Rahan orja | Page 9

senkin kokoaminen ollut t?ss? asemassa mahdollinen.
Ei, eih?n se ollut Liisan tapaista.
Eih?n Liisa ollut koskaan sellaisia ajatellut. Muuta h?n oli vaatinut el?m?lt?. Lihan himoa, silm?in pyynti?, el?m?n koreutta, kaikkia kauniita ja s?teilevi? helmasyntej?. Ja saanut niit?, mutta ei koskaan niihin kyll?stynyt.
Tuhma neitsyt h?n oli ik?ns? ollut. Miksi h?n nyt niin visusti vartioi lamppuaan?
Miksi tyytyi h?n toisen nurkassa nuhajamaan? Miksi toisen lasta laulattamaan? Miksi el?m??n toisen vaimon piikana ja h?nen vierailleen niin suu supussa ja niin katse alasluotuna teet? ja kahvia tarjoamaan?
Siksi, ett? h?n rakasti. Siksi, ett? h?n ihaili, kunnioitti ja jumaloi tuota toista eik? tahtonut pit?? muita jumalia h?nen edess??n.
Liisa oli tuon tunteen jo aikoja sitten itselleen selvitt?nyt.
H?n oli ensin sit? h?mm?stynyt ja kauhistunut, sill? h?n ei ollut koskaan ket??n ihmist? sellaisella rakkaudella rakastanut. Aisti-ilon h?n oli tuntenut, antaumuksen hekkuman ja joskus my?s pisaran naisellista hellyytt? niit? kohtaan, jotka tuon olivat h?nelle tuottaneet. Mutta rakastanut? Ei milloinkaan.
H?n oli itse siit? vuorenvarma nyt. Ja tiesi, ettei h?n koskaan el?m?ss??n tulisi en?? ket??n toista ihmist? niin rakastamaan.
H?nen ensi lempens? se oli. Ja oli oleva h?nen viimeisens?.
Kun Liisa joskus oikein kauas el?m?ns? aamuun ajatteli, h?n tunsi, ett? h?n oikeastaan olikin aina rakastanut Johannesta. Jo lapsena, kun h?n oli Johanneksen is?n kotiin tullut, oli tuon siev?n herraspojan l?heisyys her?tt?nyt kummallisia vaistoja h?ness?. H?nen olisi tehnyt mieli kaulata ja hyv?ill? h?nt?. Ja sitten h?nen olisi taas tehnyt mieli kynsi?, nipist?? ja tehd? jotakin hyvin pahaa h?nelle.
Mutta Johannes oli silloin ollut niin vakava ja arvokas h?nen mielest??n.
Nyt oli toista. Nyt oli Johannes leikkis? ja tuttavallinen. Se oli Liisalle aivan uutta. Oli kuin is?jumala itse olisi astunut alas taivaastaan ja antiikisten virkaveljiens? tapaan aterioinut ihmisen tytt?ren kera.
Ja nyt istui h?n t?ss? itse ylh?isten naisten tapaan! Keskell? Parisia, keskell? suurta, tuntematonta maailmaa!
Ei niin, ett? Liisa olisi erikoisesti ylh?isi? naisia ihannoinut. Lapsia ne olivat h?nen mielest??n, lapsia ja lasten vauvoja, joilla sit?paitsi useimmilla oli vain pelkk?? sahajauhoa sis?ll??n.
Mit? he tiesiv?t el?m?st?? Mit? maailmasta?
Liisa tunsi useimpien heid?n suhteensa omituista ylemmyytt?.
Ylemmyytt? siit?, ett? h?n oli kokenut enemm?n kuin he ja tunsi raskaamman el?m?ntaakan hartioillaan. Ylemmyytt? siit?, ett? h?n oli yksin ja saattoi, jos niin tarvittiin, ilman sukujen, perheiden, pappojen ja mammojen apua, tulla toimeen milloin tahansa yksin maailmassa. Ja viel? ylemmyytt? siit?, ett? h?n vaikutti miehiin enemm?n kuin useimmat heist?, vaikka vain harva mies saattoi en?? h?neen vaikuttaa.
Oikeastaan h?n tunsi olevansa sielultaan puhtaampi kuin useimmat noista ylimyst?n naisista, joita h?n n?ki Johanneksen kodissa ja jotka eiv?t olisi katsoneet h?nt? kyllin arvokkaaksi edes keng?nnauhojaan p??st?m??n. Puhtaampi, sent?hden ett? h?n tiesi olevansa palovakuutetumpi.
Kuinka ne keimailivat ja liehakoivat miesten edess?! Ja kuinka tuhmasti ne tuon kaiken tekiv?t, ik??nkuin kukaan oikea, viisas mies olisi sellaisesta v?litt?nyt!
Liisa taisi tuon asian paremmin.
H?n vain katsoi, ja miesten silm?t seurasivat heti mielihyv?ll? h?nt?. H?n vain otti askeleen, ja miesten askeleet pyrkiv?t v?kisinkin h?nen matkansa mukaan suuntautumaan.
Parisi oli t?ss? suhteessa her?tt?nyt h?nen vilpit?nt? mielenkiintoaan. T??ll? ne nimitt?in n?yttiv?t taitavan tuon tempun paremmin. Ja Liisa oli heti kadulle astuttuaan huomannut, ett? h?nell? t??ll? saattoi olla paljon oppimista.
My?skin miehet olivat t??ll? toisenlaisia. Kylmempi?, kohteliaampia ja v?linpit?m?tt?m?mpi? kuin siell? kotimaassa. Tai kenties he vain olivat niin olevinaan. Liisalla oli kaikissa tapauksissa heist? oma ajatuksensa, joka ei ollut aivan imarteleva miehiselle sukupuolelle.
H?n katseli sit? yleens? sangen kyynillisesti. Mutta kuitenkin aina er??nlaisella el?v?ll? harrastuksella, joka ei suinkaan j??nyt miehilt? huomaamatta ja joka n?ytti k?tkev?n huntunsa alla niin monta houkuttelevaa mahdollisuutta.
Kaikkia muita, mutta ei Johannesta. Sill? Johannes oli pyh?, Johannes oli jumala ja jumalanpoika h?nelle. Eik? Johannes ollut koskaan luonut h?neen katsettaan h?nt? himoitakseen.

6.
Liisa ei tiennyt, mill? silmill? Johannes juuri katseli h?nt?.
He olivat sy?neet ylellisen p?iv?llisen osterien ja sampanjan kanssa. Oli ik??nkuin Johannes olisi tahtonut jossakin m??rin imponeerata Liisaan. T?m? ei tietysti ensink??n onnistunut, sill? eih?n Liisa ollut ensimm?ist? kertaa pappia kyydiss?.
Mutta jotakin oli t?m? omituinen tuokiotila kuitenkin vaikuttanut Liisaan. Sill? Johanneksen mielest? h?n ei ollut koskaan ollut viehke?mpi, naisellisempi.
Liisa oli aina ollut kuin omainen, kuin sisar h?nelle. Naista Liisassa h?n oli tuskin huomannutkaan. Eik? Liisa puolestaan ollut koskaan p??st?nyt sit? esille h?nen seurassaan edes vilaukselta. Olihan h?n niin usein ja niin lujasti p??tt?nyt haudata ij?ksi syd?men syvyyteen toivottoman rakkautensa.
Toivottoman, mutta ei onnettoman. Sill? eih?n Liisa k?rsinyt siit?. Olihan se jo t?llaisenaankin, vastaamattomanakin, h?nen el?m?ns? onni ja p?iv?npaiste.
Nyt se oli p??ssyt esille pilkahtamaan. P??ssyt sen verran, ettei Johannes aivan voinut kohdella h?nt? sukupuolettomana olentona.
Ilmennyt, ei sanoina, ei tahallisena kiemailuna, vaan varastautunut johonkin ??nenpainoon, johonkin katseesen, johonkin vivahdukseen. Eik? Liisa itse, yht? v?h?n kuin Johanneskaan, siit? tiennyt mit??n.
Johannes tunsi vain er??nlaisen l?mpim?n, miellytt?v?n ilmavirran hivelev?n kasvojaan. Ja totesi merkillisen hyvinvoinnin, ?skeisen hermostumisen sijasta, hiipiv?n ruumiisensa.
--No, Liisa, virkahti h?n, sytytt?en sikarin ja nojaten p??ns? tutkivasti k?den varaan. Mit? sin? mietit oikein?
--Yht? ja toista, hymyili Liisa.
--Minua ja sinua?
--Ja muuta maailmaa meid?n ymp?rill?mme.
Johannes selitti, ettei Liisan nyt ollut tarvis muita kuin heit? kahta ajatella.
Ei ollut muuta maailmaa. He olivat nyt t?ll? hetkell? ainoat ihmiset maailmassa.
Liisa katsoi h?neen syd?mellisesti ja veitikkamaisesti.
--Niink? luulet? h?n sanoi. Ja sent??n ajattelet sin?kin t?ll? hetkell? muita ihmisi?.
--En