Runoja

A free download from www.dertz.in

The Project Gutenberg EBook of Runoja, by Aaro Hellaakoski
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.net

Title: Runoja
Author: Aaro Hellaakoski
Release Date: September 3, 2004 [EBook #13099]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
0. START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK RUNOJA ***
Produced by Sami Sieranoja, Tapio Riikonen and PG Distributed
Proofreaders
RUNOJA
Kirj.
AARO HELLAAKOSKI
1916
SISÄLLYS:
I
Kaipuumme
Marssi lakeuksilta
Talven tullessa
Kuu
Takatalvi

Murha
Kevätmyrsky
Kevättä katsomassa
Tuhlaajapoika
Kaksi

Conceptio artis
Sairaalassa

II
Metsäkissa
Tunnoton
Kuu-ukko
Nocturno
Pirut tanssahtavat

Viinamäen miehet
Maalarit
Maan toivot
III
Salakuljettaja
Kyntäjä
Kahvisaunassa
Yöjalassa
Jahvetin
rakastuminen
Jahvetin kosinta
Korpikylän janne
IV
Poroporvarien laulu
Paan
Maallinen onni
Eihän sitä älyä puutu

Härjän kosto
Oode kynäveitselle
Pyllymylly
Koiranpennut

Liian paha sappi
Häpyä vailla
Voi kun oisi sarvet mulla--
Lucifer
I
KAIPUUMME
Ei olko kaipuumme kuin haave naisen
tai sairaan näky, houre
humalaisen.
Se olkoon merkki hengen voimakkaan
ja kruunu
luomakunnan kuninkaan.
Se olkoon niinkuin kymin laaja uoma,
tuo monen puron yhteisvoimin
luoma.
Näin hurjat voimat intohimojen
ne saakoot uoman, määrän
yhteisen.
MARSSI LAKEUKSILTA
Sa laakeihin rantoihin kuohuvan näät
meren korkeat, hurjat
vaahtopäät.
Sa kosken kuulet kuin ukkosen
ja haukan kirkunan
kaukaisen.
Nuo äänet on kuorona rinnassas.
Ja villi on leimaus katseessas.--

Peru päiviltä muinaisilta se lie
kun käytiin katkera kostontie.

Kas viuhuen tuorehet tuulet käy.
Ei katseenkantaman ääriä näy.
Lyö
iskusi uksihin rautaisiin!
Ken paljon vaati, se palkittiin.
TALVEN TULLESSA
Riemuin tunnet
talven tekevän raivaustyötään.
Kaiken mi silmää,

ruumista, henkeä äsken
painoi, vievät jäätävät viimat myötään.
Puhurin poika,
reippaasti rintojen rihkamat peitä
liian rakkaat!

Toivomme talvelta taasen
laajoja hankia, järviä jähmenneitä.
Toivoo inehmo:
Pakkasenkorkeat tähdet taivahalla
vihreä kuuan

lumisten metsien yllä;
elämä rinnassa uinuen kinosten alla.
KUU
Kuu mykkä kumottaa,
tutkii, uinuuko hurja maa.
Kuin silmä äityen
poikaansa sairasta katsellen:
Laskeeko lepohon yölläkään
raskaan, kuumehoureisen pään?
Herääkö äkkiä parkaisuun,
painajaiseen ja sadatteluun?
TAKATALVI
Pohjoinen huokuu katkerin, kolein tuulin.
--On toukokuu.
Arkana
astuu ihminen katujen viertä
katse maassa, sinisin huulin
ja rinnassa
arki.
Auringon kylmät säteet lankee viistoon.
--On toukokuu.
Kelmeät
varjot. Ah, minä väsynyt niist' oon:
uhaten niinkuin siniset aaveet

ne hiipien käyvät.
Laulajat tyhjillä oksilla värisevät.
--On toukokuu.
Perhonen maassa,
siivet paleltuneina.
Uhrinsa raskaan vaatii kevät.
Ja kurjet huutaa.

Kevähän hallat paljon toukoja löivät.
--On toukokuu.
Kiviset pellot
harvoin ne heilimöivät.
Pohjoistuulet tuutivat niitä,
ne sammalta
kasvaa.
MURHA
Julman murhan näin kerta,
raitin hulvehillaan verta.
Lapsi olin. Siit'
on monta
vierryt vuotta armotonta.
Vielä nytkin unestani
herätä voin kauhuissani.----
Takanani
juostavaksi
kuulen. Näen miestä kaksi.
Takimmainen juostessansa
hakkaa toista puukollansa.
Aivan luona
jalkojeni
pakenijan henki meni.
Horjui, heilahutti kättä,
kaatui ääntä päästämättä.
Toinen puukon
maahan nakkas,
hyppäs niskaan, puri, hakkas.
KEVÄTMYRSKY
Kylmä tuuli soi.
Hiekkapilvet piehtaroi.
Puitten tyhjät oksat
rapisevat.
Mustat lehdet entiskesän
maassa karkelevat.
Taakkaa kantaen
astuu vaivoin poikanen.
Polvet notkuu. Selkä
kumarainen.
Hiekka ruoskii huulet veriin.
Liehuu puku repaleinen.
KEVÄTTÄ KATSOMASSA
Hei humise kevähän tuuli
nyt halki hankien maan.
Jo korvani
kiurun kuuli.
Käyn kevättä katsomaan.
Voin sukset jo aittaan kantaa.
Nyt pieksuni voitelen
ja kohti ulapan
rantaa
käyn hiljaa, kurkkien.
Jo kaukaa äänet kuulen
nuo hurjat keväiset.
Kun rannalle ehdin,
luulen
kaikk' irti on aavehet.

Kuin intohimot hullut
sydämissämme siitetyt
vapahaks olis äkkiä
tullut
ja hyppelis hihkuen nyt.
Ja ilmassa vinkuu ja soipi
ja tuhannet siivet lyö.
Keväthenget ne
karkeloipi
kevätlintujen siivet lyö.
Kun hiihtelin viikko sitten
ja tähysin seljälle päin,
helyn kuulin
jäähilsehitten,
lumiaavikon aution näin.
Nyt jäätiköt sihisevät,
lepän norkot on puhjenneet.
Se saapui se
toivottu kevät.
Ja kohisten käyvät veet.
Mut pälvillä, lammikoissa
on hilpeät, tuliset häät.
On arkainkin
arkuus poissa:
kevättaistelut kuulet, näät.
Kun suokulaisurosta kaksi
noin naaraasta taistelee,
voit päästä
todistajaksi
miten rakkaus villitsee.
Voit astua kohti niitä--
ne eivät sinua nää.
Vain hiukkasen siirtyvät
siitä,
taas alkavat temmeltää.
Niin korvissa soipi ja helää.
Niin hanget höyryävät.
Niin jokainen
mätäs elää.
Puut tuulessa hymisevät.
TUHLAAJAPOIKA
Moni kallista aikaansa tuhlaa
mua neuvoen, opastaen
ja viitaten
vanhempiini
ja töihin taattojen.
Se totta on, vanhempaini
ilo suurin on tarmo ja työ,
he paljoon
vedota voivat
kun tuomionkello lyö.
Mut vaikea monelle lienee
ero maisesta tavarastaan
kun
Neulansilmänportin
on kysymys vastassaan.
Muut kootkoon kultia, heille
se nautinto suotakoon.
Ei kateus

mieltäni paina,
minä Tuhlaajapoika oon.
Minä riemuin kujilla tuhlaan,
minä kaikkeni annan pois.
Ei paina
mammonan taakka
jos huomenna kuoltava ois.
Mikä määrä on elämällä,
mikä minulla, Herra ties!
Minä tahdon
rikasna elää
ja kuolla kuin köyhä mies.
Ja tuomiokellot kun soittaa,
tilipäivä kun tullut on,
käyn etehen
tuomareitten
ja mieli on pelvoton.
Minä käteni tyhjät näytän.
"Tässä, Herra, on leiviskäs;
pois lahjasi
kaikki annoin,
olen köyhänä edessäs."
KAKSI
Kaks miestä lähti kilvan
nyt neittä kosimaan.
Mut tietä matkallansa

ei tiennyt kumpikaan.
He astui puoli päivää
niin haaraantui jo tie.
Nyt kumpikohan niistä

se neidon luoksi vie?
Se toinen miesi istui
ja ratkes itkemään.
Se toinen astui eespäin
ja
lauloi mennessään.
Niin sattumalta kulki
hän tietä oikeaa.
Jo ennen iltapäivää
hän
neidon saavuttaa.
Näin itkeehän ne toiset
ja toiset laulelee.
Näin toiset tietä käyvät

kun toiset arvelee.
CONCEPTIO ARTIS
Vaikka petyin. Vaikka petyin,
silmin tiukkaan jännitetyin
aijon
käydä näin
yhä eteenpäin.

Irti pääsit. Hetaleita
vanhoja ja vaalenneita
jäi vain kourihin
kun
sua kahmasin.
Oothan ylen kirjavissa
helyissä ja rihkamissa
joit' on koonnehet

vuodet tuhannet.
Kerta vielä rautavöihin
joudut näihin käpälöihin
vaikk' ois auttajas

kaikki apunas.
Silloin sormin raatelevin
riemumiellä päältäs revin
vuosisatojen

luoman peittehen.
Sinut tahdon alastonna,
helmetönnä, maalitonna
vailla rihkamaa

muitten antamaa.
Näytän muotos maailmalle,
huudan joka kuulijalle
niinkuin _minä_
näin
sinut edessäin.
SAIRAALASSA
1
Matkani polkenut oon
pitkään tiettömään hankeen.
Nousemattani
lankeen
yöhön autioon.
Innoin kuumeisin
etsin. Ja löysin tieni.
Vaikk' oli voimani pieni,

yksin ponnistin.
Onko etsijän syy
jos hän astuu harhaan?
Jos hän liian varhaan

hankeen kylmettyy?
2
Minä tunnen, on vihdoin hetkeni tullut.
En kysele mitään.
Mut
kuitenkin sammuvin silmin
yhä katson itään.
En armoa ano. En syytä ketään.
Syyn itse pidän.
Mut ihmettä

varroten katson
yhä puoleen idän.
3 Yö sairaalassa
Tuuli ulvoo. Nurkat soi.
Ruutuhun vihmoo vettä.
Ken veisi polton
otsaltain,
kuivaisi