Runoja | Page 3

ulvoen.--
Taisitpa juosta
laukkasi
viimeisen.
KYNTÄJÄ
Nääh! Nää,
senkin pässinpää.
Ruoska ohjatkoon
taas sun
vakohon.
Vaihtuvat
vuodet katkerat.
Korven raatajain
työ ei vaihdu vain.

Liitä näin
hyvin, huonoin säin
vako vakohon
saakka kuolohon.
KAHVISAUNASSA
Kahvipannuja joukko lörpöttää
pihisten, poristen kuumalla kiukahalla.

Mikäs on pannujen lörpöttäissä nyt
kun on lämmin, valtava roihu
alla.
Ämmät piirissä suuta pieksävät
maristen, peukalot pyörien, lerpalla
huuli.
Hätäkös ämmien pöristä kyllin kun
kiukaalta lempeän,
lämpimän pihinän kuuli.
Sielläpä kiehuu kahvikultaa taas,
vanhalle sydämelle roppia oivaa.

Miesten katseilta piilossa parhaalla
tuohella ämmät pannujen liekkiä
hoivaa.
Piiput suuhun ja nuuskaa nokkahan!
Sillä se toipuu syntinen
ämmäluuska.
Mikä ois hätänä kun on tarjona näin
suulas kumppali,
kahvi ja piippu ja nuuska.
YÖJALASSA
Kilikali kilikali pom pom pom.
Poikia matkalla on on on.
Nouseppa
tyttö naapurin.
Aiai naapurin.
Tule minun kanssani tansseihin.

Tansseihin.
Heinäsäkki ja kaalinpää.
Aiai kaalinpää
sänkyhys koita peitellä.

Peitellä.
Sitte kun saapuu sulhanen.
Aiai sulhanen
löytää morsion
hiljaisen.
Hiljaisen.
Lintunen sylihin istumaan.
Aiai istumaan.
Polle, juoksuhun
reippaampaan.
Reippaampaan.
Kilikali kilikali pom pom pom.

Poikia matkalla on on on.
JAHVETIN RAKASTUMINEN

Passaa siinä miehen kelliskellä,
luojan viisautta ihmetellä.

Hiirenkorvalla jo ovat puut.
Aurinkoinen kaivonvintin nenään

laskeutuupi paistain kesäisenään
jotta hautuu ihmislapsen luut.
Jahvetti hän pihanurmikolla
makaa, herttaisella nautinnolla
tuntein
kevään polton seljässänsä.
Puree ruohonkortta. Painaa päänsä

nuoreen ruohokkoon ja katselee
kuinka itikat niin monenlaiset
siellä
hyörii. Pörrää ampiaiset----
uinahtaapi mies ja hymyilee.

Herää hirmuisehen meteliin.
Lehmät ammuu, vasikat kuin villit

hyppii. Piiat, rengit juoksee niin
kuin ois tulipalo. Pajupillit

kimeästi kaiken yli soivat.
Huomaa Jahvettikin--piiat nyt
karjan ensi kertaa ulos toivat.
Uni
silmistä on hälvennyt
ja hän katsoo kuinka häviääpi
juosten karja
metsään. Pihaan jääpi
piika Maija vain. Ja kaukaa soivat
paimenien
pajupillit oivat.
Jahvetti hän jääpi tuijottamaan
pitkäks aikaa mielikuvaan samaan:

Piika Maija kuinka rivakasti
liikkui karjan kesken, hääräten
paljain
pohkein, aina polviin asti
nostettuna hame raitainen!
Nyt hän seisoo tuossa portahalla
punaposkisena. Rinta huohottaa

hihattoman piikkopaidan alla.
Hymyten hän suorii uhkeaa
tukkaa,
auvennutta kahakassa
Tulee siihen, selkä kippurassa,
talon kissa,
hankaa kylkeään
Maijan pohkeesehen pyöreään pyöreään----

Näky tuo se Jahvettihin sytti
oudon himon. Ranttehelle hän
astui,
ähkyin hirren pisimmän
nosti ja sen maahan jymähytti.
JAHVETIN KOSINTA

Koivun oksalla pikkuinen lintu
koriasti laulaa rimputtaa.
Jahvetti
puristaa Maijan kättä
muttei sanoja suustaan saa.
Vartoo se Maija pitkän kotvan,
vartoo ja viimein juoksee pois.

Jahvetti katsoa töllöttääpi,
ölähtää niinkuin epatto ois.
Itkua nielee ja kivellä paiskaa
koivuhun kohti laulajaa.
"Hiivatin
hottinen, yhä se siinä
oksalla tirskuu ja rimputtaa."
KORPIKYLÄN JANNE
Hampparikuningas kuulu
kautta Pohjanmaan,
Etelän-Hessu. Hän
saapui
keväällä Korpelaan.
Pyhäisnä iltana Seuran
talolla pirtua möi.
Riehui ja rehenteli,

poikia puukolla löi.
Kauhistui kylän naiset.
Miehet hymähtivät--
monet on höyhennetty

sankarit ylväämmät.
Olipa tanssit taasen.
Hessu temmelsi taas,
pyörähti kantapäillään,

karjuen miehiä kaas.
Hätkähti penkillä Janne
harmajapartainen.
Yhdellä hyppäyksellä

hampparin etehen
loikkasi, paukautti yhteen
suuret kouransa hän
edessä Hessun nenän

äkkiä kelmenevän;
kämmenensä oman
puukolla halkaisi,
korvalle kuningasta
sitten
läimäytti.
Pudotti puukkonsa Hessu,
hiipi porstuaan
verinen kämmenenjälki

paistaen poskessaan.
IV

POROPORVARIEN LAULU
Meitä varten on luotu maa.
Meitä Jumala rakastaa.
Aikaamme
emme himossa vietä,
kuljemme kultaista keskitietä.
Varovasti ja harkiten
saamme parahan tuloksen.
Olkaamme kitsaat
ja tunnontarkat
niin on taskussa monet markat.
Siviät oomme ja hurskahat,
siksi riettahat nurisevat.
Mutta me
heidät kukistamme,
täytämme maailman lapsillamme.
Luonnonlaki on muuttumaton:
lampahan lapsi lammas on.
Alussa
miks ei jo luotu, miksi
kaikki ihmiset lampahiksi!
PAAN
Luin paljon runoutta siihen aikaan
ja tutkin Kreikan mytologiaa.

Mielkuvitus kuin lennokkaaksi saikaan!
Kuin satua ja unta oli maa.
Ma kuljin lieväss' runohumalassa,
Dryadein, Paanein metsät kansoitin.

Ja kotikoivun iltahuminassa
soi lyyran helke kirkkaan antikin.
Ah, kerran luulin Paanin nähneheni
ja juoksin katsomahan otusta.

Mut mitä näin? Mies repalainen meni
ja noitui, kiskoi
sarvist'--pukkia.
MAALLINEN ONNI
Eihän se maallinen onni,
eihän se saavu näin
että me rakastelemme

yöllä, avopäin.
Vilustuahan voisit.
Tauti äkkiä vois
kesken nuoruutesi
korjata
sinut pois.
Saapuisit tuomiolle
jumalten etehen.
Tulisi tuosta ilmi
kuolemas
tahallinen.

Jumalat harmajaparrat
otsaansa rypistäis.
Tuomio ankara sulle

tällaiseksi jäis:
"Yöllä ken haaveksiessa
viluhun kuollut on,
haavehittensa vanki

ijäti olkohon.
Runoilijaksi Suomeen
heti hän pantakoon
itkemään kaihojansa

yöhön ja kuutamoon."
Niin sulle taivahan portit
sulkeutuis rämähtäin.
Joutuisit takaisin
joukkoon
ihmisten ilkeäin.
Kulkisit täällä niinkuin
monikin kummitus.
Huulilla sonetti sairas,

rinnassa haikeus.
EIHÄN SITÄ ÄLYÄ PUUTU
Kas niin.
Näin, näin sitä lennettiin!
Rapakossa istullaan
nyt laulaa
saan.
Hyh-hyy
Se on kengänkorkoin syy.
Ne kun on niin liukkahat
ja
viekkahat.
Apu ois:
lyön kengänkorkoni pois!
Mikäs sitten, hahhah--haa,

mikäs luiskahtaa?
HÄRJÄN KOSTO
Älä ärsytä härkää mi vertasi janoo!
"On härjällä äly"--Joel Lehtonen
sanoo.
Voi olla--äly kuin eläimillä.
Mut järkeä suurempi viha on
sillä.
Ja vihalla jota siis äly ei ohjaa,
ei ääriä sill' ole, laitaa, ei pohjaa.

Kies varjele hulluilta härjiltä meitä.
Ne vihaansa ei edes haudassa
heitä.
Ties mistä se moinen houkkio touvaa
ja mitä sen päähän milloinkin

pouvaa.
Se murskaa sun ja sun sukukuntas,
ei rauhassa anna sun
nukkua untas.
Se tahaltaan ketunmyrkkyä syöpi!
Jos lahtari lihat sun rouvalles
myöpi,
saat hyvästit ottaa maailmasta.
Se härjän kosto on kamala
vasta.
OODE KYNÄVEITSELLE
Siin' on puukko pöydälläni.
Tekasenpa laulun tuosta.
Usein täytyy
laulajalla
tyhjemmästä jutun juosta.
Jutun juosta, innon palaa,
sauhun nousta taivahalle.
Sauhun, niin
sen nousta täytyy
vaikk' ei oiskaan tulta alle.
Niinkuin kerran Aabelilla,
niin nyt nouskoon sauhu musta,

julistakoon kynäveitsen
korkeata kutsumusta.
Jos sun kynäs tylsyneepi,
älä tuota huoli surra--
äkkiä se terotetaan

kun on puukko millä purra.
Terotetaan niinkuin moni
tylsä miesi viinaksilla.
Yksi vain on vika
pieni
auttajilla molemmilla:
Lyhemmäksi kynä käypi
joka lastun vuolennalta,
lyheneepi lyhyt
mieli
joka viinapisaralta.
PYLLYMYLLY
Osuit päähän taikka nilkkaan,
pitää saamas pilkka pilkkaan.

Suokoon taivas että pyllyyn
kasvais sulle häntä pisin.
Joutuisitpa
aika myllyyn
siitä kun ma puistelisin!
KOIRANPENNUT
Jos koiranpennut puree saapastani,
on parhain kun sen kiskon

jalkahani.
Kun sitten peijakkaita potkasen,
saa saappahani
rauhan--luulen sen.
LIIAN PAHA SAPPI
Voi kun sisua kirveltää
kun täytyy olla hiljaa.
Jos mun tahtoni
täyttyisi,
sais hauankaivaja viljaa.
Pantu on pienelle poijalle
se liian paha sappi.
Ei tätä sisua
sammuttaa
vois lumisinkaan Lappi.
HÄPYÄ VAILLA
Kyllähän sen kaikki tietävät,
minä paha olen puremahan.
Mulla on
terävät hampahat
ja purasen haavan pahan.
Pientä minä purasen ja suurempaa,
en heikompaakaan säästä.
Jos en
eestä uskalla
niin purasen kantapäästä.
Ennen oli hävyllä pitkä häntä
kun en ollut minä mailla.
Heti kun
minä sain hampahat,
oli häpykin häntää vailla.