Runoja | Page 5

Valter Juva
hän päästään
puisti,
Lausui suistain tuskaa rinnan:
"Häät ois meillä valmiit, armas,
Jos nyt ois kuin onnen aikaan;


Mutta aattelitko, minne
Vapaan maamme Maurit saikaan?
"Ei, nyt täytyy eriin meidän,"
-- Ja hän peitti silmää sorjaa: --

"Kuolla voin, mut ei enää rinnat
Imettää voi Maurein orjaa!"
1901.
TRUBADUURI.
Kuningas ylhänä istui Toulousessa loistossaan,
Hän valloittanut oli
helmen, kevätriemujen maan.
"Ja nyt, kun taisto taukos, kun vaipui
miekat,
Ma hoviini tahdon liittää maan lauluniekat.
"On laulajan äsken nähty sivu linnan kulkeneen,
Ja juuri uljaimman
heistä, Guillem Dorén.
Kai uhman nään, mut loistoon hän salaa
huokaa!
Te lempein väkivalloin mies luokseni tuokaa."
On kuninkaan sana soinut, on vartiat kuulleet tään,
He trubaduurin jo
sisään tuo keskessään.
Vait kirkkain otsin seisoo siin lauluniekka;

On olalla kannel kuulu, mut vyöllä miekka.
"Haa, valtaherraas vältät? -- ties hiipivä vuorille on,
Miss' yöhön
huutavi huuhkain, rajakreivi Raymond.
Mut hänet löin ja rauhan
Provence'iin saatoin:
Lie kuningas uljaampi laulaa kuin kreivi
maatoin.
"Tai onko laulujen maassa jo laulu laannut -- vai?
Miss' urhot
sankaritöistään ikimaineen sai!
Ei yössä laulu viihdy, sä käy siis
valoon:
Ma tahdon sun kuuluksi saattaa ja loistoon jaloon."
Jo hehkuu laulajan poski, jo silmä säihkyilee;
Hän soljesta kantelon
päästää, Guillem Doré,
Sen kultakieltä iskee, ja laulu raikuu --

Hänen äänensä viime kerran Provencessa kaikuu.
"Ma urkkijajoukkoos mustaan jo herjaa laulanut oon,
Mut toinen
lauluni vielä jäi kanteloon:
-- He väijyi sielun rauhaa ja raasti tunnot

--
Sä miehet ja vaimot surmaat ja ruumiit runnot.
"Tääll' laaksojen suojassa väikkyi tää sorja Provence,
Ja kevään
hehkuhun puhkes la gaye science.
Tääll' luona meren vienon ja
vihreän vuoren
Se riemussa, innossa sykki syän kansan nuoren.
"Sa katsos, sankari, työtäs! -- on poltettu, ryöstetty maa! Ei päivän
paahdetta vastaan pääs siimestä saa.
On orjan arkuus mykkä tai
kuolon yötä,
Ja jos maassa on rauha, se tullut on korppein myötä.
"Sa, rauhanruhtinas, kerskaat nyt tehnees mainetyös,
Jota palkattu
valhe lauluin ois laulava myös.
Ja laulu soikin sulle, et toivo turhaa,

Väkivaltaa laulu on soiva ja inhoa, murhaa.
"Mut rinnalla toinen laulu se pilviin nouseva on,
Ja sen saa urhea
kansa, saa uljas Raymond.
Kautt' aikain ne laulaa rinnoin, kuink'
kuoli kansa" --
Ei loppuun laulanut koskaan hän lauluansa.
Kuningas raivoten värjyy, veri miekasta hurmeilee,
Ja kannel kädessä
vaipuu Guillem Doré.
On otsa kirkas vielä, ja hymyy huuli,
Ja
herjasi viimeinen lause, min kenkään kuuli.
Mut laulu, min trubaduuri on laulanut kuollessaan,
On veikaten
lentänyt halki Provencen maan.
Ja vaikk' on kuningas kuollut, viel'
laulu raikuu,
Väkivaltaa ja murhaa soiden kautt' aikain kaikuu.
1901.
UNELMA.
Näin unta aavikoista
Ja kaupungin raunioista,
Min kirjokuvut
hohtaa
Siin kesken aromaan.
Sen palatseihin santaa
Nyt ilman
tuulet kantaa,
Ja minne silmä kohtaa,
On tyhjyys ja kuolo vaan.
Jo sortui muurit ylväät,
Jo templein marmoripylväät
Ja
malakiittilaikat
Ne raukee, lohkeaa.
Miss' aukes siimeet puistoin,


Ei tiedä tarut muistoin,
Siell' ehkä laidunpaikat
Nyt aron paimenet
saa.
Miss' oikeutt' istui valta,
Ja purppurateltan alta
Soi käskyt, joita
kuuli
Maat, kansat nöyrretyt,
Ei herruus sieltä uhkaa!
Nään tomua
ja tuhkaa --
Siell' loiston jäljet tuuli
Vain peittää ja hautaa nyt.
Mut omaa kieltään ääneen
Nuo jättehet aian jääneen,
Nuo rauniot ja
laatat
Ne vielä puhui siin:
Maan valtain mitätyyttä!
Ett' orjaks
nöyrryt syyttä!
Ett' yössäs luottaa saatat
Sa valtoihin ylempiin!
1901.
IV
SINULLE
KEVÄTSATEEN JÄLKEEN.
Mun korvihini vieno sävel ääntyi,
Kuin kielen hienoisen, mi sointuun
sääntyi.
Kun hiljaa heilahteli puiden kerkät,
Niin suhinassa kuului äänet
herkät.
Kun lehvä huiskahti, niin hiehkaan soiden
Ne kieri helmet
sadepisaroiden.
Ja joka korsi, missä kaste vilkkui,
Se päätään puisteli ja hiljaa hilkkui.
Ja eläväin ja kaikkein, miss' on henki,
Myös puiston pienoisimman
hyönteisenki,
Ja leppälintuin, jotka lauloi puissa --
Tuo sävel vienoinen soi kaikkein
suissa.
Ja huultas lämmintä kun koskin huulin,
Sun hengähdyksessäs tuon

äänen kuulin.
Se soi kuin sävel ikisointuin maista,
Se sanomaa toi salaa
ihmeenlaista.
Se hiljaa kuiski, miss' on kaiken juuri,
Ja mik' on luomakunnan sielu
suuri.
1901.
JÄIN YHTÄ SANAA VAILLE.
Jäin yhtä sanaa vaille
Elon suurehen ongelmaan;
Kesä riemuten
saapui maille
Ja loi jumaluudessaan.
Mut nuoren vaimoni silmiin
Luon katseen uskotun niin,
Ja ilmoista
soi sana ilmiin
Elon suurihin ongelmiin.
1900.
MA VARJOSSA KIRSIKKAPUIDEN.
Ma varjossa kirsikkapuiden
Sun polvelles lasken pään
Ja haaveiss'
uinailuiden
Kesän valkoista unta nään.
Puu varttaan hiljaa huiskii,
Terät kukkien valkeain
Ne olkapäillesi
tuiskii
Niin hienon puhtaina vain.
Ota vastaan vihmova heile
Ja maasta unelmoi,
Min taivas on
antanut meille,
Jot' ei keruubit vartioi.
1901.
TERÄT LIITÄVÄT KIRSIKKAPUISTA.
Terät liitävät kirsikkapuista,
Ja virta vieno ne vie.
Se tyynine
suvantoineen
Mun onneni kymi lie.

Suviyössä, mi tuoksuu ja värjyy,
Veet kultahan sulautuu;
Se lekkuu
lännessä päivä
Ja idässä kuultaa kuu.
Niin hiljaist' on ja tyyntä!
Ja koskien alla veet
Ne ahtaassa piirissä
viipyy,
Mut siinä on syvenneet.
1901.
JA KUN SA NYT OLET YSTÄVÄIN.
Ja kun sa nyt olet ystäväin,
Niin liekuta pääni uinuksiin.
Se on
mietteissä harhaillut pois ja päin
Ja retkeilystä on uupunut niin.
Oi, lämpöä hiukan se etsi vain,
Se kulki ja eksyi toivottomiin --

Kun nyt olet lämmin armahain,
Niin liekuta pääni uinuksiin.
MUN RINNASSAIN SOI SÄVEL VAIN.
Mun rinnassain soi sävel vain,
-- En tiedä, mikä toi sen --
Se hiljaa
helkkyy huulillain,
Ja laulan lauleloisen.
Se ailakois ja metsään sois
Ja liitäis mielimaitaan,
Se tietämättäin
vie mun pois
Luo kullan kankaan laitaan.
Ja syyn jos hait, niin kyllä kait,
Kun näin jäin laulun taikaan,
Sen
aikaan vain sa yksin sait,
Vain yksin sait sen aikaan.
1901.
TÄÄLL' ALLA SALON PUIDEN.
Tääll' alla salon puiden
Niin vienon tyyntä on.
En tiedä tuskista
muiden,
Ja mieli on huoleton.
Kuin kultaverkkoja kutoo
Joka oksalle sädevuo,
Ja puista kun
piskoja putoo,
Kuin rubiinit säihkyy nuo.

Se haipui kauas sumuun
Jo äskeinen ukkossää,
Ja
Continue reading on your phone by scaning this QR Code

 / 13
Tip: The current page has been bookmarked automatically. If you wish to continue reading later, just open the Dertz Homepage, and click on the 'continue reading' link at the bottom of the page.