Rahan orja | Page 5

kaunis h?n my?skin on ruskeine suortuvineen ja kaartuvine kulmakarvoineen, joiden alta kaksi nauravaa ja samalla itkev?? aurinkoa ilmi v?lk?ht??.
My?skin h?nen vartalonsa on hyvin kaunis, ajatteli h?n viel?. Ei uskoisi h?nt? talonpoikaistyt?ksi. Kun h?n istuu tuossa suu supussa, pikantti pystynen? ilmassa, jalka toisen p??lle heitettyn?, luulisi h?nt? suoraan teatterilavalta tuoduksi subretiksi.
H?nen s??rens? viiva on aivan jumalallinen.
N?in pitk?lle oli Johannes p??ssyt ajatuksissaan, kun h?n kuuli ranskalaisen kysyv?n leikill??n Irenelt?:
--Teid?n miehenne on varmaan hyvin mustasukkainen?
--Jospa h?n edes olisi sit?! oli Irene huokaisevinaan.
--Kuinka tarkoitatte? Onhan h?nell? syyt? siihen.
--Ettek? n?e, ett? h?n par'aikaa harjoittaa silm?kurtiisia lapsenpiikani kanssa.
--Ai, huudahti ranskalainen. Siin? tapauksessa min? ymm?rr?n h?net.
Tuo kaikki tapahtui tietysti aivan keve?n leikin muodossa, mutta se koski kuitenkin kipe?sti Johannekseen.
Karvas pala oli kerran p??ssyt h?nen kurkkuunsa nousemaan, ja h?n tiesi jo vanhasta kokemuksesta, ett? h?nell? ei ollut mit??n mahdollisuutta saada sit? noin vain tilauksesta alas nielaistuksi.
Toiset nauroivat ja k??ntyiv?t katsomaan sek? h?neen ett? Liisaan. Johannes oli olevinaan kuin h?n ei olisi kuullut mit??n ja istui p??t??n k??nt?m?tt? paikallaan.
--Johannes, kuuli h?n vaimonsa ruotsiksi sanovan. Vastaahan maljaan toki!
Nyt t?ytyi Johanneksen k??nty?. H?n n?ki sen ranskalaisen, joka h?nen vaimonsa kanssa oli ?sken puhunut, lasiaan kohottavan.
--Pardon, sanoi h?n. Min? puhun niin huonosti ranskaa. Suokaa anteeksi hajamielisyyteni.
--P?invastoin, v?itti ranskalainen tavanmukaisella suojelevaisuudella. Te puhutte aivan erinomaisesti.
--Ja sin? ymm?rr?t kyll? kaikki, lis?si Irene painokkaasti.
--My?skin minun ymm?rrykseni lahjat ovat puutteelliset, hymyili Johannes.
--Ei naisiin n?hden, ep?si ranskalainen. Pyyd?n onnitella makuanne.
Tuo oli edellisen keskustelun j?lkeen jonkun verran kaksimielinen kohteliaisuus, sill? se voi t?hd?t? yht? paljon Liisaan kuin Ireneen. Johannes huomasi sen ja teki pienen k?denliikkeen kohti vaimoaan.
--Samoin min? teid?n makuanne, sanoi h?n vastaten tervehdykseen.
--Kuinka niin? kysyi ranskalainen kulmiaan kohottaen.
H?n ei n?ytt?nyt odottaneen n?in suoraa hy?kk?yst?.
--Olette osannut valita parhaan paikan p?yd?ss? itsellenne, selitti Johannes.
T?m? sananvaihto huvitti h?nt?. H?n tunsi osaavansa ranskaa paljon paremmin kuin h?n oli toivonutkaan ja se oli omiaan h?ness? sis?llist? hyvinvointia her?tt?m??n.
Kielen lukko oli auennut, karvas pala painunut alas. H?n tuli heti urheaksi kuin linnunpoika, joka huomaa siipens? h?nt? kannattavan.
Kyll? h?n n?ytt?isi noille ranskalaisille! Kyll? h?n n?ytt?isi sek? Rabbingille ett? Carpille, ett? jos he olivat neroja, niin oli h?n yleisnero! Ja saisivat samassa Irene ja Signekin pienen k?sityksen, mik? h?n oikeastaan oli miehi??n.
Eiv?tk? ne sit?paitsi mit? ranskalaisia olleet! Juutalaisia ne olivat. N?kih?n sen jo heid?n naamoistaan.
Ei ollut annettava sellaisten hyp?t? rehellisten ihmisten silmille.
Johannes ei tiennyt itsek??n, miksi h?n oikeastaan vihasi juutalaisia. H?nen maailmankatsomuksensa mukaan, mik?li h?nell? en?? sellaista oli, olisi h?nen t?ss? niinkuin muissakin suhteissa tietysti t?ytynyt olla mit? suvaitsevaisin.
Eik? h?n oikeastaan heit? vihannutkaan. Mutta h?n tunsi vain heit? kohtaan voittamatonta vastenmielisyytt? niinkuin er?it? el?inlajeja kohtaan, vaikka ne eiv?t olleet tehneet mit??n pahaa h?nelle, mutta joihin h?n ei olisi tahtonut suurin surmin koskettaa.
--Teist? taistellaan, kuuli h?n Rabbingin erikoisella ritarillisuudella Irenelle huomauttavan.
--Kuinka? Kaksintaistelu? jatkoi pilaa toinen ranskalainen. Sekundantit, aseet, aika ja paikka siis.
--Sekundantteja meit? kyll? olisi t?ss?, huomautti Carp hyv?ntuulisesti. Mutta pelk??n, ett? aika ja paikka eiv?t ole aivan soveliaat.
--Mutta aseet sit? enemm?n, lausui Rabbing lasinsa kohottaen. Maljanne, hyv? rouva.
Irene kilisti h?nen kanssaan ja kostutti hiukan huultensa p?it?.
--Ketk? taistelevat? h?n kysyi luoden keimailevan silm?yksen Rabbingiin.
--Teid?n miehenne...
--Ja min?k?? nauroi Irene. Oh, sit?h?n me aina teemme.
--Mutta my?skin meid?n yst?v?mme t?ss? tahtoo teihin n?hden, kaunis rouva, koettaa voimiaan.
Irene ei ollut mit??n ymm?rt?vin??n.
--Voimiaan? kysyi h?n viattomasti. Suon sen mielell?ni.
--Siin? tapauksessa, vastasi Rabbing, ovat aika ja paikka viel? v?hemm?n tarkoituksenmukaiset.
--Mutta aseet?
--Ne lasken min? alas teid?n edess?nne.
Johannes odotti lovea, johon h?n olisi saanut sotaisen innostuksensa purkaa. Mutta sit? ei tullut, sill? Rabbing oli nyt temmannut asian ilmasta ja leikki sill? kuin kissa hiiren kanssa.
H?nen suhteensa ei Johanneksen todellakaan tehnyt mieli mitell? voimiaan.
H?n ei tiennyt itsek??n, mist? se johtui, mutta h?n tunsi ainaista, miltei pelonsekaista kunnioitusta Rabbingia kohtaan. Muut miehet olivat h?nelle ylimalkaan ilmaa. Ja naiset olivat h?nelle ep?verrannollisia suureita, joita h?n ei ollut mitenk??n tottunut k?ytt?m??n oman henkisen olemuksensa mittapuina.
Ei niin, ett? h?n olisi Rabbingiakaan oikeastaan omaa itse??n ylemm?ksi tunnustanut. P?invastoin h?nell? oli joka hetki tinkim?t?n tunne omasta salaisesta ylemmyydest??n. H?n ei vain keksinyt mit??n ilmestysmuotoa sille. Rabbingilla oli aina kaikki valtit k?ytett?vin??n siin? suhteessa.
Mahtoiko se johtua siit?, ajatteli h?n, ett? Rabbing oli h?nen esimiehens?? Ei, sit? h?n ei voinut itselleen tunnustaa. Sill? eih?n Rabbingin ylemmyys h?nen suhteensa ilmennyt suinkaan ainoastaan liikeasioissa. Rabbingin personallisuus se oli, joka niin valtavasti vaikutti h?neen.
Mutta kyll? h?n esimiehen?kin oli varsin pelottava.
H?nest? ei tiennyt koskaan, miss? h?n oli ja miss? h?n ei ollut. T?n??n saattoi h?nelt? saapua s?hk?sanoma Lontoosta, Wienist?, Berlinist? tai Parisista. Parin p?iv?n per?st? h?n saattoi kuitenkin jo aamulla aikaiseen, ennen muun henkil?kunnan tuloa, istua paikallaan helsinkil?isess? p??konttorissaan.
My?skin siell? oli h?nell? omat tapansa. H?n tuli ja meni, milloin sattui, ilman ett? kukaan tiesi siit?, sill? h?n oli j?rjest?nyt oman huoneensa muista erilleen. V?list? saattoi h?n pysy? n?kym?tt?m?n? pari p?iv??kin, mutta kun h?n j?lleen konttoriin ilmestyi, tuntui h?n tiet?v?n kaikki ja taitavan kaikki pienemm?tkin seikat, mit? kuului kunkin osaston alaan.
H?n oli alammaistensa kauhu. Osastop??llik?t suorastaan ep?iliv?t olevan kuudennen aistin h?nell?.
Johannes puolestaan oli valmis my?nt?m??n h?nelle seitsem?nnenkin.
Rabbing ei koskaan nuhdellut ket??n, ei soimannut ket??n. H?n ainoastaan huomautti. Mutta