Runoelmia

The Project Gutenberg EBook of Runoelmia, by Kaarlo Kramsu
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.net

Title: Runoelmia
Author: Kaarlo Kramsu
Release Date: July 30, 2005 [EBook #16395]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
0. START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK RUNOELMIA
***
Produced by Matti Järvinen and Tuija Lindholm.
Kaarlo Kramsun
RUNOELMIA.
Ensimmäisen kerran julkaissut
Werner Söderström 1887.
SISÄLLYS.
Siv.
Nukkuva Suomi................................
1.
Onnensa etsijä...............................
4.
Aatteet......................................
6.
Miksi naurat?................................
8.
Onneton......................................
10.

Kosken partaalla.............................
12.
Haihtumaton muisto...........................
14.
Uusi aika....................................
16.
Lohdutus.....................................
18.
Taneli Luukkonen.............................
20.
Unelma.......................................
25.
Vanha lauluni................................
28.
Wäinämöisen kantele..........................
30.
Ilkka........................................
33.
Hannu Krankka................................
37.
Santavuoren tappelu..........................
46.
Tarina.......................................
51.
Jaakkima Berends.............................
55.
Huokaavat kentät.............................
61.
Huonontunut aika.............................
63.
Vanhus.......................................
65.
Ystäväni.....................................
67.
Esi-isäin ääni...............................
71.
Wäinämöinen Tuonelan joella..................
74.
Kuoleva Soturi...............................
77.
Hetken onni..................................
80.
Kosken laulu.................................

82.
Metsässä.....................................
86.
Ensimäinen leivo.............................
88.
Vanhat tuttavat..............................
90.
Hullu Sanna..................................
93.
Laulumme.....................................
100.
Elias Lönnrot................................
102.
Juhana Vilhelm Snellman...................... 108.
Keisari Aleksander III:nen kruunauspäivänä... 118.
Z. Topeliukselle.............................
126.
Hyljätty.....................................
130.
Heräämätön...................................
132.
Jos ois......................................
135.
Laulu-Hansa..................................
136.
Mustalainen..................................
139.
Juomalaulu...................................
142.
Sua lemmin...................................
144.
Sanassaan pysyvä.............................
145.
Sydämeni.....................................
147.
Rauhaton.....................................
149.
Koditon vapaus...............................
151.
Haudalla.....................................
153.
Hajamielisyyttä..............................
154.

Kohtalon iva.................................
157.
Ei lauluista apua............................ 159.
Nukkuva Suomi.
Pilvet raskaat, uhkaavaiset Suomen taivaan tummentaa,
Mutta
Suomen miehet nukkuu unta vielä raskaampaa.
Heräämättä vaaran
tullen untans nauttivat he vaan
Tantereilla, joita isät kostuttivat
hurmeellaan.
Monta vaivan, vainon päivää kansa tämä nähnyt on;
Nytkö uinaillen
se vaipuis taistelutta kuolohon?
Nuorna vielä nurkumatta lähtisikö
manalaan?
Niinkuin vanhus ikäloppu sammuisiko nukkuissaan?
Ei, niin kova kohtalomme tok'ei julma olla saa!
Avosilmin
kohdatkohon Suomen kansa kuolemaa.
Jos ei väisty surman nuoli,
sammuttakoon kärki sen
Hengen valppaan, elonvoivan, uljaan,
itsetietoisen.
Tora, riita mielessänsä Suomen kansa uinailee,
Unissansa oman
rintans veriin hurja raatelee.
Taistelevans luulee eestä elon, voiton
loistavan,
Vaikka nukkuin suljahtaapi suuhun synkän kuoleman.
Pilvet raskaat, raudankarvat Suomen taivaan tummentaa.
Ukon pilvet
uhkaavaiset turmiota ennustaa.
Nosta ukko raivoon ilmas, pane
nuoles satamaan,
Ehkä herää Suomen kansa kerran ennen kuoloaan!
Onnensa etsijä.
On etäällä etsitty onni
Ja kaukana toiveiden pää.
Sitä kohden mun
rientää täytyy,
Ei aikani suo levähtää.
Lyhyt aikani tääll' on, sen tiedän,
Ja pitkä on matkani tää;
Niin
kivinen mentävä polku,
Ja myrskyinen elämän sää.
Mut kaukana viel' on onni,
En suojaa etsiä saa,
Ja onneans kohden

kaikki
Mun kanssani kiiruhtaa.
Mut sinne ei kenkään ehdi,
Se riento vain turhaa on;
Puol' tiehen
päästyä tuskin
Jo nukkuvat kuolohon.
Mut kiiruhtaa minun täytyy,
En jouda mä lepäämään:
Ken lepohon
itsensä heittää,
On kuollut jo eläissään.
Aatteet.
Eestä aattehitten sotimaan
Innokkaana nuorukainen riennä!
Aatteen
valtaan antau kokonaan,
Olit joukoss' suurra taikka piennä.
Rinnassas ain' into palakoon,
Älä aineen orjaks koskaan maadu;

Aattees voittakoon tai sortukoon,
Edestä sen taistele ja kaadu.
Hairahdus voi olla aatteeskin,
Elontyösi maailmalle turha:
Aatteisin
sä luota kuitenkin,
Hylkääminen oisi henkes murha.
Turha voi kyll' olla elos työ.
Maaksi itse pian kyllä maadut;

Muistosikin unhe kohta syö,
Peittää kerran voitot täällä saadut.
Aatteen voima, into tulinen
Ne tok' yksin ihmiseks sun saapi:
Ilman
niitä lailla eläimen
Ihmismato liikkuu, lahoaapi.
Miksi naurat?
Niin naurat pohjasta sydämen
Sä alituisesti aivan,
Kuin
lapsekkaisesti riemuiten
Juur' kesken maallisen vaivan.
Ja ihmetellyt jo kauan oon,
Kuink' iloitset noin sä julki,
Kun suuttua
tulis sun kohtaloon,
Mi onnesta pois sun sulki.
Ja onnesta muidenko riemuinnet,
Kun huomata toki taidat,
Jos
vaikka minne sä katsonet,
Tiet elon kurjat ja kaidat?

On elo tyhjä ja toivoton,
Ja turhat rientomme aivan,
Siis miksi,
sortama kohtalon,
Sä naurat keskellä vaivan?
Niin mietin ennen, nyt tunnen jo:
Sä elon kurjuuden tiedät,
On itses
murtanut kohtalo,
Vaan vaivas miehenä siedät.
Mut riemusta et sinä naurakaan,
Et kiitä kurjuutta, tuhkaa:
Sun
naurus äänekäs onkin vaan
Niin synkkää pilkkaa ja uhkaa.
Onneton.
Niin musta, niin synkkä yö syksyinen lie;
Mut synkempi vielä on
eloni tie;
Voi yölläkin tuikata tähtönen vielä,
Mut tähteä yhtään ei
eloni tiellä.
Yön toivona tähtöset kirkkahat on:
Ne viittaavat valoon ja aurinkohon.

Mut toivot ne seuraa ei eloni myötä:
Mä viettänyt ain' olen
tähdetönt' yötä.
Oi, yöhöni, Luoja, yks tähtönen luo
Ja loistaa sen mieleeni kurjahan
suo.
Sit' iloiten seuraisin eloni tiellä
Ja kuollessain siihen mä
katsoisin vielä.
Kosken partaalla.
Illalla kerran mielin murheisin
Mä kosken partahalla katselin,

Kuink' aallot, yhä uudet, voimakkaina,
Toistensa kanssa kilpailivat
aina.
Niin voimakkaasti huminansa soi,
Kuin vapahitten ääni yksin voi.

Riemuiten kulkivat he polkuansa,
Ja sanat nää mä kuulin
pauhussansa:
"Eteenpäin käyvät lapset Wellamon,
Eik' estä heitä käsi kohtalon:

Ei kadota se koskaan onneansa,
Ken vangita ei anna sieluansa."

"Kuin me, te ihmislapset riemuiten
Eteenpäin kulkisitte onnehen,

Jos voimanne te kerran tuntisitte
Ja kahlehitta käydä tohtisitte."
Haihtumaton muisto.
Muut muistot haihtuu, katoaa,
Yks säilyy yksinään:
Onk' iloinen vai
suruinen,
En tiedä itsekään.
Kun riemun päivyt loistettaan
Mun elontiellein luo,
Kuin