Pohjavirtoja | Page 9

Yhten??n kumahtelevat kellot t??lt? poismuuttaneen muistoksi. Eik? kuolema silloin k?y l?heiseksi, odotetuksi? -- Se tulee siksi ainakin kun joku hyvin rakas kuolee, ja kuu tiet??, ett? kuolema yhdist?? ja vie el?m??n.
-- Te puhutte niin kummallisesti. Min? en koskaan ole kuullut kenenk??n nuoren puhuvan sill? lailla.
-- Ehk? min? olenkin vanha. -- H?n punastui, -- joskaan en vuosiltani. Itsest?ni ainakin tuntuu kuin olisin el?nyt hyvin kauan. -- H?nen silm?ns? kostuivat. -- Katsokaa, se oli niin rikas se viimeinen ?idin seurassa vietetty vuosi.
-- Kuinka niin? -- Ettek? tahtoisi kertoa siit? v?h?n?
Eero tunsi taas sit? omituista j?yt?v?? n?lk??, jota h?ness? hell?t perhesuhteet aina her?ttiv?t.
-- ?idist?k?? Se on vaikeaa. Hyvin kaunista maisemaa ja hyvin henkevi? kasvoja on vaikea maalata. Eik? olekin? Paras ja hienoin j?? aina pois. ?iti oli sellainen. H?n oli niin rikas -- ja teki toisia rikkaiksi.
-- Silloinhan siit? riitt?? muillekin.
Neiti katsoi h?neen pitk??n. -- Te olette oikeassa. Pit?isi voida antaa paljo, kun on saanut niin runsaasti. V?list? tuntuu silt? kuin en jaksaisi ajatella el?m?? ehk? pitk??kin, ilman ?iti?. Silloin koetan muistella, miten paljo viimeisen? yhdess?olo-vuotenamme sain. Siin? oli todella rikkautta tarpeeksi koko el?m?n ajaksi.
-- Oliko se viimeinen vuosi sitte niin toisenlainen kuin kaikki muut?
-- Oli tavallaan. Min? olin silloin juuri lopettanut koulun, ja me saimme olla niin paljon enemm?n yhdess?. ?iti oli minulle aivan kuin yhden ik?inen yst?v?.
-- Teid?n is?nne on kuollut? -- Se sanottiin pelonalaisesti, vaikka Eero koetti tehd? ??nens? niin huolettomaksi kuin mahdollista. H?n pelk?si l?yt?v?ns? s?rkynytt? sielt?kin, miss? kaikki n?ytti onnellisen ehj?lt?.
-- H?n kuoli, kun olin kolmannella vuodella. En muista h?nest? muuta, kuin ett? h?n makasi lattialla ja min? sain kiivet? h?nen selk??ns?, ja meill? oli niin, niin hauskaa. Mutta ?idin kertomuksista tunnen h?net ehk? paremmin kuin olisin tuntenut, jos h?n olisi el?nyt. Viimeisen? vuonna varsinkin eli ?iti kuin uudelleen koko el?m?ns? is?n kanssa. H?n ei opettanut minua ymm?rt?m??n ainoastaan omien vanhempieni el?m?? ja omaa alkujuurtani, vaan siin? samassa sain selvityst? el?m?n kaikkein t?rkeimpiin kysymyksiin. Opin uskomaan onnellisuuden olemassaoloon, huolimatta kaikesta, mik? tahtoo tuota uskoa horjuttaa.
H?n huokasi.
Eero katsoi h?neen pitk??n ja kysyv?sti. H?n ei voinut ymm?rt??, miksi se huokasi, jolla oli tuollaiset ehe?t muistot lapsuudenkodista.
-- Te asutte nyt t?tinne luona?
-- Niin. -- H?nen katseensa kirkastui. -- ?iti j?tti minulle el?m?nteht?v?nkin perinn?ksi.
-- Eik? sellainen perint? peloita? Jos sit? itse tahtoisi muuta, tai jos --
-- Ei, ei, se auttaa, rikastuttaa. Ehk?p? sit? muuten haparoisi sinne t?nne, yritt?isi, eiv?tk? siivet kannattaisikaan. Nyt on niin turvallista tiet??: t?nne min? kuulun ja t?m? on se paikka, mik? minun on t?ytett?v?. -- Mutta teh?n panette minun puhumaan vain itsest?ni.
-- Siksi, ett? teill? juuri on sit?, mit? minulta puuttuu, uskoa ja rohkeutta katsoa el?m?? silmiin.
-- Miksi teilt? sit? puuttuu?
-- En tied? itsekk??n. En voi selitt??, mutta kun kuuntelen, mit? toiset puhuvat ja katselen, mink?laisia he ovat, tunnen aina ett? olen toisenlainen. Min? en voi olla niin iloinen ja vapaa kuin muut. Tuntuu aina silt? kuin rautainen kohtalo kuristaisi kurkusta. Tunnen, etten kelpaa mihink??n ja samalla, etten itse sille mit??n voi. Eik?h?n ihminen olekin vain pallo, jonka on pakko py?ri? sinne, minne py?ritet??n.
-- Ei, ei, se olisi julmaa. Jumala tahtoo jokaisen onnea.
-- Te puhutte kuin pappi. -- Eero naurahti omille sanoilleen, mutta ne luiskahtivat aivan itsest??n h?nen huuliltaan. Ja samassa tuli h?n ihmetellen ajatelleeksi, miten kummallinen t?m? keskustelu oli, joka yht?kki? oli sukeutunut h?nen ja t?m?n tuntemattoman nuoren tyt?n v?lill?, tyt?n, jolla tuskin oli ik?? senk??n vertaa kuin h?nell?.
Nuori neitikin hymyili. -- Ehk?p?. Mutta totuudessa pysy?kseni t?ytyy minun tunnustaa, etten juttele mit??n papeilta enemm?n kuin muiltakaan vierailta opittua. Olen oikeastaan saanut hyvin v?h?n vaikutuksia muilta kuin ?idilt?ni. H?nen ehj?, luja ja valoisa uskonsa on sit?vastoin kokonaan tullut omakseni, ei min??n p??llepyyhk?istyn? ajatustapana, vaan vakaumuksena, joka on omassa sisimm?ss?ni orastanut ja on sopusoinnussa sen kanssa. Ilman sit? en jaksaisi el??. Nyt sit? vastoin on minusta el?m? ymm?rrett?v?? jokaiseen n?hden.
-- Min? en vain ymm?rr? enk? usko mit??n.
-- Min? ymm?rr?n teit?, mutta uskon toisin. -- Eero sai syv?n, s?teilev?n katseen, joka sai punan lainehtimaan h?nen poskillaan.
-- Tahtoisin niin mielell?ni auttaa teit? -- jatkoi neiti, -- mutta jokaisen t?ytyy itse p??st? selvyyteen.
Huomaamattaan harvensivat he molemmat askeliaan, ik??nkuin matkaansa pident??kseen.
Heid?n kuljettuaan hetken ??nett?min? kysyi neiti ?kki?: -- Ettek? te itse tahtoisi p??st? eroon tuosta synk?st? uskosta, ett? olemme tahdottomia leluja kovan kohtalon k?siss?. Se on niin kolkko usko. Ja kaikki edesvastuuhan siten katoaa el?m?st? ja hyvyys menett?? arvonsa. Eik? ole paljoa tyydytt?v?mp?? ja j?rkev?mp?? uskoa, ett? voi itse valita ja ett? on eri kehitysmahdollisuuksia. Sanotaanhan, ett? jokainen on oman onnensa sepp?. Minusta on niin lohdullista uskoa, ett? olkootpa ulkonaiset olot mink?laiset tahansa, niin on Jumala luonut meid?t sellaisiksi, ett? meill? aina on tie avoinna siihen sis?iseen kehitykseen, joka vastaa meid?n tarkoitustamme.
-- Te siis tarkoitatte, ett? vaikka ihminen ulkonaisesti sortuisikin, voi h?n sis?isesti voittaa, ja ett? se on p??asia.
-- Niin juuri. Eik? se ole suurta? Se on hengen voittoa kaikesta aineellisesta ja ajallisesta. -- Te aijotte varmaan lukumieheksi, sanoi h?n ?kki?, antaen puheelle