.
Mutta t?st? raakuuden ja taikauskon ty?st? ei seurannut sit?, mit? pormestarinna odotti. H?nt? noudatti kosto. Sill? miehens?, vaikka muuten kyll? huonop?isen? pidetty, houkutteli taloonsa yhden kaupungin ihanimmista tytt?l?ist?, er??n kahdeksantoista vuotisen immen, jota kaupungin ylimm?tkin lepert?j?t olivat tavotelleet. T?m? kevytmielinen tytt? t?rv?si pormestarin maineen ja avio-onnen, ja harmista k??ntyi pormestarinna sukunsa suureksi murheeksi heikkomieliseksi ja hulluksi.

11.
Koski ja Pikkarainen.
Mainio Oulunjoki ja sen suuri koski ovat paikkakunnan suurin luonnon merkillisyys. Jo t?t? ennen olemme muutaman sanan niist? maininneet.
Koskenniskaksi sanotusta paikasta vaahto virta kaksihaaraisena saaristo-ryhm?n ohitse. Yksi n?ist? haaroista on Niskakoski. Muinoin oli sen vesi paljon kuohuvampi, my?hemmin on se hallituksen toimesta valtiovaroilla tullut peratuksi. Kosken keskell? oli karia ja kivi?, jotka estiv?t veden juoksua v??nt?en koskea pahoiksi py?rteiksi. Mutta rohkeat ja j?ykk?mieliset Suomalaiset eiv?t pelj?nneet Vellamon salaisia voimiakaan. Sill? juuri Koskenniskan l?vitse k?vi paikkakunnan etevin kulkuv?yl?. Suurin osa Oulun ulosviem?st? tervasta ja mets?ntuotteista tuli kaupunkiin juuri tuon kuohuvan kosken kautta. Mutta niin vaikea oli kulku sen l?vitse, ett? siihen oli tarvis eritt?in harjaantuneita miehi? veneitten kuljettajiksi. Sellaiset kosken uroot olivat valan tehneit? paikkakunnan uljaimpia nuoria miehi?.
Soma oli n?hd? noiden pitk?in ohuista laudoista rakettujen venhetten raskaan lastinsa kanssa hurjaa vauhtia kivien keskitse tulevan kuohuvaa virtaa my?ten. Mutta per?miehen tarkka silm? ja v?kev? k?si osasi kuitenkin antaa venheelle oikean suuntansa py?rretten ja karien keskitse.
Oulun koskenlaskijoista mainioin oli Pikkarainen, jonka talo oli nelj?nnespenikulman Oulusta. Mies oli varallinen, h?nell? oli rakastettu vaimo ja kaunis tyt?r. Pikkaraisen Liisulle oli naimatarjouksia tehneet kaupungin kauppiaatkin h?nen sek? ihanuutensa ett? varallisuutensa vuoksi, mutta h?n otti vihdoin miehen omasta talonpojan-s??dyst?ns?. Itse ukko Pikkarainen oli vartaloltansa pitk? ja pulskea mies. Kuningas Kustaa Adolfin puolisoinensa Oulussa k?ydess? sai Pikkarainen heille n?ytt?? kuntoansa.
Virran rannalla kosken liehuvimmalla kohdalla oli rakettu parvi ja sen pohja peitetty sinisell? veralla. Kuninkaalliset seuroinensa siit? katselivat koskenlaskijaa.
Kosken yl?puolla oli koskivenhe suurimpaa lajia ja siin? Pikkarainen. Airoja k?ytti kaksi talonpoikaa. Pikkarainen itse per?ss? kes?isess? juhlapuvussaan, punainen liivi ter?s-nappinensa, kirjava silkkihuivi kaulassa ja leve?t lumivalkeat paidan hihat. Hatussa v?lkkyi ter?ssolki. Nyt k??ntyi kokka koskea kohden, vauhti lis??ntyi ja nuolen pikaisuudella, kiiti se alas kosken vahdossa usein n?kym?tt?m?n?, niin ett? katselijat toisinaan n?kiv?t vaan Pikkaraisen v?lkkyv?n hatun-soljen voittamansa kosken hyrskyst?.
Norrk?pingin valtiop?ivill? v. 1800 tuli Pikkarainen herrainp?iv?mieheksi. Motala-virran koski t?m?n kaupungin luona kehotti rohkean koskenlaskijan koettamaan t?t?kin, josta h?nen osaksensa tuli yleinen ihmetteleminen. Rakentamassansa venheess? laski h?n kuninkaallisen perheen, monen vieraan ja lukemattoman katselija-joukon n?hden kevyess? veneess?ns? Motala-koskesta.
N?ilt? herrainp?ivilt? kotio tullessaan oli Pikkaraisella kaksi kunniarahaa rinnassa. Oltuaan v. 1808 Porvoon valtiop?ivill?, antoi h?nelle keisari Aleksander kolmannen kultaisen punaisessa rihmassa kaulassa kannettavan.
Niinkuin sanoimme, on koski jo perattu niin ett? t?t? nyky? k?y helposti sit? kulkea. T?m? koskenperkaus saatiin toimeen varsinkin maaherra Stjernserantsin huolesta. Iloiten katseli h?n, miten muutamat miehet er??n? p?iv?n? kuljettivat venett?ns? korjatun kosken l?vitse. H?nen kysymykseens?, eiv?tk? olleet iloiset niin helposti p??st? koskesta, vastasi vankka Suomalainen: ompa t?st? p??sty ennenkin.
Ihan Raattisaaren l?hell? kosken lopulla on lohipato, josta mainiota Oulunlohta pyydet??n. Mutta talvellakin oli Oulunjoella luonnon n?ytelmi? n?ytett?v?n?. Parhaimpia on j??nl?ht?, joka varsinkin on outoa etel?maalaisista, jotka sattuvat sit? n?kem??n.
Er?s senlainen tuli t?rkeiss? asioissa huhtikuun viimep?iv?n? Ouluun. Heti paikalla kysyi kestikiivarilta, saisiko luvan n?hd? suurta j??nl?ht??, josta oli kuullut maineen. Is?nt? vastasi sen olevan kaikille vapaan. T?st? iloisena tahto