Rahan orja | Page 3

Seidi tahtoi v?ltt?m?tt? n?hd? my?s jotakin eteens?p?in ja Johanneksen oli otettava h?net polvilleen.
Ajeleminen oli Seidin mielest? hauskinta huvia t??ll? Parisissa.
Jos asia olisi riippunut vain h?nest?, h?n ei olisi muuta tehnytk??n. Oli h?n kuinka huonolla tuulella tahansa, h?n ilahtui heti ikihyv?ksi, kun h?n sai tuon taikaluvan p??st? ajelemaan. Eik? h?n koskaan ollut sen parempi, sen suloisempi eik? tehnyt sen ?lykk??mpi? kysymyksi? kuin n?in vaunujen ikkunasta ohivieriv?? maailmaa katsoessaan.
Oli kuin h?n olisi ollut tyypillinen yl?luokan lapsi. Johannes ep?ili, ett? h?n viel? voisi kehitty? hyvinkin k?skev?ksi, jopa julmaksi ja itsekk??ksi luonteeltaan. Ainakaan h?nell? ei n?ytt?nyt olevan v?hint?k??n yhteiskunnallisen oikeuden tuntoa. Eik? Johannes kuitenkaan voinut olla h?nt? kaikesta syd?mest??n ja sielustaan rakastamatta eik? toivomatta h?nelle vastaisuudessa parhaita mahdollisia elinehtoja.
Hiukan parempia kuin useimmille muille. Paljon parempia kuin miss? h?n itse oli kasvanut, vaikka nekin jo olivat olleet suorastaan loistavat j?lleen h?nen is?ns? ja ?itins? lapsuuden elin-ehtoihin verrattuina.
Oma lapsi merkitsi siis kuitenkin enemm?n kuin vieraan lapsi.
Niin luonnollinen kuin tuo tunne itsess??n olikin, oli sekin aikoinaan ollut omituisen sis?isen h?pe?n l?hde Johannekselle.
H?n oli joskus ollut taipuvainen tuonkin kielt?m??n. H?n oli aikoinaan mennyt niin pitk?lle aatteellisessa innostuksessaan ja tulevaisuuteen t?ht??v?ss? ihmisyys-uskossaan, ettei h?n ollut tahtonut my?nt?? en?? juuri mit??n sijaa ensimm?isille, alkuper?isille el?m?nvoimille. T?ytyih?n ihmisen, oikean, ylev?n, suuren ihmisen, voida rakastaa koko el?m?? ja koko ihmiskuntaa, kaikista sen pienist?, tilap?isist? yksityiskohdista ja v?rivivahduksista v?litt?m?tt?.
Ja ellei sit? ehk? voisikaan, niin oliko pakko ensink??n ihmisi? rakastaa? Sill? olivathan ne yleens? enemm?n tai v?hemm?n vihattavia, milloin ne eiv?t olleet tuhmia, halveksittavia tai naurettavia.
Heikkoutta ne olivat kaikki nuo, joita ihmiset niin inhoittavasti hellimmiksi tunteiksi sanoivat. Oikeastaan olisi ollut paras, jos olisi voinut olla sek? vihaamatta ett? rakastamatta ihmisi?. Ainoastaan oikeutta heille piti tehd?, puhdasta, v?lkkyv??, armotonta vanhurskautta, ja sit?, joka ei kest?nyt, ei ollut s??litt?v?, vaan ly?t?v? ja katkaistava.
Tuohon tapaan h?n joskus oli nuoruudessaan ajatellut.
Vuodet olivat paljon tinkineet h?nen el?m?nkatsomuksestaan t?ss? suhteessa. Mutta lopullinen suuri muutos oli h?ness? tapahtunut vasta sitten kuin Seidi pienen?, hentona k??ryn? oli er??n kauniin aamun koittaessa h?nen ja Irenen yhteiseen kotiin ilman omaa syyt??n tai ansiotaan ilmestynyt.
Johannes oli heti tuntenut jollakin mystillisell? tavalla muuttuvansa. Oli kuin olisi katkeillut er?it? s?ikeit? entisyyteen ja samalla toisia aivan arvaamattomia tulevaisuuteen solmiutunut.
Seidi oli her?tt?nyt eloon kaikki suojelevat vaistot h?ness?. Kukaan ei ollut ennen tarvinnut niit?.
Ei h?nen is?ns?, sill? h?nh?n oli p?invastoin ollut Johanneksen suojelija ja kuollut jo paljon ennen kuin t?m? olisi voinutkaan siin? suhteessa tehd? mit??n. Ei h?nen ?itins?, sill? t?m? oli tullut mielipuoleksi viel? ennemmin eik? ollut koskaan merkinnyt mit??n Johannekselle. Ei h?nen vaimonsa, sill? olihan t?m? tullut kuin ylh??lt? p?in Johanneksen el?m??n, sukujen, perheiden ja kaikkien yhteiskunnallisten siteittens? turvaamana. Eik? kukaan muukaan el?v? olento maailmassa, paitsi ehk? h?nen kasvinsisarensa Liisa, joka sen kautta olikin siirtynyt aivan erikoisella tavalla Johannekselle l?heisemm?ksi ilmi?ksi.
Mutta ennen Seidi? oli Johannes ollut olemassa vain itse??n varten. Nyt h?nell? oli kuitenkin joku, jota varten el??, jonka ilot ja itkut eiv?t olleet h?nelle samantekevi?.
Seidin kautta h?n oli oppinut pit?m??n jonkun verran muistakin saman-ik?isist? lapsista, sitten lapsista yleens?, jotka h?nelle t?h?n saakka olivat olleet yksinomaan vastenmielisi?. Mutta ei tietysti samassa m??r?ss? kuin Seidist?, yht? v?h?n kuin sama aurinko voi s?teill? yht? kauas, kaikkiin avaruuden aina laajeneviin ympyr?ihin.
Seidin avulla h?n oli yritt?nyt my?s vaimoaan l?hesty?. Mutta joko ei Irene ollut ymm?rt?nyt h?nen l?hestymist??n tai ei Johannes ollut h?nt? oikein ymm?rt?nyt. Kaikissa tapauksissa oli vaimo j??nyt vieraaksi h?nelle.
Seidiin h?n sensijaan oli tuntenut p?iv? p?iv?lt? l?hemmin liittyv?ns?.
Irene oli ehtinyt jo monta kertaa valittaa, ett? he ollenkaan olivat ottaneet mukaansa tyt?n. Sill? tietysti oli niin pienest? Europan-matkailijasta ollut paljon haittaa kaikissa noissa vieraissa hotelleissa ja kaupungeissa. Mutta se oli tapahtunut Johanneksen tahdon mukaan. Eih?n lasta voinut j?tt?? yksin, kun Irene itse kerran palavasti pyysi t?t? matkaa.
Ja niin he olivat kumpikin saaneet mielitekonsa toteutetuksi. Irene oli p??ssyt Parisiin ja Johannes saanut mukaan Seidin. T?m?n hoitajattarena taas oli Liisa ollut itse-oikeutettu.
--Is?, sanoi Seidi ?kki?. Tuo set? tervehti meit?.
--Mik? set?? kysyi Johannes.
--Tuo, joka juuri ajoi ohitse meist?. Ja t?ti, joka istui h?nen vierell??n, viittaa viel?kin k?dell??n.
--Sep? omituista. Vastaa siis h?nelle!
Johannes koetti k??nty? katsomaan taakseen, mutta ei voinut mit??n n?hd? en??. Sen sijaan virkahti Liisa:
--He puhuivat suomea.
--Suomea? Keit? he voivat olla? N?itk? sin? heit?, Irene?
Irene nyrpisti tylysti nen??ns?.
--Kyll?, vastasi h?n. Ainakaan he eiv?t n?ytt?neet kuuluvan t?h?n seurakuntaan.
Ja lis?si hetken per?st? ylenkatseellisesti:
--Saattoivat olla ehk? Liisan tuttavia.
Johannes tunsi syd?mens? s?v?ht?v?n.
Tuo ??ni, tuo ??nenpaino se oli, joka vaikutti kuin myrkky h?neen. Sill? ??nell? h?n ei sallinut kansalaisiaan, ei varsinkaan sen alaluokkaa kohdeltavan.
T?ll? kertaa oli loukkaus sit?paitsi kohdistunut Liisaan, h?nen kasvinsisareensa, joka ei ollut omasta tahdostaan tullut h?nen taloonsa ja jota h?nen velvollisuutensa olisi ollut sit? enemm?n suojata kaikilta halventavilta sanaheitoilta.
Mutta eih?n se tapahtunut ensi kertaa. Liisa oli tottunut niihin eik? n?ytt?nyt t?st?k??n sen enemp?? v?litt?v?n. Eik? Johanneksellakaan ollut tarpeellista hermovoimaa alottaakseen j?lleen turhaa ja tuskallista taistelua vaimonsa piintyneit? yhteiskunnallisia mielipiteit? vastaan.
Taistelua, josta ei olisi kuitenkaan seurannut mit??n! Taistelua, jolla h?n vain olisi pilannut itselt??n ja muilta aurinkoisen ajeluretken.
H?nen mielenliikutuksensa meni menojaan samassa tuokiossa kuin se oli tullutkin.
H?n vaipui