Pukkisen pidot | Page 8

Lauraa kaikesta siit? kohteliaisuudesta, siit? yst?v?llisyydest? ja vieraanvaraisuudesta, jota t?n??n niin runsain m??rin olette meille osoittaneet. Vilpitt?m?st?, liikutetusta syd?mest? toivotan min? teille -- --
PAROONI (kuin edell?): Kolme trikki? ja kaksi honn??ri? --
ROVASTI. -- toivotan min? teille onnea ja menestyst? vastedeskin ja Herran siunausta ja --
PAROONI (haukottelee): Grande misère!
ROVASTI (rykii): Hm, hm! Ja ett? me viel? monta, monta kertaa saisimme tilaisuuden yhty? t?mm?iseen viattomaan ja veljelliseen ajan viettoon t?ss? teid?n kauniissa, hauskassa ja onnellisessa kodissanne. El?k??n, kauan el?k??n kunnioitettava is?nt?mme Janne Pukkinen ja h?nen herttainen puolisonsa Laura! Hurraa!
VIERAAT. Hurraa!
ROVASTI. Viel? kerran hurraa!
(Nostaa lasiansa).
VIERAAT. Hurraa! (Yleinen kilisteleminen ja sorina. Kuullaan huudahduksia: ?Paljon kiitoksia! Eritt?in hupainen ilta! Minun on kunnia! Maljanne!? j.n.e.)
ROVASTI (nauraen): Hurraa viel? kolmas kerta -- ja se niin, ett? sein?t raikuu ja katto kaikuu! Hurraa!
VIERAAT. Hurraa-a!
Anna-muori ilmestyy per?-ovesta ja yhtyy hurraahuutoihin. Kaikki vaikenevat ja k??ntyv?t h?mm?stynein? ovea kohden.
ANNA (vanhanaikaisissa, koomillisissa juhlavaatteissa): Kas niin, t?ss? nyt olen! Hyv?? iltaa, lapset, hyv?? iltaa koko konkkaronki! Min? tulen v?h?n my?h??n, ?mutta parempi my?h??n kuin ei milloinkaan?, sanoo sananlasku. Vai niin, ette minua tunne! Janne poikani, resanteera, resanteera! Mit? hittoa! Luulenpa ett? olet mykk?? Vai oletko niin liikutettu n?hdess?si minut t??ll?, ettet saa sanaakaan suustasi? Niin, hyv? herrasv?ki, se on semmoinen oiva poika, tuo minun Janneni, niin hyv? ?idilleen. Tuskin olin saapunut kaupunkiin, ennenkuin h?n paikalla valmistaa minulle t?mm?iset komeat kekkerit, ja kaikki lis?ksi suurimmassa salaisuudessa. Veitikka sin?!
(Tuuppaa h?nt? yst?v?llisesti kupeeseen.)
JANNE. Miina, tu-tule t?nne -- tarjoo rouvalle samppanjaa --
ANNA. Vai sampanjaako? Voi jestampoo, semmoista en ole juonut sitten kuin olin vallesmannin h?it? kuokkimassa! (Ottaa lasin, mutta ei maista; Miina menee.) Niin, Janne, et sin? tuota voi muistaa -- se oli samana kes?n? kuin pappilan h?rk? puski kuoliaaksi mustan sikamme. Sin? olit silloin viel? pikkuinen piim?suu -- tuon kokoinen vaan -- eik? sulla ollut housujakaan viel?, sin? pitk? hongankolistaja tuossa, ha ha! Mutta, hyv?t herskaapit, istukaa toki, ?lk?? minua kursailko, onhan t?ss? tuolia kylliksi.
(Istuutuu sohvaan, jossa h?n levitteleikse niin, ettei kukaan muu saa siell? sijaa. Vieraat katsovat toisiaan ep?ilevin?; toiset istuvat, toiset j??v?t seisomaan).
LAURA (hiljaa miehelleen): Janne, min? kuolen!
JANNE (samoin): -- Ole vaiti, ?l?k? virka mit??n --
ANNA. Niin, niin, Janneseni, kuka olisi koskaan uskonut sinun tulevan n?in hienoksi herraksi ja joutuvan t?mm?isten suurien herrojen ja rouvien seuraan! Voi voi, min? muistan viel? p?iv?n selv??n, kun sin? sunnuntai-iltoina tanssit enkeliskaa hollituvassa. Kuinka silloin py?ritit tytt?j? ja kummastutit kaikkia hypp?yksill?si ja vehkeill?si. Hoh, hoh, viel? t?ytyy nauraa, kun tuota ajattelen! Mutta ei sent??n! N?kih?n kaikesta, ett? olit k?ynyt oppia kaupungissa, ja siltavoudin rouvakin, joka on oleskellut Helsingiss? ja jonka veli on kaartisti vai mik? lienee sersantti, sanoi ett? sin? olit sivistynyt nuoriso ja ett? sinulla oli avertissemangia, ja tuohan pit?isi olla jotakin fiini?, jos oikein asian ymm?rr?n.
JANNE. Mutta hyv? mamma --
ANNA. Niin, ei sinun tarvitse tuota h?vet?, ei suinkaan! Sin? olit aina kiltti poika ja ahkera ja ansaitseva my?skin. Muistatko kuinka sinulla oli tapana myyd? nekkuja kirkonm?ell? pennist? tai napista? Sin? tienasit aikalailla v?list?, etenkin nappia ja sinua nimitettiinkin Nekka-Janneksi.
JANNE. Mutta, mamma hyv?, nuo jutut eiv?t yht??n huvita vieraitamme. Eik? siis --?
ANNA. Puhu sin?! Eik? parhaimpia yst?vi?si huvittaisi saada tietoa el?m?nvaiheistasi? Vai mit? sanot sin?, Laura? Mutta, taivas varjelkoon, kuinka sin? olet vaalea ja totinen kuin tynnyrin tappi! Oletko sairas vai miksi et mit??n sano, kultaseni?
LAURA. Eih?n tuota tarvitse olla sairas, vaikkei ole punainen kuin kukko, ja mit? puhumiseen tulee, niin n?kyy mamma kyll? pit?v?n huolta siit? yksin?ns?kin.
ANNA. Siin? olet oikeassa, min? tarjoon mielell?ni apuani, kun n?en ett? sit? jossain tarvitaan. Niin niin, onni sinullakin on ollut, sin? pikku h?tikk?, sill? kun ajattelee tuota aikaa, jolloin sin? viel? --
LAURA. Kas niin, mamma on nyt hyv? ja juo! Maljasi, mamman malja --!
JANNE. Niin, maistakaamme -- (Kumartelee vieraille.) Hyv? herrasv?ki --!
ANNA (ei maista): Kiitos! Yritin vain sanoa ett? kun muistaa --
LAURA. Min? tied?n, tahdot johdattaa mieleeni tuon ajan, jolloin en viel? tuntenut Janneani, ja kuinka onnelliseksi tulin, kun tutustuin h?neen ja huomasin ett? h?n rakasti minua, k?yh?? tytt??, joka --
ANNA. Niin niin, kyll? muistan, kun sin? ensimm?isen kerran tulit kotia Helsingist?. Jestan, kuinka silloin olit fiini ja herramainen, ja kuin sipsuttelit ja tipsuttelit ja viskasit venskaakin! -- ?Te vara so trookit heer po lante? ja ?fyy, fyy, te rapakkona po lansv??kana, o te sviinen!? (Nauraa.) Niin, semmoinen hieno ry?kkyn? sin? olit, ha, ha! Ihmek? siis, jos Janne parka h?vitti j?rkens? ja py?ri j?lest?si kuin takkiainen hevosen h?nn?ss?. Mutta --
LAURA. Niin, ajat ovat muuttuneet ja me my?s niiden kanssa. Mamma yksin on viel? muuttumaton, niin reipas ja lystik?s ja -- --
ANNA. Mutta sep? nyt perhana, kun sin? et anna minun puhua loppuun, kun aioin sanoa, ett? jos ajattelee noita vuosia, jolloin olit kenraalissa piikana --
LAURA. Se on vale, jyrkk? vale! Piikana en ole milloinkaan ollut, min? olin huushollerska, oikea huushollerska, ja se on h?vyt?nt? mammalta, ett? noin --
ANNA (nuuskaa): Taivas siunatkoon, hyv? yst?v?, kuinka sin? minua s?ik?hytit! Piika ja huushollerska, onhan tuo yhdentekev??, ja piikahan min?kin olin ennenkuin --
PATRUUNA (hattu