Pukkisen pidot | Page 3

jos en voi saada patruunaa antamaan minulle aikaa tuon kahden tuhannen markan vekselin kanssa, niin ottaa h?n kaikki raaka-aineeni pantiksi, ja mit? minulla silloin on muuta tarjona kuin -- -- Oh, t?m? on semmoista kurjuutta, semmoista onnettomuutta, ett? tahtoisi ly?d? p??ns? sein??n p??st?ksens? kerrassaan t?st? ja koko maailmasta! Onni kumminkin, ettei vanha ?itini t?st? mit??n tied?, sill? mit? h?n nyt ajattelisi pojastaan, jonka h?n kasvatti niin yksinkertaisesti ja semmoisessa ankarassa kurissa? En mist??n hinnasta h?nt? nyt tahtoisi kohdata, se on varma.
(Lauran ??ni ulkopuolella n?ytt?m??.) Janne, Janne, etk? jo --?
JANNE. Min? tulen, min? tulen. -- Ei, se on mahdotonta, min? en voi Lauralle mit??n sanoa --
LAURA (tulee sis??n): No, katsopas sinua, kuinka olet surullisen n?k?inen! Aivan kuin olisit voisi my?nyt ja --
JANNE. Erehdys, min? olen iloinen, sangen iloinen! Mit? sinulla on sanomista, syd?nk?pyseni?
LAURA. Ei muuta kuin ett? herrani ja mieheni hyv?ntahtoisesti tulisi pikku eukkonsa kanssa hakkaamaan sokeria illaksi.
JANNE. Hyvin mielell?ni, mutta annapas minulle ensin pieni suukko.
LAURA (ly? h?nt? sormille): Otapas jos saat!
(Juoksee nauraen pois. -- N?ytt?m? on hetken tyhj?n?.)
(Anna-muorin ??ni ulkopuolella): Vai niin, t?t?k? tiet?? Hyv?, hyv?, kyll? jo tied?n.
(Tulee sis??n.)
RISTO (h?nt? seuraten, tahtoo ottaa h?nen matkatavaransa): Ehk? saan luvan t?ti? -- -- --?
ANNA (noin 55 vuotias, ahavoituneet ja iloiset kasvot, reipas ja vilkas liikkeiss??n): Kiitos, kiitos! kyll? min? itsekin -- -- (Panee tavaransa -- pienen kaps?kin ja viheri?isen vakan -- tuolille oven viereen.) Vai t?ss? nyt siis asuvat! Voi jestan, kuinka hienosti ja somasti! Nuo rakkaat lapsukaiset! -- No, ne ovat terveet ja raittiit molemmat, kuinkas muuten?
RISTO. Kiitos, kyll?h?n! Istukaa, t?ti, olkaa hyv?. Min? menen sanomaan vaprik??rille -- --
ANNA. Mit? hittoa, sanotaanko h?nt? jo vaprik??riksi, ha, ha, ha --!
RISTO. No, niinh?n tuota -- Mutta t?ss?h?n ne jo tulevatkin -- --
(Poistuu.)
LAURA (tulee sis??n ensin): Mit?? Pett?v?tk? silm?ni, vai --?
JANNE. Mit?, mit? se on? -- ?iti!
ANNA. No, olenko min? kummitus, vai ettek? minua en?? tunne? Tulkaa toki muoria syleilem??n, lapset!
(Levitt?? sylins?.)
JANNE (syleilee h?nt?): Suo anteeksi, emme tienneet -- emme voineet aavistaa -- --
LAURA (samoin): Niin, tuo mamma, h?n on aina kaltaisensa! Eik? rivi?k??n edelt?p?in! -- Milloinka l?ksit kotoa, mamma?
(Alkaa riisua h?nelt? p??llysvaatteita.)
ANNA. Niin, tuhat tulimmaista! -- en voi paremmin sanoa -- min? l?hdin kotoa jo nelj? p?iv?? sitten ja olisin varmaan saapunut t?nne jo eilen, ellei minulla olisi ollut vastuksia.
JANNE. Vai vastuksia?
ANNA. Niin, jo toisella hollilla tapahtui, ett? juuri kun nousimme yl?s korkeata m?ke?, astui yht'?kki? mets?st? mies ja otti hevosen suitsista kiinni. ?Mit? uskallat sin?, lurjus?? kysyin min?. ?T?nne rahat, niin saatte menn??, sanoi h?n ja veti pistoolin lakkaristaan. ?Huut sika!? sanoin min? ja sivalsin h?nt? piiskalla silmille. Samassa kuulin laukauksen -- hevonen t?ytt? kyyti? sivutielle -- ja sitten ajoimme eksyksiss? puolen p?iv??, ennenkuin viimein y?ll? tulimme samaan kievariin takaisin, josta olimme l?hteneetkin.
JANNE. Oh, tuopa ik?v?t?! Onni, ett? p??sit ainoastaan s?ik?hdyksell?.
ANNA. No, ?l? muuta sanokaan! Ja, mik? on viel? ik?v?mpi -- sill? tavalla my?h?styin junasta. Min? ajan -- (Lauralle) kiitos, veikkoseni, r?ijyn pid?n yll?ni, -- min? ajan juuri asemapihalle, kun kuulen junan: puh, puh, puh! ?Odottakaa, ?lk?? menk?, t?ss? on viel? reissuavaisia!? huusin min? ja viittasin nen?liinallani. Mutta vaunut t?misiv?t ja t?risiv?t niin julmasti, ettei kukaan minua kuullut ja sinne j?in seisomaan pitkin nokin ja sain kuin sainkin koreasti odottaa seuraavaan aamuun -- --
LAURA. Mutta mamma on nyt hyv? ja istuu -- t?ss? sohvassa --
ANNA. Kiitos, kiitos! (Istuu raskaasti.) Hei, sep? pehmoista! Se on toista kuin vanha puusohva siell? kotona, jonka Noukka-Santeri minulle aikanansa teki. Niin, terveisi? paljon h?nelt?. Mies on nyt raitis kuin ahven, sittenkuin sai minulta rahaa, ett? p??si Pietariin tuon tohtorin luo. H?n ei maista tippaakaan en?? ja on taas uudestaan kosinut Sauna-Liisaa. Niin, muistatteko viel? Sauna-Liisaa, h?nt?, joka viime syksyll? vei minut k?r?jiin haukkumisesta?
JANNE. Kyll?.
ANNA. Ent?s Piippa-Toppoa? ?ij? paran toinen silm? on tullut sokeaksi. Juusulan-Jussilta kuoli viime jouluna h?nen h?ijy eukkonsa, ja ukko arveli sen parhaaksi joululahjaksi, jonka olisi voinut saada, se pakana! Rusina-Ruusa on saanut poikansa l?kkisep?n oppiin Helsingiss?; Puu-Pekan akka sai juhannukseksi kaksoiset -- olin sylikummina risti?isiss? --; Potikka-Kastu on tullut uskovaiseksi eli hihhuliksi, niinkuin t??ll? sanotaan; Taikina-Matin vanhin tyt?r -- tied?th?n, tuo letukka, joka aina herrasteli krinoliniss? -- on mennyt naimisiin nimismiehen kanssa ja on nyt muka rouvana. No, no, on n?hty suurempienkin laivojen seilaavan kumoon kuin voipytyn -- --
JANNE. Kyll? kai! Mutta kuinka k?vi sitten matkasi? Seuraavana p?iv?n? kai ?iti oikein tarkasti piti huolta junan l?hd?st?, vai mit??
ANNA. No, siihen voit luottaa! Min? olin ensimm?isen? vaunussa. Mutta juuri tuossa istuessani ja tirkistelless?ni ulos ikkunasta, juolahti ?kki? mieleeni, ett? enk?s kuitenkin, p?ll?p??, unohtanut lapasiani odotussaliin. Min? kuin nuoli niit? hakemaan -- mutta, kun tulen takaisin, on juna jo liikkeell?. No, sin? taivaan tapernaakkeli, t?ss? ei aikaa pitk??n ajattelemiseen! Kaksi askelta taaksep?in ensin, sitten hypp?ys, ja heissan! yl?s p??sin, vaikka l?in p??ni vaunun kulmaan ett? kolahti oikein, ha, ha! -- Mutta mit? niist?! Sanokaa nyt, mit? t?nnep?in kuuluu. Viel?k? rovasti, tuo entinen kappalaisemme, el??, se vanha herkkusuu?
JANNE. Kyll?.
ANNA. Ent?s kuinka jaksavat Heimoset, nuo kunnon prisset?
LAURA.